Heti aamusta alkaen oli muualla kirkasta mutta Kilpisjärven päällä leijui usva. Hmmm??? Mistä se mahtaa johtua? Olisiko Kilpisjärven pinta ikään kuin kulhon pohja, jonne kylmä ilma laskeutuu vai tuottaako muka järvi itse kosteutta 60 senttisen jään läpi? Jos arvata pitää niin jälkimmäiseen en usko.
Matkin murua allaolevan kuvan otossa - matalalla oleva aurinko luo pitkät varjot.
Matkamme kävi Saanan rinteille. Otin mukaani lumikengät, jos vaikka kiertelis polun ulkopuolellakin tunturikoivikon seassa. Muru lähti painelemaan talvikengissä Saanan laelle.
Nousin vähitellen ylöspäin Saanan rinnettä kuvaillen valoja ja varjoja, pupun ja riekon jälkiä, avaraa maisemaa sekä komeaa auringon haloa.
Pääsin vain portaiden yläpäähän (noin 800 niitä on) - en edes yrittänyt ylemmäs, jotenkin oli vetämätön olo - laiskuus vai huono kunto? Vaiko molemmat :)
Oli ihmeen tyyntä ja rauhaisan hiljaista, kunnes rannasta pärähtivät ulvoen moottorikelkat suhaamaan pitkin järven jäätä hitonmoista vauhtia. Portaiden lähellä iitraillessa ja murua ootellessa tapasin sveitsiläisen pariskunnan. He tuntuivat olevan innoissaan ekasta retkestään Suomeen ja tällaisesta valkeasta maisemasta. Samoin revontulet olivat kuulemma edellisenä yönä olleet heistä lumoavia. Sitä en älynnyt kysyä, että mistä he olivat saaneet kimmokkeen lähteä juuri Suomen Lappiin. Hiukan jo alkoi murun odottelu pitkästyttämään vaan vihdoin ilmestyi valkoinen tuttu hahmo viipottamaan rinnettä alaspäin.
Iltapäivällä oli ruokailun aika, mutta ennen sitä muru halusi vielä nähdä Salmivaaran puolen Kilpisjärvestä. Ja pitihän se ottaa varsin perinteisestä kulmasta kuva Saanasta.
Ruokailun jälkeen oli pieni lepohetki kunnes mieli halaji nousemaan Salmivaaran rinteille kuvaamaan auringonlaskun hetkiä. Josko saisi Saanan kyljen hehkumaan punaisena sinisessä maisemassa. Vaan ei se toive toteutunut. Oli juuri sen verran pilviverhoa auringon edessä, että punerrus jäi puuttumaan. Onhan se - jylhä tunturi, jonka juurella Kilpisjärven alueen mökit ovat.
Salmivaaran laki on 595 metrin korkeudessa meren pinnasta ja siellä on samanlainen vierailijalaatikko vihkoineen kuin Saanankin laella. Kilpisjärven pinta on merenpinnasta 475 m, joten nousua Salmivaaran laelle tulee vain 120 m. Mutta mukavat maisemat sieltä on.
Auringon jo laskettua kuvailin pidemmillä valotusajoilla ja pitkällä putkella. Välillä Ruotsin puolelle Paras-tunturin terävää huippua, välillä etelän suuntaan laskevan valon värejä taivaalla.
Salmivaaran laelta sain kuvattua majapaikamme - siis Haltinmaan. Huoneisto, jossa majoituimme tuli juuri päärakennuksen taakse.
Laskeva aurinko värjäsi taivaan pohjoisessa sinisen violetiksi ja auringon puolella keltaisen punaiseksi. Riekko oli käynyt Salmivaaran laella pyrähtäen lentoon niin, että siipien kärjet olivat tehneet kuviot hankeen metrien matkalle.
Vähitellen maisema muuttui entistä sinisemmäksi - oli aika laskeutua alas ennen pimeyttä. Kylän valot erottuivat jo varsin selkeästi muusta maisemasta.
Kun ilta koitti tuli puhelimeen reposhälyjä. Ja juu - taivas oli tosiaan kirkaana taivaan tulista, majapaikan rappusilta sai yllättävän hyvän kuvan pihavaloista huolimatta. Olihan se lähdettävä - Pohjan taivaan loistoa kuvaamaan siis.
Poroerotusaitaus erottui tunturimaisemassa ja taivaan tulten loisteessa mukavasti.
Muutamina hetkinä vihreä väri oli niin kirkasta, että alkuperäisestä kuvasta piti jopa vähentää sen voimaa, jotta violetinpurppura tulisi paremmin esiin. Edelliseen yöhön verrattuna olivat revontulet selkeämpiä, koronamaisempia. Pari kertaa korona oli itse asiassa aivan päällä.
Näppäilin harvakseltaan kuvia reposista, kunnes puolen yön jälkeen tuli tunne, että nyt riittää. Mutta vielä piti pysähtyä ottamaan muutama kuva Saanan päällä olevista säihkeistä. Komiaa oli reposten setti Kilpisellä. Vielä unta herkutellessakin näkyivät mielessä pohjantulet.
Olipas hienoja kuvia ja kelit kohdallaan!!
VastaaPoista