lauantai 18. huhtikuuta 2015

18.4.2015 Luonnon heräämistä odotellessa


Aamupalan jälkeen lähdin liikenteeseen - ja käärmejahtiin. Ennen luontoon menoa käväisin torilla lintuyhdistyksen pönttömyyntitapahtumassa. Porukkaa oli torilla paljon - olihan vaalien aluspäivä. Yhdistyksen puheenjohtajan koita Gitta vahti ja myi :) pönttöjä ansiokkaasti.


Käärmeitä etsiskellessä pienen pienet "jakautujat" kiinnittivät huomioni lahoavissa lepänoksissa. Mitähän sieniä lienevät? PS. Martti vinkkasi - haapapikareita ovat  :)



Käärmeitä ei näkynyt - taitavat olla vielä talviunilla kun lämpötila ei ole noussut tarpeeksi. Mutta leskenlehdet jo kurkistelevat eli kyllä se kevät sieltä vähitellen tulee. Antaa vain odotuttaa itseään.


 Kotosalla ennen saunaan menoa äkkäsin oven pielestä yökkösen - juu - kamera heti yläkerrasta ja kuvamaan :) Facebookin ryhmästä Suomen perhoset löytyi tunnistusapu: lithophane hepatica eli ruskopuuyökkönen.


sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

5.4.2015 Pääsiäissunnuntai


Laiskana en saanut aikaiseksi eilen lähteä mökille yötsyyn. Saunailta kotona vei voiton  :)

Sunnuntaiaamuna teen jälkeen lykkäsin kamat autoon ja kuvailemaan. Parin kyypaikan tarkistus ja sitten mökille, jossa vanhempani olivat nähneet pari päivää sitten kärpän. Matka taittui Kuoringan ohi ja huomasin ns. jääkäärmeet eli jäiden liikkeiden aiheuttamat lohkarekohoumat lähellä rantaa. Kamera käteen ja kuvaamaan.






Ensimmäisellä kyypaikalla oli niin paljon lunta, että ei tietoakaan käärmeistä. Mutta läheisellä rinteellä oli sen verran sulaa, että paksuhko (ilmeisesti raskaana oleva) sisilisko oli jo herännyt, iski mulle silmää  :)   - ja muurahaisetkin virittelivät pesänsä kannella liikkeitään.





Toisen kyypaikan läheisyydessä oli vanha hylätty huonokuntoinen navetta, joka olemuksellaan houkutteli sisään. Siellä orava istuskeli ikkuna-aukossa yrittäen leikkiä huomaamatonta. Kuvatessa huomasin, että 17-40 mm linssin zoom ei toimi - voi hemmetti. Linssin sisältä kuuluu vain hilinää - jokin pielessä - rahareikää siis tiedossa, kun lähetän korjattavaksi Jas-tekniikalle.








Mökillä ei kärppää näkynyt - ei edes jälkiä. Mutta lintulaudalla oli vilinää - auto siis viereen parkkiin ja kuvaamaan lintuja. Varsin perinteiset kuvat tinteistä, tulkuista ym. Mustarastas, närhi ja käpytikkakin pyörähtivät ruokinnan vieressä, mutta olivat sen verran arkoja, että kuvaa en saanut kun ei ollut varsinaista piiloa. Kuvasin nimittäin ihan ikkuna-aukosta.

Urpiainen


Punatulkut

Vihervarpunen koiras

Vihervarpunen naaras

Sinitiaisen naama

Jossakin vaiheessa talisiemenpötkällä tintit kinastelivat syöntivuorosta.

Paluumatkalla paistoi ilta-aurinko männikköön sellaisessa kulmassa, että oli jälleen pakko kokeilla kameran heilutusta pitkällä valotuksella. Muutama ihan kiva kuva tuli.