Eilisten kiipeilyjen jäljiltä oli kroppa aamulla kankean oloinen. Päiväohjelmaksi valitsimme autoilun Norjan puolelle Skibotniin - saisipahan keho levähtää ennen seuraavaa koitosta. Aamulla oli melkoisesti usvaa Kilpisjärven päällä. Joo - emme kerinneet majapaikasta kuin muutaman kilometrin kun pysähdyimme jo ekan kerran kuvaamaan usvaista maisemaa Retkeilykeskuksen kohdalla.
Tullin ohi pääsimme vain 2,5 km sillä Siilasvuoman paikkeilla oli usvahalo, jota oli myös kuvattava.
Riekot olivat tepastelleet parkkipaikan kohdalla ja jättäneet hangen täyteen jälkiään.
Löytyi sieltä lumikonkin jäljet.
Skibotnissa oli meri edelleen auki vaiko jo sulanut - en tiedä.
Olisihan se pitänyt arvata, että kun tuot murun meren rantakivikolle, niin ...
Kaukana vuonossa puksutti kalastusalus ympärillään melkoinen parvi lokkeja. Paluumatkalla pysähdyimme kuvaamaan Ivgojokea ja sen jäitä.
Virtaavan veden jäät sisälsivät kaikenmuotoisia kuplamuodostelmia.
Valokuvaaja joutuu välillä taipumaan vaikeisiinkin kuvausasentoihin :)
Saanan takapuolelta näkyy varsin mukavasti ylös vievä reitti - portaat tosin talvisin ovat lähes lumen peitossa. Mutta polku on selkeä ja sitä myöten pääsee jopa lenkkareilla ellei ole juuri satanut lunta.
Saanan päällä oleva radiomasto - vai kännymastoko lie - on aikamoisen jää- ja lumikuorman vallassa. Ja päälaki on hyvin usein jonkinlaisen hunnun peitossa - ilmankos puhutaan Saanan hunnusta.
Ennen auringonlaskua teki mieli käydä yrittämässä riekkojen kuvaamista tullin jälkeisellä parkkipaikalla - sillä missä aamulla kuvasin niiden jälkiä. Matkalla pysähdyin kuvaamaan Ruotsin puolen vaarojen (mm. Tantavaara) lakeja, jotka kylpivät auringon pilvien pastellimaisessa sekamelskassa.
Riekot, joita oli noin kaksikymmentä, olivat turhan arkoja. Lensivät aina vain edemmäs kalkattaen mennessään varoituksia toisilleen. Hanki oli sen verran upottavaa etten jaksanut lähteä kiertämään niiden reitin etupuolelle. Pimeäkin kun oli jo tulossa ja valo niin vähissä, että kuvaaminen alkoi vaatia pitkiä suljinaikoja jalustan kanssa.
Kun en sitten muuta kuvattavaa keksinyt, niin valkeaa lunta vasten sai tunturikoivuista silhuetteja.
Olin melko varma, että revontulia ei näy, koska ennusteet olivat huonot. Mutta ei Kilpisjärven kirkas taivas pettänyt. Aika varmaanhan se on, että siellä niitä näkyy, jos vain on kirkas sää. Jostain tilastoista muistelen lukeneeni, että Kilpisjärvellä mahdollisuus nähdä revontulia on noin 90 %. Pääosin taivaan tulet olivat nyt vihreäsävyisiä - laajalti taivaan kannella tosin. Kirkkaat keltaiset ja punaiset puuttuivat - ilmeisesti pitää olla jonkinmoinen auringonpilkun purkaus ennen kuin niitä silmillä näkee. Silti aika ajoin "revon huiskiessa hännällään hankia" oli tulien kirkkaus hämmentävää.
Yritin sommitella kuviin vänkyräkoivujen silhuetteja - no jaa.
Olin jo luovuttanut revontulten kuvaamisen kun näytti, että ne hiipuvat. Ajellessani Saanan ohi majapaikkaan hoksasin, että Saanahan kylpee oikein mukavan kirkkaassa pohjapalossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti