perjantai 31. lokakuuta 2014

31.10.2014 Vapaapäivän ajanvietettä

Eilen iltapäivällä sovin esimiehen kanssa, että pidän tänään vapaapäivän. Tarkoitus oli kyllä lähteä jo aamulla kuvailemaan hiukan, mutta ei nyt sentään niin aikaisin kuin se sitten toteutui. Heräsin jo ennen neljää aamulla ja jotenkin uni kaikkosi silmistä. Niinpä hipisin hiljakseen murun vierestä pimeään yöhön. Ajelin Siprin lintutornille, mutta siellä tuuli niin kovasti, että tähtitaivaan kuvaaminen oli lähes mahdotonta. Kamera heilui jalustalla tai sitten tuuli puisteli lintutornia. Kuvista tuli tärähtäneitä viiruja. Ajelin hiukan eteenpäin Siprin tietä erään hakkuuaukon laidalle. Kennolle tarttui tähtitaivasta sekä sen pyörimistä Pohjantähden ympäri. Tai oikeastaan Pohjantähden vieressä se taivaan tarkka napa on. Tuossa taivaan pyörintäkuvassa Pohjantähti näkyy kaikkein kirkkaimpana.



Sipriltä palatessani kurvasin kaupungin kautta - sen öiset valot aina jollain tapaa kiehtovat.


Päivällä parturin jälkeen kävin asentamassa ulkovalon KuvaVelhojen uudessa toimipaikassa. Iso kyltti seinällä kaipasi yöksi - tai ainakin illaksi - valoa, jotta ohikulkijat näkisivät nimikyltin talvisessa pimeydessä. Firmalta palatessani kurvasin vielä Lehmonlammen rantaan, jossa kuvailin hiukan jäitä sekä vastarannan puita . Leikin kameralla - "taidetta ilman aivoja" -  eli pyörittelin pitkän valotuksen aikana kameraa. Aika veikeähän siitä tuli.


Utran kanavan viittatehtaalla ei ideaa syttynyt. Kunnes jostain putkahti päähän kokeilla kuvioita veden pinnalla pudottamalla kivi. No, jotain samantapaista hain kuin taivaannapa -kuvassa, mutta ei tämä otos tavoita pään sisäistä ajatusta.


Viittatehtaan vieressä oli pari puupinoa. Alitajunta pullautti ulos ajatuksen hakea jälleen pyörivää liikettä tukkien päistä kameraa pyörittämällä. Tällainen siitä tuli  :)


tiistai 21. lokakuuta 2014

21.10.2014 Heikot reposet tuulisella Pielisellä


Ilkan kanssa soiteltiin pitkin iltaa, kun reposlukemat lupailivat välkettä taivaalle. Ja kun kerran kelikin oli suht sees, starttasin auton klo 20 tietämillä. Ensin poimin Ilkan kyytiin, sitten Markuksen kun hänkin innostui lähtemään mukaan. Nokka kohti Salmilampea, vaikkakin menomatkalla ostettiin Uuron ABC:ltä makkaraa ja juotiin kupposet kahvia. Josko kofeiinin avulla jaksais paremmin valvoa.

Salmilammella laitettiin ihan ekaksi notskiin tuli makkaranpaistoa ajatellen - kiirettä ei ollut kun reposiakaan ei näkynyt. Perinteinen vihreänä hehkuva kaari jossakin vaiheessa iltaa näyttäytyi muutaman himmeän pystypalkin kera. Muutamia kuvia otimme samalla kun maiskutettiin makkaraa ja lämmiteltiin tulen äärellä.


Kun makkarat ohi paremmissa suissa, jatkoimme matkaa Kolin Alamajan lähistön uimarannalle. Siellä oli tuulinen keli, Pielinen auki ja takin huppu oli tarpeen. Puoleen yöhön saakka Kolin laskettelurinteen valot hehkuttivat pilviin aikamoisesti valosaastetta.


Ei ne oikein syttyneet reposet hehkuun - jossakin välissä oli jonkin verran pystypalkkien liikettä, mutta nekin jäivät varsin heikoiksi. Turhautuneena odotteluun piti itse keksiä jotain vaihtelua. Niinpä kaivoin led-taskulampun ja osoittelin taivaalle. Kun ilmassa leijui jotain pientä kosteudesta aiheutunutta höytyä, näkyi valokiila suht mukavasti taivaalla. Näin syntyivät taivaan- ja Otavanvalaisija -otokset :)



Vajaan kahden aikaan saimme odottelusta tarpeeksemme ja alkoi kotimatka. Savijärven kohdalla näimme vielä jotain hehkua pohjoisessa, joten pysähdyimme lyhyesti sillan korvaan muutaman kuvan verran. Sitten oli aika matkata nukkumaan - lämpöiseen petiin.



lauantai 18. lokakuuta 2014

18.10.2014  Kuurankukkasia


Aamu kirkastui napakassa pakkasessa: -13 astetta. Järven pinnan yllä liikkui usvaa ja rannan kaislikot sekä osa puista olivat kuuran peitossa.




Ajelin kuutisen kilometriä eräälle purolle, josta arvasin löytäväni mukavan näköisiä jäämuodostelmia. Enkä pettynyt tälläkään kertaa. Oli vain suht vaikeaa löytää uusia kuvakulmia kun olen käynyt kyseisellä purolla jo niin monta kertaa. Tosin makrolla saa aina sommiteltua monenlaista.






Murulle otin ihan ikioman kuvan "sydämestä" :)




Puron nostattama kosteus tiivistyy lähistön kasveihin ja muotoilee aikamoisia jääkiteitä. Vaikeutena vain on löytää kameralle sellainen asento, että makron syvyysterävyysalue olisi riittävä. Erään lammikon pinnasta löysin veikeitä jäätyneitä kuplia ja niiden läheltä ruohon korteen muodostuneita kuurankukkasia. On se tuo luonto ihmeellinen - on se  :)



perjantai 17. lokakuuta 2014

17.10.2014 Porttilouhi


Aamu venähti hiukan pitkäksi kunnes vihdoin puolen päivän jälkeen starttasimme Martin ja Harrin kanssa Porttilouhelle. Veijo jäi mökille tiskailemaan :) kiitos. Porttilouhi on UKK-reitin varrella oleva maanrepeämä, jonka pohjalla liruttelee puro. Seinämät ovat korkeimmalta kohden noin 25 m ja aivan pystysuorat. "Portin" kohdalla on ylhäällä notskipaikka, mutta tällä kertaa meillä ei ollut eväitä eikä makkaraa, joten jätimme tulet tekemättä. M&H jättivät "käyntikorttinsa" vierasvihkoon.



Mukanani oli vain laajakantti (17-40 mm) ja 180 mm makro, joten jälleen tuli kuvattua paljon maapohjan yksityiskohtia ja kuuraisia tai jäisiä kasveja sekä heiniä.






Puron vedenvirtauksen pinnankuviot saivat luovuuteni kukkimaan - kuvankäsittelyssä namikat kaakkoon :)



Porttilouhellakin oli muutamia jäätyneitä karpaloita - mahaan menivät.



Vielä poislähtiessä pyysin Marttia pysäyttämään auton, kun huomasin mukavan lahosienirykelman puupinossa. Tänne joutuu tulemaan vielä toistekin :)


Yöllä ulkona käydessäni hämmästyin kun pohjoisen taivaalla oli reposhehkua. Ja Linnunratakin oli mahdollista sommitella samaan kuvaan. Kamera siis jalustalle rantaan valottamaan pitkällä suljinajalla (15 sek) taivaan värejä.



torstai 16. lokakuuta 2014

16.10.2014 Mökkijärvellä ja Koppalanjärven suojelualueella


Pakkasaamu ja kuurainen maisema houkuttelivat kuvaamaan luonnon yksityiskohtia. Paikoitellen rantaheinikko oli aivan valkea ja kimmelteli hienosti aamuauringon kajossa. Sopivassa kulmassa aurinkoon nähden kimmellys oli kuin eri värisiä jalokiviä olisi käyty pudottelemassa heinikon sekaan.




Lähilampi oli jäätynyt yön aikaan lähes umpeen, mutta Rauanjärven rannoilla oli vielä sulaa. Kaislat ja heinät olivat kuuran peittämät.




Samoin kasvien pinnat olivat lähes poikkeuksetta jääkiteiden peitossa.




Yhdentoista tietämissä tulivat sovitusti Martti ja Harri mökille. Kahvit hörpittyämme suuntasimme Koppalanjärven luonnonsuojelualueelle. Soilla oli paljon isoja jäisiä karpaloita, joita napsimme suuhun ja kehuimme kilvan niiden makua.


Kävelimme hiljakseen pitkin majavanpadolta lähtevää polkua, joka kulkee soiden ja kallioiden lomassa, aina kalliojyrkänteelle saakka. Sieltä otimme suunnan takaisin päin alueella olevan lammen kautta. Sieltä täältä tarttui yksityiskohtia muistikortille.




Paluumatkalla pysähdyimme Muurahaisenpolun alkupäässä olevalle laavulle ja paistelimme notskilla makkarat ja täytimme vatsaamme myös eväspalasilla.