keskiviikko 15. lokakuuta 2014

15.10.2014 Jonkerinsalo


Aiemmin piti lähteä, mutta kun nukutti :) Matkalla pysähtelin monessa eri paikassa, kuurainen aamu houkutteli näpsimään kuvia lampien pinnan heijastuksista, suon kuuraisista heinistä ja maanpohjan yksityiskohdista.






Lopulta pääsin Jonkerinsaloon saakka - Hiidenportille parkkipaikalta on noin kahden kilometrin matka hyvää polkua ja pitkospuita myöten. Tällä kertaa kävelin koko kanjonin päästä päähän ja otin muutamasta kohden panorama-kuvia, yhdestä kohtaa myös 360-kuvan.


Vanhassa metsässä jotkut puut ovat tosi kierteisiä.


Tulomatkalla havaitsin, että eräästä navetasta oli katto romahtanut.


Ja löysinpä rakastuneet puut ;)


Ja pitihän se yöllä kirkkaan taivaan alla ottaa muutama kuva tähdistä. Kyllä niitä on paljon kun vain antaa ensin silmän tottua n. 20 minsaa pimeyteen. Tähdenlentokin vilahti kirkkaana, mutta en saanut kennolle :(






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti