perjantai 17. lokakuuta 2014

17.10.2014 Porttilouhi


Aamu venähti hiukan pitkäksi kunnes vihdoin puolen päivän jälkeen starttasimme Martin ja Harrin kanssa Porttilouhelle. Veijo jäi mökille tiskailemaan :) kiitos. Porttilouhi on UKK-reitin varrella oleva maanrepeämä, jonka pohjalla liruttelee puro. Seinämät ovat korkeimmalta kohden noin 25 m ja aivan pystysuorat. "Portin" kohdalla on ylhäällä notskipaikka, mutta tällä kertaa meillä ei ollut eväitä eikä makkaraa, joten jätimme tulet tekemättä. M&H jättivät "käyntikorttinsa" vierasvihkoon.



Mukanani oli vain laajakantti (17-40 mm) ja 180 mm makro, joten jälleen tuli kuvattua paljon maapohjan yksityiskohtia ja kuuraisia tai jäisiä kasveja sekä heiniä.






Puron vedenvirtauksen pinnankuviot saivat luovuuteni kukkimaan - kuvankäsittelyssä namikat kaakkoon :)



Porttilouhellakin oli muutamia jäätyneitä karpaloita - mahaan menivät.



Vielä poislähtiessä pyysin Marttia pysäyttämään auton, kun huomasin mukavan lahosienirykelman puupinossa. Tänne joutuu tulemaan vielä toistekin :)


Yöllä ulkona käydessäni hämmästyin kun pohjoisen taivaalla oli reposhehkua. Ja Linnunratakin oli mahdollista sommitella samaan kuvaan. Kamera siis jalustalle rantaan valottamaan pitkällä suljinajalla (15 sek) taivaan värejä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti