Katselen Koivuniemen rantaa, johon Pyhäselän aallot loiskuvat. Ne lyövät vasten keltaista talviteloille nostettua venettä. Kaislat heiluvat edestakaisin kuin viljapelto tuulessa.
Taivas on lähes kokonaan pilvessä ja tunnelma on syksyisen synkkä. Lukuun ottamatta punaista raitaa, jonka laskeva aurinko saa aikaiseksi kahden pilvirintaman välisellä alueella. Kuin palava ajokaista muutoin niin tummalla taivaalla.
Odotan auringon laskeutumista seuraten väriraidan himmenemistä. Hämärä laskeutuu ja lähden astelemaan tien viertä kohti tasoristeystä. Kiinnitän huomioni lätäkön laidalla näkyviin supin käpälän jälkiin.
Ajatukseni hyppäävät välittömästi pari kuukautta aiemmin tapahtuneeseen, kun houkuttelin supia kalapuikoilla kuvatakseni sitä. Paikka oli saman radan varrella, kilometrin verran etelän suuntaan.
Näin ojanpohjan liejussa supin jäljet, kun kuvailin kotiloita puolilahonneen voikukan kimpussa. Jo samana päivänä kävin lähikaupan pakastealtaalla ongella. Illalla ripottelin ostamani kalapuikkojen palaset ojaan ja viereisen viljapellon laidalle. Paikan vieressä oli sopivasti paikka autolle, jota käytin piilokojuna.
Odottelin hämärän laskeutumista, mutta supi ilmestyi kuin tyhjästä hiekkatien laitaan jo paljon ennen auringonlaskua. Hyvin rauhallisesti se asteli aivan auton edestä ojan pohjalle ja napsi seitipalat suuhunsa. Sitten eläin hyppäsi pellon viereiselle heinikolle ja etsiskeli sinne tänne ripottelemani houkuttimet. Jossain välissä se nosti heinikossa jalkaansakin.
Silloin tällöin komeaturkkinen supi vilkaisi suuntaani, ilmeisesti tarkistaakseen, onko kameran ratsketta syytä pelätä. Katsellessani varsin hyvässä kunnossa olevaa eläintä, mietiskelin sen ravinnonsaantia. Oliko vanha kansanloru saanut uuden jatkeen: kissalle kiisket, koiralle kuoreet, supille kalapuikot? No ei sentään, tämä kuvaamisen vuoksi saatu helppo ateria sai jäädä ainutkertaiseksi. Jatkossa saat jahdata sammakoita ja tonkia tunkioita, kuten tähänkin saakka.
Viimeisten makupalojen jälkeen supi nuolaisi suupieliään ja jatkoi verkkaisesti pellonpientareen tutkimista. Tarkka-aistinen eläin haistoi kalan jo etäältä. Välillä se nosti jalkaansa merkaten reviiriään.
Ennen kuin supi poistui paikalta, se kävi jopa auton takakontin luona nostellen kuonoaan. Ilmeisesti se haistoi kalapaketin pahvit, jotka olin konttiin laittanut.
Hätkähdän kun takaani kuuluu tööttäys. Sydän hypähtää kurkkuun, olin niin syventynyt supiajatuksiini, etten huomannut auton lähestymistä. Pomppaan tien sivuun ja morjestan kuskille. Lähipensaasta tintti tsäräyttää varoituksensa, johon harakka vastaa koivun latvasta. Juu juu, mennään mennään, on aika rauhoittua yöpuulle.
Taivas on lähes kokonaan pilvessä ja tunnelma on syksyisen synkkä. Lukuun ottamatta punaista raitaa, jonka laskeva aurinko saa aikaiseksi kahden pilvirintaman välisellä alueella. Kuin palava ajokaista muutoin niin tummalla taivaalla.
Odotan auringon laskeutumista seuraten väriraidan himmenemistä. Hämärä laskeutuu ja lähden astelemaan tien viertä kohti tasoristeystä. Kiinnitän huomioni lätäkön laidalla näkyviin supin käpälän jälkiin.
Ajatukseni hyppäävät välittömästi pari kuukautta aiemmin tapahtuneeseen, kun houkuttelin supia kalapuikoilla kuvatakseni sitä. Paikka oli saman radan varrella, kilometrin verran etelän suuntaan.
Näin ojanpohjan liejussa supin jäljet, kun kuvailin kotiloita puolilahonneen voikukan kimpussa. Jo samana päivänä kävin lähikaupan pakastealtaalla ongella. Illalla ripottelin ostamani kalapuikkojen palaset ojaan ja viereisen viljapellon laidalle. Paikan vieressä oli sopivasti paikka autolle, jota käytin piilokojuna.
Odottelin hämärän laskeutumista, mutta supi ilmestyi kuin tyhjästä hiekkatien laitaan jo paljon ennen auringonlaskua. Hyvin rauhallisesti se asteli aivan auton edestä ojan pohjalle ja napsi seitipalat suuhunsa. Sitten eläin hyppäsi pellon viereiselle heinikolle ja etsiskeli sinne tänne ripottelemani houkuttimet. Jossain välissä se nosti heinikossa jalkaansakin.
Silloin tällöin komeaturkkinen supi vilkaisi suuntaani, ilmeisesti tarkistaakseen, onko kameran ratsketta syytä pelätä. Katsellessani varsin hyvässä kunnossa olevaa eläintä, mietiskelin sen ravinnonsaantia. Oliko vanha kansanloru saanut uuden jatkeen: kissalle kiisket, koiralle kuoreet, supille kalapuikot? No ei sentään, tämä kuvaamisen vuoksi saatu helppo ateria sai jäädä ainutkertaiseksi. Jatkossa saat jahdata sammakoita ja tonkia tunkioita, kuten tähänkin saakka.
Viimeisten makupalojen jälkeen supi nuolaisi suupieliään ja jatkoi verkkaisesti pellonpientareen tutkimista. Tarkka-aistinen eläin haistoi kalan jo etäältä. Välillä se nosti jalkaansa merkaten reviiriään.
Ennen kuin supi poistui paikalta, se kävi jopa auton takakontin luona nostellen kuonoaan. Ilmeisesti se haistoi kalapaketin pahvit, jotka olin konttiin laittanut.
Hätkähdän kun takaani kuuluu tööttäys. Sydän hypähtää kurkkuun, olin niin syventynyt supiajatuksiini, etten huomannut auton lähestymistä. Pomppaan tien sivuun ja morjestan kuskille. Lähipensaasta tintti tsäräyttää varoituksensa, johon harakka vastaa koivun latvasta. Juu juu, mennään mennään, on aika rauhoittua yöpuulle.
