Kirves heilahtaa ja koivuklapi kalahtaa kottikärryyn. Olen laiskuuttani asetellut kärryn hakkuupölkyn viereen, jottei jokaista klapia tarvitsisi noukkia maasta. Asettelen pölkylle jäänyttä puunpuolikasta pystyyn, kun huomioni kiinnittyy todella isoon pistiäiseen. Se lennähtää aiemmin halkaisemani kuusipölkyn puolikkaalle.
Tarkkailen isoa jättipuupistiäistä, joka on naaras. Se pyörii kaarnalla jonkin aikaa kunnes paljastaa mahtavan aseensa. Musta pistin, jolla se poraa kaarnaan reikää, on suhteettoman pitkä, yli puolet pistiäisen pituudesta ja ainakin nelisenttinen.
Sillä pistiäinen aikoo ujuttaa munansa kaarnan alle varmistaakseen suvunjatkumistaan. Tämän jättihyönteisen seuraavana keväänä minusta kehittyvät toukat syövät sienirihmastoa ja puuainesta saavuttaakseen itse aikanaan sukukypsyyden.
Tökiteltyään aikansa kuusipölkkyä, pistiäinen vetää mahtavan neulansa kaarnan alta ja lennähtää T-paitani helmalle. Silloin mieleni valtaa etova ajatus. Entäs jos pistiäinen tökkäisi munansa minuun ja toukat kehittyisivät ihoni alla. Paniikinomaisesti huitaisen kädelläni pistiäisen pois paidaltani. Hyi hemmetti, siihen et tule minua tökittelemään. On se kummallista, ihmiselle harmiton pistiäinen saa mieleni vauhkoontumaan. Eiväthän Kuhmon karhutkaan saaneet aikaan moista inhon tai pelon tunnetta vaikka istuin pimeänä yösydännä yksin pienessä kuvauskopissa. Ja karhuihin oli lähimmillään matkaa vain muutama kymmenen metriä. Hämmästyn itsekin kuinka eri tavoin reagoin luonnon otuksiin. Ja kuinka totaalisesti mielikuvitus voi joskus vallata ajatukseni. Lähes samanlaisen äklöttävän reaktion sai minussa vastikään aikaiseksi tosi iso ristihämähäkki. Se oli virittänyt verkkonsa luontopolun poikki ja seitit takertuivat naamaani ja hiuksiini ärsyttävällä tavalla.
Itse hämähäkki odotteli rauhallisesti saalista katajan oksalla, kun tärvelin tahtomattani sen pyydykset. Se oli inhan näköinen otus läheltä ja tarkkaan tutkittuna. Karvapeitteisestä päästä erotti saaliin tappamiseen tarkoitetut leukakoukut ja yhden parin pieniä mustia silmiä, joita on hämähäkeillä kaikkiaan kahdeksan. Musta otus heilutteli hiljaa pitkiä jalkojaan tarkkaillessani sitä.
Kyllä saisi ristihämähäkki kovaa kyytiä, jos erehtyisi mörrimään kasvoilleni tai hiuksiini - siitä huolimatta, etten tunnustaudu hämähäkkikauhuiseksi. Monet meistä pitävät hämähäkkejä ällöttävinä, mutta hyvin taitavia verkonrakentajia ne ovat. Syksyn kuulaina aamuina on mukava tutkia erittäin säännöllisiä seittirakennelmia, joissa kastehelmet kimaltavat auringonvalon säteistä.
Niin, asioilla on puolensa, huono ja ruma voi olla hyvää ja kaunista. Kukin meistä valinnee tilanteesta riippuen missä valossa asian näkee. Tai kuinka näkemäänsä ja kokemaansa reagoi.
Tarkkailen isoa jättipuupistiäistä, joka on naaras. Se pyörii kaarnalla jonkin aikaa kunnes paljastaa mahtavan aseensa. Musta pistin, jolla se poraa kaarnaan reikää, on suhteettoman pitkä, yli puolet pistiäisen pituudesta ja ainakin nelisenttinen.
Sillä pistiäinen aikoo ujuttaa munansa kaarnan alle varmistaakseen suvunjatkumistaan. Tämän jättihyönteisen seuraavana keväänä minusta kehittyvät toukat syövät sienirihmastoa ja puuainesta saavuttaakseen itse aikanaan sukukypsyyden.
Tökiteltyään aikansa kuusipölkkyä, pistiäinen vetää mahtavan neulansa kaarnan alta ja lennähtää T-paitani helmalle. Silloin mieleni valtaa etova ajatus. Entäs jos pistiäinen tökkäisi munansa minuun ja toukat kehittyisivät ihoni alla. Paniikinomaisesti huitaisen kädelläni pistiäisen pois paidaltani. Hyi hemmetti, siihen et tule minua tökittelemään. On se kummallista, ihmiselle harmiton pistiäinen saa mieleni vauhkoontumaan. Eiväthän Kuhmon karhutkaan saaneet aikaan moista inhon tai pelon tunnetta vaikka istuin pimeänä yösydännä yksin pienessä kuvauskopissa. Ja karhuihin oli lähimmillään matkaa vain muutama kymmenen metriä. Hämmästyn itsekin kuinka eri tavoin reagoin luonnon otuksiin. Ja kuinka totaalisesti mielikuvitus voi joskus vallata ajatukseni. Lähes samanlaisen äklöttävän reaktion sai minussa vastikään aikaiseksi tosi iso ristihämähäkki. Se oli virittänyt verkkonsa luontopolun poikki ja seitit takertuivat naamaani ja hiuksiini ärsyttävällä tavalla.
Itse hämähäkki odotteli rauhallisesti saalista katajan oksalla, kun tärvelin tahtomattani sen pyydykset. Se oli inhan näköinen otus läheltä ja tarkkaan tutkittuna. Karvapeitteisestä päästä erotti saaliin tappamiseen tarkoitetut leukakoukut ja yhden parin pieniä mustia silmiä, joita on hämähäkeillä kaikkiaan kahdeksan. Musta otus heilutteli hiljaa pitkiä jalkojaan tarkkaillessani sitä.
Kyllä saisi ristihämähäkki kovaa kyytiä, jos erehtyisi mörrimään kasvoilleni tai hiuksiini - siitä huolimatta, etten tunnustaudu hämähäkkikauhuiseksi. Monet meistä pitävät hämähäkkejä ällöttävinä, mutta hyvin taitavia verkonrakentajia ne ovat. Syksyn kuulaina aamuina on mukava tutkia erittäin säännöllisiä seittirakennelmia, joissa kastehelmet kimaltavat auringonvalon säteistä.
Niin, asioilla on puolensa, huono ja ruma voi olla hyvää ja kaunista. Kukin meistä valinnee tilanteesta riippuen missä valossa asian näkee. Tai kuinka näkemäänsä ja kokemaansa reagoi.
