18.7.2014 Murkuista siivekkäisiin

Vihdoin sain aikaiseksi yrittää jo pitkään mielessäni itunutta ajatusta kuvata muurahaisia. Viipotin Leväsuon laidalle, josta löysin sopivan oloisen keon. Virittelin jalustan ja lankalaukaisimen, koska halusin olla hiukan etäämmällä keosta. Murkut nimittäin ovat aivan keon lähellä olijaa kohtaan yllättävän uteliaita. Kiipeilevät kehnot pitkin kumikengän vartta nahkalle nipistelemään ja jalustan jalkoja myöten ihan kameraan saakka ja siitä ohimoille. Lankalaukaisimella homma onnistuu paremmin. Ensin vain kamera sopivaan kohtaan, tarkennus ja sitten laukaisimen painelua sopivin väliajoin. Sain olla metrin, puolentoista päässä aika rauhassa murkuilta. Tämän otoksen tekstiksi tuli "Hei jäbät - istukaas nyt ja kuunnelkaa..." :)

Valo ei oikein ollut päässäni olevan näkemyksen mukainen, joten siirryin kuvaamaan lähistön muita hyönteisiä - mukana kun ei ollut muuta kuin makrolinssi. Ensimmäiset vastaan tulleet siivekkäät olivat viitamittari ja erittäin kulahtanut luumumittarinaaras.

Sitten löysin rämeokamittarin, parittelevat sinisiivet sekä suokeltaperhosen.

Tätä rämevihersiipeä sain jälittää aikamoisen tovin. Se kun ei ollut kovinkaan halukas kuvattavaksi vaan lennähti aina hiukan etemmäs juuri kun pääsin sopivalle etäisyydelle ja sain kameran viriteltyä viittä vaille laukaisuvalmiiksi. Vaan antautuihan se lopulta :)

Alla oleva karhusiilikäs puolestaan oli hyvin rauhallinen - oisko revennyt siipi väsyttänyt kyseisen yksilön? Sinisiivet jaksavat hämmästyttää itseänikin - moneenkohan kertaan olen jo kuvannut sinisiiven - huh heijaa - vaan silti sen siipien sinisen värin kauneus saa minut aina uudestaan nappaamaan kuvan.

Lakan lehdellä istuskeli helposti tunnistettava suomittari. Yleensä kyseinen perhonen on siivet supussa ja siten se on lähes mustavalkeana varsin huomaamaton. Joskus näkyvät myös takasiivet ja silloin keltainen väri paistaa varsin etäs. Suomittarikoiraalla on varsin hienot tuntosarvet (kolmas  kuva alaspäin), kyllä noilla naaraan haistaa :)

Metsäsammalkoisa yritti piiloutua männyn kaarnalle. Tuskin olisin sitä huomannut ellei se olisi paljastanut itseään siirtymällä paikasta toiseen. Rämevenhokas sen sijaan oli valkoisena helppo huomata vihreältä lakan lehdeltä. Kolmannessa kuvassa alla on kiilajuovakoisa, joka häirittynä lehahtelee nopsasti kasvin varrelta toiselle, mutta on väriensa vuoksi suht helppo paikannettava kuvattavaksi. 

Luonnonvalokuvaajien sivuilla FB:ssä olin nähnyt hienon vastavalokuvan päivänkakkaroista. Kun huomasin kyseisiä kukkia pehkon tienvarressa, puhkesi sisäinen pakko yrittää jotain vastaavaa. Myönnettävä on, nämä eivät ole lähellekään yhtä hienoja kuin se näkemäni kuva.