tiistai 21. lokakuuta 2014

21.10.2014 Heikot reposet tuulisella Pielisellä


Ilkan kanssa soiteltiin pitkin iltaa, kun reposlukemat lupailivat välkettä taivaalle. Ja kun kerran kelikin oli suht sees, starttasin auton klo 20 tietämillä. Ensin poimin Ilkan kyytiin, sitten Markuksen kun hänkin innostui lähtemään mukaan. Nokka kohti Salmilampea, vaikkakin menomatkalla ostettiin Uuron ABC:ltä makkaraa ja juotiin kupposet kahvia. Josko kofeiinin avulla jaksais paremmin valvoa.

Salmilammella laitettiin ihan ekaksi notskiin tuli makkaranpaistoa ajatellen - kiirettä ei ollut kun reposiakaan ei näkynyt. Perinteinen vihreänä hehkuva kaari jossakin vaiheessa iltaa näyttäytyi muutaman himmeän pystypalkin kera. Muutamia kuvia otimme samalla kun maiskutettiin makkaraa ja lämmiteltiin tulen äärellä.


Kun makkarat ohi paremmissa suissa, jatkoimme matkaa Kolin Alamajan lähistön uimarannalle. Siellä oli tuulinen keli, Pielinen auki ja takin huppu oli tarpeen. Puoleen yöhön saakka Kolin laskettelurinteen valot hehkuttivat pilviin aikamoisesti valosaastetta.


Ei ne oikein syttyneet reposet hehkuun - jossakin välissä oli jonkin verran pystypalkkien liikettä, mutta nekin jäivät varsin heikoiksi. Turhautuneena odotteluun piti itse keksiä jotain vaihtelua. Niinpä kaivoin led-taskulampun ja osoittelin taivaalle. Kun ilmassa leijui jotain pientä kosteudesta aiheutunutta höytyä, näkyi valokiila suht mukavasti taivaalla. Näin syntyivät taivaan- ja Otavanvalaisija -otokset :)



Vajaan kahden aikaan saimme odottelusta tarpeeksemme ja alkoi kotimatka. Savijärven kohdalla näimme vielä jotain hehkua pohjoisessa, joten pysähdyimme lyhyesti sillan korvaan muutaman kuvan verran. Sitten oli aika matkata nukkumaan - lämpöiseen petiin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti