perjantai 28. marraskuuta 2014

28.11.2014 Kuvaformaatti jpg:stä raw:ksi


Kamera oli huollossa - on sitä tullut paukutettua aika tavalla - mittarissa oli yli 211 000 laukausta. Ilmankos suljinääni muuttui, kuulosti viime aikoina aika veikeältä. Lähetin JASsille, vaihtoivat sulkimen ja takalasin, hinta 411 €. Nyt 5DM2:lla ajelee taas pitkään. No, pitkään ja pitkään - vajaa kuusi vuotta tuli täyteen.

Saatuani rungon huollosta, läksin 27.11. illalla lyhyelle kuvauskierrokselle kaupungille. Keskustassa olivat Gurun miehet virittelemässä Joensuun kaupungintalolle 100-vuotisjuhlavalaistusta. Näppäilin kuvia, joita kotona yritin säätää Lightroomilla. Ihmettelin kun ei meinaa säätyä mieleiseksi vaikka mitä tekis. Enkä tajunnut kunnes seuraavana päivänä mikä oli syy. Kameran asetukset olivat huollon jäljiltä siten, että kuvaformaatti oli vain jpg. Normaalisti kuvaan vain raw-formaattia. Ilmanko ei säädöt onnistuneet - raw on kuitenkin formaattina aivan selkeästi parempi - säädettävämpi.

Seuraavana iltana uusiksi - kunnon asetuksilla :)
Ekaksi kuvasin Suvantosillalta kaupungintalon tornia, Ylisoutajan siltaa ja usvan seassa kulkijoita.





Kaupungintaloa tuli kuvattua monesta suunnasta - erityisesti minua kiehtoivat tornin valot - mihin suuntaan Joensuun valot osoittavat?









Kävin myös kuvaamassa uuden Sirkkalansillan liikenneympyrän Kranssi -taideteosta, joka on kuin ison sinkkikaapelin pätkä  :)




Pohjois-Karjalan Sähkön valaistut puut tulivat myös ikuistettua.




lauantai 22. marraskuuta 2014

15.11. ja 22.11.2014 Liikettä kennolle


Luovan valokuvakurssin tehtäväksi tuli liike kuvissa. Kuvaparin toiseen kuvaan piti saada liikettä pitkällä valotusajalla niin, että kamera on paikallaan ja toiseen siten, että kameraa liikutetaan valotuksen aikana. Ekaa vaatimusta on tullut harjoiteltua aika paljon revontuli- ja tähtitaivaskuvissa. Mutta kameran liikuttelu valotuksen aikana kaipasi harjoittelua ja herätti kysymyksiä: mitä kohteesta pitää huomioida, pitääkö liikkeen olla suurien linjojen mukaan, kohteen päälinjojen mukaan vai jotain muuta, mitä? Kokeilemaan siis.

Tässä kuvassa yritin harjoitella kameran liikettä siten, että taustan lamppu olisi aina samassa kohdassa ja olisi siten mahdollisimman terävä kuvassa. Etualan kohteen ääriviivat liikkuvat kuva-alalla eniten.


Tässä kameraa on heiluteltu ylös alas ja päälle rankkaa kuvankäsittelyä.


Pimeän aikaan jalustalta otetussa kuvassa hahmot liikkuvat, maisema ei.

Koska tehtävään tarvittiin kaksi kuvaa ja nimenomaan luontokuvaa, asetti säätila aikamoisen haasteen. Eka ajatukseni oli saada puut heilumaan tuulessa, mutta kun kelit ovat täysin tuulettomia, niin ... eikä aallokkoakaan ole. Hmmm??? Puro, linnut ??? Kokeilemaan siis ruokinnalle lintujen kuvaamista pitkällä valotusajalla. Kylläpä tuli sutta ja sekundaa - linnut olivat milloin mitenkin päin ja liike pelkkää suttua. Vain muutama hassu kuva onnistui jotenkuten.


Muutamaan kuvaan sain myös pientä lumihiutaleiden liikettä näkyviin.



Kotimatkalla tiesin olevan puron, jonka virtauksista saattaisi saada toisen kuvaparin kuvan.





Puroa kuvatessa huomasin, että alapuolella oli pieni suvanto, jossa vaahto pyöri hitaasti virtauksen mukaan. Valotusajoilla 10 - 25 sekuntia liike alkoi hahmottumaan kuviin.


Niin ... millainen siitä kuvaparista sitten tuli? Tein aika monta luonnosta, joista valitsin tämän.



sunnuntai 9. marraskuuta 2014

8.-9.11.2014 Isänpäiväksi mökille


Ajelimme isäukon kanssa mökille isänpäivän aattona - aamupäivällä jo, että kerkiää mökki lämpiämään kunnolla. Lämmintä ei ollut sisällä kuin muutama aste, vaan kun muutama pesällinen oli poltettu, niin jopa näytti mittari +24 astetta  :)

Mökin ympäristössä oli hiljaista, luonto valmistautui talveen. Lunta oli vielä hyvin vähän, sen verran kuitenkin että hiirenhypyt ja jäniksenjäljet näkyivät selvästi. Joku pupu oli eksynyt järven jäälle ja yrittänyt tulla mökkirantaan. Ilmeisesti aivan ranta oli ollut sula, tai sitten pupu pelännyt mustaa jäätä, jäljet nimittäin aivan selvästi pysähtyivät mustan reunaan useassa kohdassa ja sitten pupu oli jatkanut pitkin jään reunaa ainakin sata metriä. En jaksanut astella katsomaan, missä kohdassa rantautuminen oli onnistunut - vai oliko?


Rauanjärvessä oli vettä paljon - nuotiopaikkakin oli muutaman sentin veden peitossa vaikka se normaalisti on 20-30 senttiä näkyvissä.


 Jäähän oli muodostunut sinne tänne kummallisia tähtikuvioita pienien reikien ympärille.





Rannan pihlajat olivat saaneet aamun aikaan lintuvieraita, sillä jäällä oli juuri pudonneita marjoja.
Kaisloista sai pelkistetyn "taidekuvan" - lähes kahta sävyä.