perjantai 11. maaliskuuta 2016

Viimeinen päivä lähes tasaisella

Viimeinen päivä Kilpisellä, jonnekin oli lähdettävä taapertamaan. Persaukset ja reidet oli jotenkin jumissa, joten päätimme lähteä talsimaan tasaisella - pitkin Kilpisjärven jäätä. Oli kyllä hieno ja selkeä keli, kävelyura oli kuin baana, kun latukone oli ajanut molempiin suuntiin kohti kolmen valtakunnan rajaa. Ei tarvinnut jäällä lumikenkiä vaikka ne kannettavakseni otin. Jos välillä käy kuvailemassa koivikoita pehmeissä paikoissa, joissa ei ole kelkkauraakaan kuljettavana.



Saanan alla oleva iso parkkipaikka oli varattu armeijan ajoneuvoille ja siellä napotti pieni helikopteri. Sen näimme pyrräävän myöhemmin Mallan päällä.



Rantakoivut olivat olleet riekkojen ruokailupaikkoja ja lentoonlähtö jäljet näkyivät lumessa mainiosti.



Kitsin putous siinsi rinteessä sinisenä. Siellä olisi varmasti mukavaa kuvattavaa, mutta nyt ei tehnyt mieli sinne asti itseään rääkkäämään. Varsinkaan kun ei ollut edes juomista eikä eväitä mukana. Olisi pitänyt älytä lähteä aikaisemmin aamulla eväiden kanssa. No joo - olisi se silti ollut ehkä turhan raskas reissu koska lumi oli yllättävän upottavaa latu-uran ulkopuolella saati koivikossa.


Tallustelimme kaikkiaan viitisen kilometriä kolmen valtakunnan pyykkiä kohti Ellanniemeen. Siellä oli satumetsä, puissa lumimuodostelmia, valoja ja varjoa monenlaista.



Oli jos jonkinlaista lumitoukkaa kiipeilemässä puunrungoissa.



Muumikin oli kiivennyt puuhun :)



Ellanniemen huipulta näkyi hienosti Paras-tunturin huippu Ruotsin puolella. Alapuolellamme jäällä matkasi viiden hengen retkue kohti turistikohdetta.



Paluumatkalla taivalle ilmestyi pilvijuotteja. Yllä järkkärillä otettu kuva, alla kännyllä otettu. Joo'o joo'o - hyvässä valossa nykyiset kännykamerat tekevät todella hyvää jälkeä. Ainut huono puoli niissä vain on, että kuvaa ottaessa on aina ärsyttävä puolen sekunnin viive. Samoin kuin se, että ainakaan kirkkaalla kelillä et näe kuvaa ottaessa kohdetta ruudulta. Ja koetapa ottaa kuva nopeasti liikkuvasta kohteesta ;) ei helkutti - pärehän siinä palaa kun tilanne meni jo.


Pari vanhaa norjalaisäijää otti meidät suksilla kiinni. Siinä sitä riitti norjalaisilla ihmettelemistä vanhoissa leveissä metsäsuksissa. Kehvetti kun muru ei sanonut ääneen mielessään väikkynyttä ajatusta: "tästä sen näette, meillä suomalaisilla nämä välineet ovat tällaiset, siksi me emme pärjää teille kisoissa"  ;)



Loppumatkasta muru otti hiihtospurtteja ja kunnon hiet ennen saunaa. Juuri ennen autoon nousua oli taivaalla hienot pilvijuotit. Että tälleen - nyt saunaan ja huomenna aamulla alkaa pitkä kotimatka.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti