Tunturiin oltiin menossa ja rannalle taas päädyimme. Harjoittelin muutaman pitkän valotuksen kuvan rantakallioista ja kuohuvasta merestä. Kehveli kun aurinko ei näyttäydy, tosin näihin kuviin se ois paistanutkin ihan väärästä suunnasta.
Lisää pitkän valotuksen kuvia - osassa vesi menee väkisinkin maitomaisen näköiseksi. Saattais iltahämärässä lyhyemmällä onnistua paremmin, näillä leveysasteilla vaan ei tähän aikaan vuodesta juuri edes tule sitä iltahämärää kun on keskiyön auringon aikaa.
No niin, lopulta ollaan polulla kohti tunturia, alkumatka tien pohjaa myöten ja sit kuntan päällä kävellen. Pohjoisen puolen rinteillä oli vielä luntakin.
Vesipääsky oli mulle elis eli elämäni eka havainto kyseisestä lajista - ainakin siis tietoisesti, mistäs sen tietää montako olen aiemmin nähnyt mutten tunnistanut.
Kapustarinnatkin vinkuivat varoitellen useampaan otteeseen.
Vettä tihkuutteli vähän väliä - suojavarusteet sitä mukaa.
Saman lammen laineilla kuin missä oli vesipääskyjä, keikkui alleja pari kappaletta.
Pienen purontapaisen läheltä lehahti pakoon lintu, jota emme heti pystyneet tunnistamaan, mutta pesä löytyi. Lintu leimattiin Martin kanssa sirriksi. Se jallitti pitkän aikaa meitä poispäin pesältä kunnes antautui sen verran kuvattavaksi, että Martti tunnisti lajin suosirriksi.
Tämä lähikallio oli rapautunut teräviksi tikuiksi, olivat kuin veitsiä, joten paljasta kättään tai kyynärpäätä ei kuvatessaan voinut nojata vasten kalliota.
Asetuimme kallion taakse tuulensuojaan eväiden syöntiin, munavoileivät ja lämmin kahvi elvyttävät kummasti elimistöä - jaksaa askeltaa paremmin.
Eräästä kohtaa alarinteestä löytyi lähde (vaiko sulamisvesien aiheuttama virtausaukko?), josta pulppusi useammasta kohtaa vettä oikein kunnolla.
Lähteen lähellä kasvoi rujoja, muodokkaita ja kuvauksellisia pajuja.
Tunturista laskeuduttuamme ajoimme autolla pikku pyrähdyksen ja kävelimme Store Frökenhollalle eli Suurelle Neidonkololle. Kartalta ja ilmakuvasta katsottu puoliympyrämäinen muoto sai meidät kiinnostumaan paikasta ja se olikin tosi kuvauksellinen kohde. Ilmeisesti aikojen saatossa jäämassat ovat sulaessaan luoneet laakean "supan", joka täyttyy nykyisin sulamisvesistä, jotka purkautuvat kapean kannaksen läpi mereen. Meren puolella ovat hyvin värikkäät terävät kalliot rivissä, joten kyllä paikan saama nimitys on ymmärrettävistä syistä se mikä se on - ei paljoa mielikuvitusta tarvita.
Neidonkolo lirisee vaatimattomasti mereen vaikka hioutuneista kallioista näkee, että ainakin aikoinaan joko vettä on virrannut paljon tai meren aallot ovat pyöritelleet kiviä. Vaiko molemmat?
Näissä maisemissa ihminen tuntee itsensä pieneksi.
Merimakkara
Näiden kalanraatojen nimi olisi mukava tietää - itse nimitin ne sinisilmiksi 😂
Västäräkin pesäkin löytyi erään kiven alta. Aallokon ja eroosion voima paljastaa hyvin eri kivilaadut, jotkut ovat silppuutuneet hiekaksi, osa kestää ajan hampaan paremmin, osa puolestaan hapristuu liuskeeksi.
Olisi hauska tietää tämän pullon tarina. Merenrannan roskat paljastavat liiankin hyvin, miten ihminen saastuttaa meriä, muutamissa kohdin oli varsin paljon verkkoja, köysiä, verkkomerkkejä, muovi- ja lasipulloja, tavaralavoja - ja paljon paljon muuta. Roskaa oli myös Neidonkololla, sen verran ylhäällä rinteessä, että vahva epäilys syntyi: täällä on juhlittu, mutta roskat jäivät.
Tuuli puhkui suunnasta, joka nostatti Frökenhollan lähikallioille hienoja tyrskyjä, joita olisi kuvannut pidempäänkin. Niinpä, nyt olisi voinut kokeilla pitkän valotuksen kuvia, mutta eipä ollut harmaasuodin mukana. Toisaalta tuuli oli varsin navakka ja kallioiden päällä tuskin olisin saanut kameraa niin tukevaan asentoon etteikö tuuli olisi sitä värisyttänyt - olisi pitkällä valotuksella tullut hyvin todennäköisesti epätarkka kuva.
Tunturissa näytti satavan ihan kohtalaisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti