lauantai 19. kesäkuuta 2010

Nattaset, Kirkkoniemi, Bygeija, Vardö ja Hamningberg

19.6. - 24.6.2010

Vuoden takainen reissu pohjoiseen Varanginvuonolle ja erityisesti Hamninbergin alueelle jäi harmittamaan huonojen säiden takia. Niinpä starttasimme uudelleen sinne tällä kertaa tähtäimessä ensin Kirkkoniemi, Bygeija, Vesisaari, Ekkeröy, Vardö ja Hamningberg lopuksi yötä Pyhätunturilla.

Mutta kuinka ollakaan - matkalla Sodankylän kohdalla Martti soitti ja kun kerroimme missä oomme, hän juohdutti mieliimme Nattasilla käynnin. Luigin keula kohti Vuotson itäpuolelta löytyviä Nattasia siis.




Nattasten päällä iso jättiläinen on latonut kivilettuja päällekkäin :)




Pienen mökin sisältä löytyy vieraskirja, josta löytyy tuttuja nimiä :)






Seuraavana päivänä mentiin Sevettijärven kautta Kirkkoniemeen.





Ja sieltä jatkettiin pientä tietä myöten pieneen idylliseen kylään Bygeijaan.






Matkalla Vesisaareen nähtiin monenlaisia lintuja ja pysähdyimme X kirkkomaalle.




Vardön rannoilla oli lintuja montaa lajia.







Meren eläviä löytyi rantalaiturilta ja sen vierestä.








Suokukoilla oli meneillään soidinpullistelut.





Jos olis halunnut kuvata lunneja, olisi pitänyt mennä laivalla kuuluisalle lintusaarelle Hornöyalle, joka näkyy mainiosti Vardön saarelta.






Vardön saarella on myös vanha tähden muotoisen vallirakennelman sisään rakennettu linnake.













Jäämeren ranta on täynnä kiviä ja kallioita.




Ajoimme päämääräämme Hamninbergiin hitaasti - koska pysähtelimme koko ajan kuvaamaan kuumaisemaa.




Luigi  - vanha palvelija - jo toisen kerran mieleenpainuvissa maisemissa.




Kallioiden väritys on mainio.









Kuumaisia maisemia monesta suunnasta.










Poislähtiessä meri Vardön saaren ympärillä oli epätodellisen sininen.







Ekkeröyn luonnonsuojelualue on kuuluisa kajavayhdyskunnastaan.



Kallioiden päältä löytyy vanhoja tykkijalustoja.





Tanan kohdalla otimme suunnaksi Berlevågin.






Vaikka tähtäimessä oli Berlevåg, jaksoimme ajaa vain Kungsfjordiin saakka. Mukavat oli maisemat sielläkin rantakallioilta merelle ja lintuluodoille.







Kungsfjordista löytyi "muinais"ajoneuvo :)





Paluumatka Tanan sillan kautta Utsjoelle ja sieltä Pyhätunturille yöksi.



Olipa Pyhätunturin kuru muuttunut siitä kun viimeksi siellä kävin - pohjalle oli rakennettu huljakkaat kävelysillat vaikka pyörätuolilla ajettavaksi.




Pyhänkasteen putouksen lampi suunnasta ja toisesta. Itse putous ylemmän kuvan vasemmassa laidassa oli aika mitätön.








Kotimatkalla vierailimme myös Kiutakönkäällä.





Kävin myös itikoiden syöttinä Kitkajoella :)



Ennen viimeistä etappia yövyimme Rukalla, joka oli talviaikaan verrattuna todella hiljainen vaikka oli juhannusaatto - tai ehkäpä juuri siksi ;)

Luigin kilpi ei ollut kovinkaan ötökkäinen.