torstai 12. lokakuuta 2006

Hiidenvaara

Viikkoa aiemmin olin löytänyt paikan, jossa varpushaukka jahtasi närhiä. Jos kävis tarkistamassa vieläkö nuori haukka olisi kyseisellä peltotilkulla harjoittelemassa saalistusta. Otan mukaani naamioverkon, josko närhet laskisivat hiukan lähemmäs kuvaamaan.

Paikalle saavuttuani virittelin naamioverkon kuusen oksien varaan ja retkijakkaran jalkojen alle kivet, jotta ois paremmin pystyssä. Ei se kyllä oikein onnistunut, koko ajan piti hakea jalalla tasapainoa. Tarpeeksi kauan kun olivat tasapainoillessa lihakset tehneet töitä, niin oikea jalka vapisi ja tärisi kuin horkassa. Närhet pahukset olivat hyvin arkoja, lienevät huomanneet kauempaa tuloni kuusen oksien alle. Tein reiän naamioverkkoon kameran putkelle ja jäin tarkkailemaan peltotilkun tapahtumia. Nuorta varpushaukkaa ei näkynyt enää. Harakka säksätti ja peippo tirskui, halusivat paljastaa olinpaikkani tai sitten viestittää, että "mee pois, mee pois".

Tiainen kävi kurkkimassa läheisen koivun oksalta minua. Vihdoin yksi närhistä uskaltautuu noin kolmen metrin päähän koivun oksalle ja katsoa tillittää minua suoraan silmiin. Hyvin hyvin hitaasti vetäydyn lippiksen lipan taakse piiloon. Vähitellen lintujen varoitusäänet vähenevät ja närhet uskaltautuvat kauralyhdeseipäiden takaa kurkkimaan suuntaani. Maltan mieleni ja otan kuvia harvakseltaan, jotta en liikaa pelottaisi lintuja. Yksi närhistä kluklutteli kummallisesti - mitähän keskustelua tai viestintää se tuo on?



Närhien arkaileva käytös jatkui joten jäi aikaa tarkkailla ja kuunnella ympäristön ääniä ja tapahtumia. Näin mustarastaan, paljon peippoja, tiaisia, muutaman järripeiponkin. Tikka nakutti jossain lähellä, mutta näkymättömissä. Räkättirastas naksutteli varoitusta ja heilautti pyrstöään, kun nainen käveli läheisellä tiellä. Pellolla kaatuneen kauralyhdeseipään lähellä oli amme. Tyynellä ilmalla äänet kuuluivat erittäin selvästi, kuten palokärjen huuto jostain kauempaa.





Jokohan tämä peltotilkun tarkkailu riittäis - mutta minne sitä sitten? Jostain putkahti mieleeni Hiidenvaara Keskijärvellä  - siellähän vois käydä tutkailemassa.


Vaaralle kavutessa tiaiset tirskuivat kuusikossa, joka paikka oli keltaisen oranssina puista tippuneiden lehtien värjätessä maiseman. Pienen tuulenvireen irrottaessa koivuista tukun lehtiä olin lehtisateen alla. Syksyinen maisema oli mahtava, jyrkkä rinne oli suht vaikea nousta kun polku oli täynnään keltaisia liukkaita ja märkiä koivunlehtiä, seassa joitain värikkäitä haavanlehtiä.




Kaatuneen jo lahoavan koivun rungolla oli pieniä sieniä. Kellertäviä koivunlehtiä oli paljon kuusen oksilla - heh - lehtikuusi. Pohjantikka oli käynyt nakuttamassa pieniä kuivahtaneita kuusia, kaarnan paloja oli paljon maassa puiden alla. Vaaran laella metsä oli kasvanut aika paljon maiseman eteen, vaikka opaskyltissä yritettiin kertoa hienosta maisemasta.



Vähälehtisen koivun latvassa tsillittää tilhiparvi. Laskeudun pikku hiljaa polkua alas rinnettä. Erään ison lahokoivun rungossa on pieni pahka - kuin kissa vangittuna puun sisään. Ajoittain on niin hiljaista, että kuulen vain oman sydämeni lyönnit suhinana korvissani. Kummallinen tunne  - kuin olisin osa tätä luontoa - tässä ja nyt - niin, niinhän minä olenkin. Kimeä korkea ääni havahduttaa minut aatoksistani  - tiainen vaiko pyy - tai kenties puukiipijä? Ääni ei toistu joten jatkan matkaa - tämäkin kuvaretki oli lepoa aivoille - taas jaksaa ahertaa muutaman päivän.






lauantai 7. lokakuuta 2006

Näkyvästi ja piilotellen

Aamu-usvan keskeltä kuuluu hanhien kaakatus. Mitään ei näy. Vain kostean sumuinen pelto, joka on kellastunut syksyn sävyihin. Ojanpientareiden pajut ja pienet koivut ovat keltavihreitä. Osa ruskeista lehdistä on jo tippunut pois. Pellon yläpuolella leijuu sankka sumu. Sen keskeltä, kuin tyhjästä, ilmestyy hanhiparvi kiertämään pellon yläpuolelle. Ne katsastavat peltosarkoja useaan kertaan varmistaen, ettei vaara uhkaa laskeutumista. Äänekkäät linnut ovat valkoposkihanhia. Parvessa on noin 100 lintua.


Lopulta muutama yksilö pudottautuu räpylät ojossa peltoon. Muut linnut seuraavat vähitellen perässä. Kun viimeisimmät laskeutuvat, muuttuu kaakatuksen sävy hiukan. Nyt se on ikään kuin pulinaa. Hassua, onko niillä tarkistuslaskenta käynnissä?


Vähitellen äänet vaimenevat ja hanhet keskittyvät ateriointiin pellolla. Mutta aina on muutamalla hanhella kaula ojossa. Tarkkaavaisuus ei saa herpaantua ruokailunkaan aikana.

Yhtäkkiä, ilman näkyvää tai kuuluvaa syytä, hanhet lehahtavat siivilleen. Kuuluu mahtava kohahdus, joka vaihtuu siipien viuhkeeksi. Mitähän ne säikkyivät? Ateriointi jäi kyllä kesken. Parvi kieppuu pellon yläpuolella, kuin arpoen laskeutuako vai ei. Sitten hanhet päättävät laskeutua lähemmäs minua, turvesuolle. Mitähän syötävää sieltä mahtaa löytyä? Harmaanvalkoiset, mustarintaiset ja -kaulaiset linnut käyskentelevät hitaasti pitkin suota. Ne erottuvat sumusta huolimatta selvästi tummanruskeaa ja kosteaa turvetta vasten. Mukavan näköisiä vaappujia. Jostain putkahtaa mieleeni Peukaloinen ja Martti-hanhi. Vältelkää repolaisia, tuumailen, kun jätän hanhet suolle.


Paluumatkalla koukkaan paikkaan, jossa näin pari viikkoa aiemmin nuoren varpushaukan. Siellä se istuu nytkin, kauralyhdeseipään nenässä. Se vahtii tarkasti närhien liikkeitä. Närhet ovat aika veijareita. Aivan kuin ärsyttääkseen ne tulevat hyvinkin lähelle varpushaukkaa. Yksi närhistä lentää istuskelemaan saman seipään alaosaan. Se kurkistaa lyhteen takaa haukkaa, kuin leikkiäkseen kuurupiiloa tai hippaa.


Nuori haukka yrittää tavoittaa maassa kykkivää närheä. Se liitää kohti, mutta hyvissä ajoin närhi nousee siivilleen. Haukalla on nopeutta enemmän, ja se pääsee hyvin lähelle närheä. Se näyttää näykkivän närhen pyrstösulkia. Närhi rääkyy ja tekee tiukan kurvin seipään taakse. Nuoren haukan lentotaito ei vielä ole tarpeeksi hyvä ja närhi saa karistettua sen kannoiltaan. Saman tapaisia kohtauksia on useita. Kun haukka pääsee aivan kintereille, närhi tekee rääkäisten kurvin ja haukka tippuu kelkasta. Aina närhet onnistuvat pakenemaan. Milloin seipäiden välissä väistellen, milloin läheisen kuusen oksia hyväksi käyttäen. Aivan kuin ne ilkkuisivat haukalle tämän lentotaidon ja nopeuden puutetta. Ilmeisesti nuori haukka väsähtää, sillä se lentää peltotilkun viereiseen korkeaan leppään. Se istuksii paikoillaan melkoisen tovin. Sillä aikaa saavat närhet nokkia rauhassa lyhteistä syötävää. Pari harakkaa liittyy niiden seuraan ruokailemaan.



Aikansa lepäiltyään varpushaukka huomaa tilaisuutensa tulleen. Närhien huomaamatta se on aloittanut liidon korkealta lepästä. Vauhti on selkeästi kovempi kuin yrityksissä seipäiden kärjistä. Kohteena on maassa nokkiva närhi. Haukan ollessa lähellä närheä, harakka säksättää varoitushuudon. Närhi valpastuu, tajuaa haukan ja nousee siivilleen. Haukka on niin nopea, että se kerkiää jollain konstilla nykäistä närheä. Tämän lento katkeaa, se tippuu maahan. Ennen kuin haukka on sen kimpussa, onnistuu närhen nousta uudelleen lentoon. Se oli jo liki, tosi liki. Nuori haukka on saanut närhiltä kaipaamaansa kurvailuharjoitusta. Vain hiukan onnea matkaan ja eivät enää närhet ilku. Saavat olla todella varuillaan etteivät jää haukan saaliiksi. Haukan harjoitukset päättyvät, ainakin tältä erää. Kaikki linnut pakenevat lepikkoon, sillä läheisellä pihatiellä vanha mies kävelee postilaatikolle.

Parkkeeratessani auton kotipihassa vakiopaikalleen, kuulen orapihlaja-aidasta tuttua nopeaa naksutusta. Kas vain, ilmeisesti muuttomatkalla oleva punarinta. Nappaan kameran ja lähestyn varovasti aitaa. Punarinta hyppii tiheässä oksistossa, piilossa katseilta, samalla varoitusta naksuttaen. Jähmetyn liikkumattomaksi kamera valmiina. Ja kas kummaa, punarinta tulee tutkimaan minua. Se kurkistelee ensin varovasti aidan pimennosta. Sitten lintu hypähtää uloimmalle oksalle. Pää kallellaan se katselee olemustani. Hermostunut naksutuskin on loppunut. Muutaman sekunnin se tarkkailee minua ja jatkaa sitten puuhiaan. Hypeltyään aikansa piikkipensaassa punarinta lennähtää läheisen kerrostalon aitapensaaseen. Mietiskelen punarinnan tapaa piilotella. Etelään on pitkä matka. Pienellä lurittelijalla on edessään lukemattomia pyrähdyksiä pensaasta toiseen. Tavattoman erilainen muuttomatka hanhien, kurkien ja joutsenien näyttäviin auroihin verrattuna. Kaikki ovat kuitenkin kunnioitusta herättäviä suorituksia.