Aamu-usvan keskeltä kuuluu hanhien kaakatus. Mitään ei näy. Vain kostean sumuinen pelto, joka on kellastunut syksyn sävyihin. Ojanpientareiden pajut ja pienet koivut ovat keltavihreitä. Osa ruskeista lehdistä on jo tippunut pois. Pellon yläpuolella leijuu sankka sumu. Sen keskeltä, kuin tyhjästä, ilmestyy hanhiparvi kiertämään pellon yläpuolelle. Ne katsastavat peltosarkoja useaan kertaan varmistaen, ettei vaara uhkaa laskeutumista. Äänekkäät linnut ovat valkoposkihanhia. Parvessa on noin 100 lintua.
Lopulta muutama yksilö pudottautuu räpylät ojossa peltoon. Muut linnut seuraavat vähitellen perässä. Kun viimeisimmät laskeutuvat, muuttuu kaakatuksen sävy hiukan. Nyt se on ikään kuin pulinaa. Hassua, onko niillä tarkistuslaskenta käynnissä?
Vähitellen äänet vaimenevat ja hanhet keskittyvät ateriointiin pellolla. Mutta aina on muutamalla hanhella kaula ojossa. Tarkkaavaisuus ei saa herpaantua ruokailunkaan aikana.
Yhtäkkiä, ilman näkyvää tai kuuluvaa syytä, hanhet lehahtavat siivilleen. Kuuluu mahtava kohahdus, joka vaihtuu siipien viuhkeeksi. Mitähän ne säikkyivät? Ateriointi jäi kyllä kesken. Parvi kieppuu pellon yläpuolella, kuin arpoen laskeutuako vai ei. Sitten hanhet päättävät laskeutua lähemmäs minua, turvesuolle. Mitähän syötävää sieltä mahtaa löytyä? Harmaanvalkoiset, mustarintaiset ja -kaulaiset linnut käyskentelevät hitaasti pitkin suota. Ne erottuvat sumusta huolimatta selvästi tummanruskeaa ja kosteaa turvetta vasten. Mukavan näköisiä vaappujia. Jostain putkahtaa mieleeni Peukaloinen ja Martti-hanhi. Vältelkää repolaisia, tuumailen, kun jätän hanhet suolle.
Paluumatkalla koukkaan paikkaan, jossa näin pari viikkoa aiemmin nuoren varpushaukan. Siellä se istuu nytkin, kauralyhdeseipään nenässä. Se vahtii tarkasti närhien liikkeitä. Närhet ovat aika veijareita. Aivan kuin ärsyttääkseen ne tulevat hyvinkin lähelle varpushaukkaa. Yksi närhistä lentää istuskelemaan saman seipään alaosaan. Se kurkistaa lyhteen takaa haukkaa, kuin leikkiäkseen kuurupiiloa tai hippaa.
Nuori haukka yrittää tavoittaa maassa kykkivää närheä. Se liitää kohti, mutta hyvissä ajoin närhi nousee siivilleen. Haukalla on nopeutta enemmän, ja se pääsee hyvin lähelle närheä. Se näyttää näykkivän närhen pyrstösulkia. Närhi rääkyy ja tekee tiukan kurvin seipään taakse. Nuoren haukan lentotaito ei vielä ole tarpeeksi hyvä ja närhi saa karistettua sen kannoiltaan. Saman tapaisia kohtauksia on useita. Kun haukka pääsee aivan kintereille, närhi tekee rääkäisten kurvin ja haukka tippuu kelkasta. Aina närhet onnistuvat pakenemaan. Milloin seipäiden välissä väistellen, milloin läheisen kuusen oksia hyväksi käyttäen. Aivan kuin ne ilkkuisivat haukalle tämän lentotaidon ja nopeuden puutetta. Ilmeisesti nuori haukka väsähtää, sillä se lentää peltotilkun viereiseen korkeaan leppään. Se istuksii paikoillaan melkoisen tovin. Sillä aikaa saavat närhet nokkia rauhassa lyhteistä syötävää. Pari harakkaa liittyy niiden seuraan ruokailemaan.
Aikansa lepäiltyään varpushaukka huomaa tilaisuutensa tulleen. Närhien huomaamatta se on aloittanut liidon korkealta lepästä. Vauhti on selkeästi kovempi kuin yrityksissä seipäiden kärjistä. Kohteena on maassa nokkiva närhi. Haukan ollessa lähellä närheä, harakka säksättää varoitushuudon. Närhi valpastuu, tajuaa haukan ja nousee siivilleen. Haukka on niin nopea, että se kerkiää jollain konstilla nykäistä närheä. Tämän lento katkeaa, se tippuu maahan. Ennen kuin haukka on sen kimpussa, onnistuu närhen nousta uudelleen lentoon. Se oli jo liki, tosi liki. Nuori haukka on saanut närhiltä kaipaamaansa kurvailuharjoitusta. Vain hiukan onnea matkaan ja eivät enää närhet ilku. Saavat olla todella varuillaan etteivät jää haukan saaliiksi. Haukan harjoitukset päättyvät, ainakin tältä erää. Kaikki linnut pakenevat lepikkoon, sillä läheisellä pihatiellä vanha mies kävelee postilaatikolle.
Parkkeeratessani auton kotipihassa vakiopaikalleen, kuulen orapihlaja-aidasta tuttua nopeaa naksutusta. Kas vain, ilmeisesti muuttomatkalla oleva punarinta. Nappaan kameran ja lähestyn varovasti aitaa. Punarinta hyppii tiheässä oksistossa, piilossa katseilta, samalla varoitusta naksuttaen. Jähmetyn liikkumattomaksi kamera valmiina. Ja kas kummaa, punarinta tulee tutkimaan minua. Se kurkistelee ensin varovasti aidan pimennosta. Sitten lintu hypähtää uloimmalle oksalle. Pää kallellaan se katselee olemustani. Hermostunut naksutuskin on loppunut. Muutaman sekunnin se tarkkailee minua ja jatkaa sitten puuhiaan. Hypeltyään aikansa piikkipensaassa punarinta lennähtää läheisen kerrostalon aitapensaaseen. Mietiskelen punarinnan tapaa piilotella. Etelään on pitkä matka. Pienellä lurittelijalla on edessään lukemattomia pyrähdyksiä pensaasta toiseen. Tavattoman erilainen muuttomatka hanhien, kurkien ja joutsenien näyttäviin auroihin verrattuna. Kaikki ovat kuitenkin kunnioitusta herättäviä suorituksia.
Vähitellen äänet vaimenevat ja hanhet keskittyvät ateriointiin pellolla. Mutta aina on muutamalla hanhella kaula ojossa. Tarkkaavaisuus ei saa herpaantua ruokailunkaan aikana.
Yhtäkkiä, ilman näkyvää tai kuuluvaa syytä, hanhet lehahtavat siivilleen. Kuuluu mahtava kohahdus, joka vaihtuu siipien viuhkeeksi. Mitähän ne säikkyivät? Ateriointi jäi kyllä kesken. Parvi kieppuu pellon yläpuolella, kuin arpoen laskeutuako vai ei. Sitten hanhet päättävät laskeutua lähemmäs minua, turvesuolle. Mitähän syötävää sieltä mahtaa löytyä? Harmaanvalkoiset, mustarintaiset ja -kaulaiset linnut käyskentelevät hitaasti pitkin suota. Ne erottuvat sumusta huolimatta selvästi tummanruskeaa ja kosteaa turvetta vasten. Mukavan näköisiä vaappujia. Jostain putkahtaa mieleeni Peukaloinen ja Martti-hanhi. Vältelkää repolaisia, tuumailen, kun jätän hanhet suolle.
Paluumatkalla koukkaan paikkaan, jossa näin pari viikkoa aiemmin nuoren varpushaukan. Siellä se istuu nytkin, kauralyhdeseipään nenässä. Se vahtii tarkasti närhien liikkeitä. Närhet ovat aika veijareita. Aivan kuin ärsyttääkseen ne tulevat hyvinkin lähelle varpushaukkaa. Yksi närhistä lentää istuskelemaan saman seipään alaosaan. Se kurkistaa lyhteen takaa haukkaa, kuin leikkiäkseen kuurupiiloa tai hippaa.
Nuori haukka yrittää tavoittaa maassa kykkivää närheä. Se liitää kohti, mutta hyvissä ajoin närhi nousee siivilleen. Haukalla on nopeutta enemmän, ja se pääsee hyvin lähelle närheä. Se näyttää näykkivän närhen pyrstösulkia. Närhi rääkyy ja tekee tiukan kurvin seipään taakse. Nuoren haukan lentotaito ei vielä ole tarpeeksi hyvä ja närhi saa karistettua sen kannoiltaan. Saman tapaisia kohtauksia on useita. Kun haukka pääsee aivan kintereille, närhi tekee rääkäisten kurvin ja haukka tippuu kelkasta. Aina närhet onnistuvat pakenemaan. Milloin seipäiden välissä väistellen, milloin läheisen kuusen oksia hyväksi käyttäen. Aivan kuin ne ilkkuisivat haukalle tämän lentotaidon ja nopeuden puutetta. Ilmeisesti nuori haukka väsähtää, sillä se lentää peltotilkun viereiseen korkeaan leppään. Se istuksii paikoillaan melkoisen tovin. Sillä aikaa saavat närhet nokkia rauhassa lyhteistä syötävää. Pari harakkaa liittyy niiden seuraan ruokailemaan.
Aikansa lepäiltyään varpushaukka huomaa tilaisuutensa tulleen. Närhien huomaamatta se on aloittanut liidon korkealta lepästä. Vauhti on selkeästi kovempi kuin yrityksissä seipäiden kärjistä. Kohteena on maassa nokkiva närhi. Haukan ollessa lähellä närheä, harakka säksättää varoitushuudon. Närhi valpastuu, tajuaa haukan ja nousee siivilleen. Haukka on niin nopea, että se kerkiää jollain konstilla nykäistä närheä. Tämän lento katkeaa, se tippuu maahan. Ennen kuin haukka on sen kimpussa, onnistuu närhen nousta uudelleen lentoon. Se oli jo liki, tosi liki. Nuori haukka on saanut närhiltä kaipaamaansa kurvailuharjoitusta. Vain hiukan onnea matkaan ja eivät enää närhet ilku. Saavat olla todella varuillaan etteivät jää haukan saaliiksi. Haukan harjoitukset päättyvät, ainakin tältä erää. Kaikki linnut pakenevat lepikkoon, sillä läheisellä pihatiellä vanha mies kävelee postilaatikolle.
Parkkeeratessani auton kotipihassa vakiopaikalleen, kuulen orapihlaja-aidasta tuttua nopeaa naksutusta. Kas vain, ilmeisesti muuttomatkalla oleva punarinta. Nappaan kameran ja lähestyn varovasti aitaa. Punarinta hyppii tiheässä oksistossa, piilossa katseilta, samalla varoitusta naksuttaen. Jähmetyn liikkumattomaksi kamera valmiina. Ja kas kummaa, punarinta tulee tutkimaan minua. Se kurkistelee ensin varovasti aidan pimennosta. Sitten lintu hypähtää uloimmalle oksalle. Pää kallellaan se katselee olemustani. Hermostunut naksutuskin on loppunut. Muutaman sekunnin se tarkkailee minua ja jatkaa sitten puuhiaan. Hypeltyään aikansa piikkipensaassa punarinta lennähtää läheisen kerrostalon aitapensaaseen. Mietiskelen punarinnan tapaa piilotella. Etelään on pitkä matka. Pienellä lurittelijalla on edessään lukemattomia pyrähdyksiä pensaasta toiseen. Tavattoman erilainen muuttomatka hanhien, kurkien ja joutsenien näyttäviin auroihin verrattuna. Kaikki ovat kuitenkin kunnioitusta herättäviä suorituksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti