lauantai 4. lokakuuta 2014

4.10.2014 Joensuu - Eno - hanhia ja usvaa


Eipä aamulla nukuttanut vaikka oli viikonloppu - heräsin jopa normaalia aiemmin. Ja kun kerran silmät olivat verhon raosta säätä kurkkiessa auenneet "hiukan liikaa", menoksi vaan kameran kanssa.

Aurinko ei ollut vielä noussut, joten olisikohan nyt Ylisoutajan sillan valot tasapainossa ympäristön kanssa? Sinne siis ekana - ja aika mainio kuva tulikin vaikka itse sanon :)


Minnekäs sitten? Oiskohan Pamilonkoskella millainen aamu-usva, jos vaikka saisi kuvia syksyisistä lehdistä virran vietävänä? En oikeastaan kerennyt edes aloittaa matkaa, kun juohtui mieleeni, että millaiseltahan mahtaisi näyttää nyt Iiksenniityn pelloilla, missä valkoposkihanhet parveilevat syysmuutolla. Hanhet eivät olleet vielä edes laskeutuneet - olivat juuri palaamassa yösijoiltaan, todennäköisesti Pyhäselältä ja Kylmäsuolta. Usvaa oli melkoisesti ja valokuvaaminen oli melko turhaa. Niinpä laitoin videon nauhoittumaan kun hanhet pyörivät peltojen yllä etsien laskeutumispaikkaa. Tältä se näyttää kun hanhet etsivät laskeutumispaikkaa aamu-usvassa  http://youtu.be/w3HdkVX9Bwo

Matkalla Pamilonkoskelle poikkesin Kuurnan Valkealammella - kuvattavaa ei oikein ollut - puunjuurista napsasin yhden. Poikkesin myös Suoniemellä, jossa syksyisen ruskaiset puut heijastuivat varsin mukavasti veden pinnasta.




Matka jatkui ja lähestyessäni Uimaharjua, alkoi usva olla niin tiheä, että täytyi ihan hiljentää vauhtia. Hmmm ... mahtoikohan tämä johtua Uimaharjun tehtaiden tuottamasta lämpimästä vedestä, joka näin syksykylmällä höyrystyy? Tullessani Uimaharjun silloille tuotti usva hyvin epätodellisen tunnelman. Josko tämän saisi jotenkin tallentumaan kennolla - kokeillaanpa.




Laskeuduin silloilta veden rajaan ja pitkä laituri näytti kulkevan usvan keskelle. Siitä sommittelin useamman kuvan. Rantakivikosta löysin syödyn linnun siivet, jotka laittelin laiturille saadakseni dramaattisemman vaikutelman pariin kuvaan.




Vasta puolikymmenen tietämissä vihdoin sain itseni jatkamaan matkaa Pamilonkoskelle. Matkalla havaitsin hyvin nopeasti, että usva oli haihtunut, josko sitä sitten oli Pamilolla ollutkaan. Maassa oli kuitenkin mukavasti kuuraisia lehtiä, joista otin kuvia. Samalla sattui silmiini pari kuuraista vanamon kukkaa.



Kotimatkalla otin vertailun vuoksi vielä muutaman kuvan usvattomista Uimaharjun silloista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti