Olen saanut vihiä, että Pyhäselän pelloilla lentelisi arosuohaukka. Näinköhän sen tavoittaisin vaikka yrittäis? Päätän koettaa - ja löytyyhän sitä luonnosta muuta katseltavaa ja kuvattavaa vaikka itse haukkaa ei näkyisikään.
Aikamoinen flaksi - melkein heti aukeille pelloille päästyäni, näin kaukana heinikon yläpuolella liitelemässä haukan, joka muistutti erehdyttävästi arosuohaukkaa. En varma ole mutta jokin suohaukka joka tapauksessa pyrstön yläosan valkeasta väristä päätellen. Lintu tekee syöksyn heinikkoon ja yritän saada pitkästä matkasta huolimatta otettua teleobjektiivilla edes jonkinlaisen kuvan haukasta heinikossa.
Jaa'a - nyt pitäisi kyllä olla lintutietoutta paljon paljon enemmän, jotta voisin olla varma havainnostani. Jääköön siis määritys pelkäksi haukaksi :)
Kaukana apilapellolla liikkuu jokin vaaleanruskea eläin verkkaisesti. Välillä se tekee syöksähtävän liikkeen nopeasti eteenpäin. Taitaa olla läheisen maatalon kissa myyräjahdissa.
Silloin tällöin se katoaa kokonaan korkeiden apilatupsujen taakse. Yhtäkkiä se hypähtää melko korkealle ilmaan. Ja tömäyttää etutassut tomerasti maanpintaan. H e t k i n e n - tuo ei muuten ole kissa, vaan kettu. Pitäisköhän käydä optikolla, harmittelen, kun en heti tajunnut.
Onneksi tuuli käy ketun suunnasta, jottei se haista eikä kuule minua. Siirryn metri metriltä lähemmäksi samalla tarkkaillen kettua. Se astelee kiirettä pitämättä peltoa ristiin rastiin. Silloin tällöin se tekee nopeita syöksyjä. Ilmeisesti repo napsii heinäsirkkoja välipaloiksi. Toisinaan se jähmettyy pitkäksi aikaa aivan liikkumattomaksi. Repolainen tuijottaa korvat pystyssä heinikkoa. Yrittäen paikantaa saaliin mahdollisimman tarkasti. Lieneekö kohteena myyrä tai hiiri. Joka tapauksessa saalis, jota kannattaa vaania pitkään.
Samassa repo ponnistaa ilmaan. Katse nauliintuneena heinikkoon se tekee aikamoisen loikan. Kuten aikaisemmin, se alastullessaan siirtää kaiken painonsa etutassujen varaan. Kuin lyhytaikainen etujaloilla seisonta. Siinä kyllä myyrä litistyy. Tai ainakin saa tällin, joka pökerryttää. Kettu jää makuuasentoon heinikon sekaan, enkä näe tapahtumia. Kun se jonkin ajan kuluttua nousee pystyyn, leuat jauhavat edelleen. Saalistus siis onnistui.
Tyytyväisen oloisena repolainen katselee ympärilleen. Sitten se ottaa muutaman askeleen ja mötkähtää pitkäkseen apiloiden päälle. Se nauttii syksyisestä päivästä. Aurinko paistaa, vaikkakaan ei täydeltä terältä. Ja vuoden aikaan nähden lämmin tuuli puhaltelee. Mikäs on ketun nauttiessa täydellä vatsalla. Lepohetki jää kuitenkin lyhyeksi. Repolainen nousee epäilevän oloisena pystyyn. Tuulen suunta on kääntynyt. Kettu nuuhkii kuono pystyssä ilmaa. Ilmeisesti se on saanut minusta vainun. Muutamalla nopealla askeleella repo katoaa pitempään heinikkoon. Sinne meni, ei vilaustakaan enää.
Ajelen toiselle laidalle aukeita peltoja. Rehuheinikossa näkyy variksia kiinnostavan jokin, mutta mikä? Ajelen hiljakseen lähemmäs, jotta linnut eivät säikähtäisi. Joukossa näkyy olevan muutamia naakkojakin.
Jotakin nuo harmaat siivekkäät näyttävät silloin tällöin nokkivan pellosta. Mitä ihmettä rehuheinikossa on syötäväksi kelpaavaa? Toukkia, matoja, hyönteisiä? Jään kyttäämään erästä harmaatakkia putken läpi, jotta saisin kuvan syöntihetkestä. Samassa lintu nappaa jotain ja annan kameran laulaa sarjatulella. Kameran takanäytöllä suurennan kuvia ja eräässä otoksessa näkyy nokassa punainen marja - TÄ? Nyt en ymmärrä - mitä ihmeen marjoja tuolla voi olla - keskellä heinikkoa? Onko joku käynyt viskelemässä peltoon marjoja lannoikkeeksi - ja mitä marjoja muka - vai mistä nyt on oikein kysymys? Asia kiinnosti jopa niin paljon, että kun varikset olivat lehahtaneet etemmäs, kävin tutkimassa peltoa tarkemmin, mutta en minä mitään löytänyt. Vedinköhän liian hätäisiä johtopäätöksiä kuvan perusteella? Oisko ollut yksittäinen marja pellossa ja muu ruokailevalta näyttänyt käytös vain hyönteisten jahtia? Tämä jää kyllä arvoitukseksi.
Pellon laidassa olevan kivikasan päällä kivitasku tarkkailee ympäristöä. Huomattuaan minut se niiailee ominaiseen tapaansa suuntaani. Se keikauttaa kehoaan jalkojen varassa eteenpäin. Samalla se päästää naksahtavan äänen. Kuin joku löisi kahta pientä kiveä vastakkain. Siitä lintu on saanut nimensäkin, kivitasku.
Laji lienee vähentynyt poikavuosista - silloin niitä näkyi mielestäni paljon enemmän. Vai tuliko sitä vain nuorena tarkkailtua luontoa enemmän? Kohta se alkaa sinulla muuttomatka, muistahan tankata kunnolla, jotta jaksat pitkän matkan etelään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti