Tarmon kuvaretket: Jäämeren rannalle 7.-13.6.

Martin kanssa matkaan aamusta klo 4 alkaen - kaikkiaan edessä n. 15 tuntia ajoa määränpäähän, joka on Vardö. Rovaniemeltä kyytiin nousi Seppo, joka sai heti kuskin roolin. Ivalon S-Marketissa jätettiin eurot kotimaahan pyörimään, ensimmäisten päivien ruuat nostettiin takakonttiin ja -penkille vastineeksi rahoista. Norjan puolella eka pysähdys oli levähdyspaikka Varangin vuonon varrella, jossa on betonista rakennettu wc vesipisteineen - ja mitäpä Martti heti löysi, meriharakan pesän munineen.

Vardöhön päästyämme latelimme ostokset jääkaappiin, valitsimme makuupaikat (kullekin oli oma huone yläkerrassa) ja lähdimme kartsalle kierrättämään vähän verta pitkän istumisen vastapainoksi. Mikä siinä on, että ei malta olla ottamatta kuvaa rakennusten räystäillä ja ikkunalaudoilla pesivistä sosiaalilokeista, vaikka ne olen jo kuvannut moneen kertaan? Kumma tarve kuten kuvattavilla, jotka pesivät mahdollisimman pystysuorilla seinillä tai kallioilla ja hyvin pienillä ulokkeilla.

Veneenkantajat - liekö muistomerkki vai taideteos?

Seuraavana aamuna odotettu 40 km:n matka Hamningbergiin, 2017 se jäi metrisen lumikerroksen takia väliin. Kahteen kertaan jo nähty ja silti niin kiehtova taival, jossa kuvattavaa riittää. Persfjord on mielestäni lahti, vaikka nimessä on vuono. Se on paikka, jossa erityisesti kovalla tuulella aallokko luo mahtavia pärskeitä. Kivetkin ovat värikkäitä, muodokkaita, hioutuneita eli siis kuvauksellisia.

Jonnejohkan (Jonnenjoki?) suun hietikolla pyöri jonkin sortin sirrejä ravintoa etsimässä. Ja kun autosta oli ulos astuttu, niin tulikin sit kuvattua pidemmän aikaa ympäristöä, mukaan luettuna Frökenhollan värikalliot, niistä juttua ja kuvia myöhemmin lisää.

Tie on kapea, maisemat mieleenpainuvia ja yllätyksiltäkään ei voi välttyä. Erään kallion takaa putkahti esiin kallion nokalla istuskeleva nuorehko merikotka, joka antoi kuvata itseään kaikessa rauhassa. Vasta kun Seppo nousi autosta, otti uljas lintu siivet alleen.

Paikoitellen Jäämeren rannat ovat täynnä elämää, lintuja on niin paljon, että näkemäänsä jopa turtuu. Martin sanoin: "Yleisin petolintu on merikotka". Tarkkasilmäinen saattaa hoksata hylkeet - niiden sileät lepokivet ja -kalliot ovat näissä maisemissa harvassa.

Paluumatkalla Hamningsbergista pysähdyttiin uudestaan Jonnejohkan hietikolla - nyt oli laskuveden ja paremman valon aika. Yksityiskohtiakin jäi runsaasti kameran kennolle.

Minkähän elukan kallo tämä lie? Ovatko nuo pahkuratsarvinystyjä?

Martti löysi lonkeroalienin.

Juu - ei ole kivi vaan hioutunut muovin kappale.

Tämän reissun haaveena oli yrittää kuvaa, jossa meri kuohuaa terävien kallioiden välissä auringonlaskun aikaan. Harjoittelin muutaman kuvan tonnisella harmaasuotimella ja 30 sekunnin valotusajalla vaikkei ollut auringonlaskusta tietoakaan. Kuten kuvista huomaa, emme päässeet paluumatkalla Persfjordista ohi kuvia ottamatta 😂