Kauan siitä oli tullut haaveiltua ja nyt se sitten toteutui - Skotlanti - Ylämaat - linnat ja vuoret. Vaikka aika paljon jo ennakkoon tiesi Skotlannista ja sen maisemista, oli se silti jopa hiukan yllättävää kuinka maantieteellisesti niin pienellä alueella oli niin vaihtelevat maisemat.
Matkaan startattiin jo 6.6., oltiin siskon luona yötä Helsingissä (kiitos rakas siskoni) ja aamulla aikaisin kentälle. Lento Tukholman Arlandan kautta Edinburghiin. Sieltä vuokrattiin auto alle ja eikun baanalle. Etukäteen jännitti vasemman puoleinen liikenne vaikka työkaveri oli jo huojentanut mieltäni sanoin "muutaman ekan liikenneympyrän oot vähän skarpimpana - kyllä se siitä". Niin se meni - äkkiä sen väärällä puolella ajamisen oppi. Edinburghin lentokentältä ulosajo Forth Rd Bridgen ylityksineen oli sitä hankalaa osuutta - liikennettä oli paljon, kaistoja ja ramppeja monta, sillat korkeita ja väylät betoniporsitettu niin ettei tien sivuunkaan voinut ajaa. Pöryytä vain eteenpäin toivoen, että suunta on oikea. Kuivaharjoittelu kotona Googlen Street View:n avulla ja navigaattoriin ladatut Englannin kartat helpottivat tilannetta todella paljon.
Niin sitä selvittiin helpommille ja vähemmän liikennöidyille teille ja eipä aikaakaan kun jo piti pysähtyä kuvaamaan niittyjä lampaineen. Maanteillä ei muuten ole pientareita ja levikkeitäkin tosi harvassa. Kuskit ajavat kovaa, joten kannattaa tosi tarkkaan katsoa mihin meinaa pysähtyä kuvia ottamaan.
Eka "virallinen" pysähdys oli The House of Bruarissa - siellä nautittiin teetä englantilaiseen tapaan, itse asiassa minä taisin juoda kahvia :)
Juurekset ym olivat hienosti esillä puulaatikoissa ja shopissa klaanimerkit järjestyksessä.
Heh - valitsimme Bruarista lähtiessämme vanhan turistireitin, mutta ilmeisesti tuli ajettua paikalliselta kysymiemme neuvojen vastaisesti, koska lopulta päädyimme (ilmeisesti ajettuamme ison ympyrän) takaisin samalle isolle tielle, mutta Bruarista taaksepäin. Ohitimme siis Bruarin kahdesti :)
Seikkailun jälkeen suorinta reittiä Newtonmoren lähellä olevaan Kincraigiin ja Ossian Lodgeen. Valitettavasti majapaikkamme ei ollut siisti - vanha poika yritti jatkaa vanhempiensa perintöä majatalon pitäjänä, mutta nurkat olivat jo aika tavalla ränsistyneet. Aamupalaakaan emme saaneet vaikka hintataso suomalaiseen laatuun verrattuna oli aika kova.
Paikallisesta kaupasta löytyi saman nimistä olutta - olihan se maistettava - pettymys :(
Seuraavina päivinä ajeltiin ympäriinsä tutustuen Skotlannin maisemiin - idyllisiä maalaisnäkymiä, lampaita, karjaa, kiviaitoja, sumua, kukkuloita riitti.
Reittimme oli ympyrämuotoinen etelän Fort Augustuksen kautta pitkin Great Glen vajoamaa pohjoiseen Invernessiin. Vuosituhansia käytetyn reitin varrelta löytyvät Loch Ness ja Urquhart Castle.
Lagganin padolta näkyi myös Britteinsaarten korkein vuori Ben Navis.
Loch Nessin ja Loch Oichin välisessä kanavakaupungissa Fort Augustuksessa tuli näääälkä.
Ajoimme illan suun ruuhkassa läpi Invernessin paikkaan nimeltä Clava Cairns, josta työkaveri oli vinkannut. Isot kiviröykkiöt, joita oli paljon, ovat esihistoriallisia hautoja.
Paluumatkalla näimme Culloden -nummilla "Harry Potter"-sillan :) Cullodenissa käytiin muuten aikoinaan (1746) taistelut, joissa britit voittivat jakobiittikapinalliset ylivoimaisesti.
Seuraavana päivänä oli vuorossa Skyen saari - paikka, johon tutustumista olin odottanut innolla.
Koska edellisenä päivänä oli tullut selväksi, että pohjoinen vajoamareitti Invernessin kautta oli parempi ja nopeampi, valitsimme sen Kincraigista Invermoristonin kautta Skyen saarelle. Päämäärämme oli Skyen pohjoinen osa Storr, Kilt Rock, Quirang ja Balnaknock.
Aamulla aikaisin oli Loch Ness tyyni ja Urquhartin linna heijastui järven pinnasta sadunomaisesti.
Jonkin matkaa ennen siltaa Skyelle on Eilean Donan Castle - todella idyllinen pieni linna, jonka sisällä on hienosti lavastettu ihmiset askareissaan - tunnelma välittyy vierailijalle mieleenpainuvasti. Suosittelen lämpimästi käyntiä Eilean Donanissa.
Portreen satamakaupungissa söimme Cuchullin -nimisessä ravintolassa. Juu - se meillekin nimestä tuli mieleen :)
Lähestyimme Storria - todennäköisesti Skyen saaren kuuluisinta ja kuvatuinta vuorta - virallisesti se taitaa olla kukkula.
Storrin yksittäinen iso kivi on nimetty Old Man of Storriksi - voihan tuossa ihmisen hahmon nähdä. Pieniä ovat ihmiset sen juurella.
Maisemat Storrilta ovat huikeat, joten eipä ihme, että siellä porukka käy. Tien varret olivat täynnä autoja ja rinteillä paljon ihmisiä, jotka kuvissa hukkuvat näkymättömiksi isossa maisemassa.
Kilt Rock on kuulemma myrskyllä tosi hieno paikka - meri tyrskyää ja vesi lentää pystysuorassa ylös.
Meille meri näyttäytyi rauhallisena, päivä oli varsin tyyni ja lämmin, lampaat hakivat suojaa auringolta.
Quirang on lähes Storrin veroinen paikka, muodoltaan tasaisen ylängön reuna. Lampaat ahmivat nummella ruohoa turistien katsellessa vierestä.
Balnaknockissa on hyvin oudon muotoiset kukkulat - Fairy Glen. Pienen lammen rantaan on joku tuonut muistopenkin.
Vuorossa oli Cawdorin linna, jonne olimme yrittäneet jo pari päivää aiemmin, mutta eipä ollut silloin enää auki. Nyt oli :)
Maksullinen paikka tietenkin - vaikka rahasta ei tässä linnassa ainakaan aiemmin ole ollut puutetta.
"Koulutettu" mustarastas lauloin tornin huipulla vierailijoille lurituksiaan :)
Onpa sitä pätinyt teetä naukkailla näissä nurkissa ja puutarhassa.
Puistoon oli aikoinaan roudattu puita joka puolelta maailmaa. Siellä tunsi ihminen itsensä pieneksi.
Rantakalliot olivat "reikiä" täynnä.
Seuraavana aamuna paluumatka Edinburghiin alkoi turistireittiä myöten sumuisissa tunnelmissa.
Matkan varrella ois ollut tarjolla linnoja nähtävksi enemmän ja vähemmän (kuva: Liisa T). Muut jätimme väliin mutta Dunnottar Castlessa kävimme, kuten alun alkaenkin oli tarkoitus.
Dunnottar sijaitsee Stonehavenissa eli murun mielestä "stone heavenissa".
Niinpä niin - erehdypäs tuomaan muru tällaiselle rannalle - se on aivan 110 % varmaa, että taskut on täynnä kiviä ja matkalaukun paino kasvaa :)
Lähistöllä on myös toisen maailmansodan aikainen muistomerkki.
Edinburghissa majoituimme White Lady -hotellissa, joka sijaitsi historiallisesti "murhaavalla paikalla". Ei nähty valkoisen ladyn haamua ;)
Vaikka Edinburghin busseissa oli kamerat, ei se estänyt muutoin ystävällisiä matkustajia likkamasta penkkejä - hyi hyi.
Sateisesta säästä huolimatta ei Edinburghin linnaa voinut jättää käymättä. Jos kaikkeen näytillä olevaan syventyisi vähänkin pidemmäksi aikaa, siellä riittäisi tutkittavaa varmaan viikoksi.
Historialliset lavastukset on tehty taidolla.
Jakobiittikapinasta kertova taulu saa syvemmän merkityksen tv:ssä pyörivän Outlander-sarjan ansiosta.
Illansuussa sade lakkasi ja tutustuimme kaupunkiin ja sen elämään turistin näkökulmasta.
Kauppojen, juottoloiden, putiikkien ja jopa autojen koristeet ja mainokset on tehty huomiota herättävästi - kilpailu turistin rahapussin sisällöstä on ankaraa.
Katuesiintyjiä oli joka lähtöön - säkkipillin soittaja tietysti, kovaääninen miekannielijä sai suuren yleisön. Varsin huomaamaton oli puuvelho, joka antoi kolikosta hyväntahtoisella hyminällään luonnonläheisen siunauksen murulle.
Kaupoista löytyy haggista kaikilla mausteilla :)
Vasta viimeisenä iltana maistoimme haggista - kuin suomalaista voimakasmakuista maksalaatikkoa. Viskillä maustettua versiota toimme Suomen pari purkkia - hyvää oli - huomattavasti parempaa kuin tämä siellä maistettu. Ai että otinko drinkin kera - arvaa ;) (Kuvat yllä ja alla: Liisa T)
Sitten olikin jo kotimatkan aika - Kööpenhaminan kautta Helsinkiin. Edinburghin lennonjohtotorni on omaperäinen arkkitehtuurinen luomus - kuin ydinvoimalan lauhdutintorni.
