Jep jep :) niin sitä vain selvittiin iltamyöhällä Kilpisjärvelle saakka. Eihän tänne ollut suunnitelmaa tulla, mutta kun tuumasin murulle, että jospa mie lähden yksin Saanaa katsomaan, niin silloin se oli menoa. Sunnuntai pakattiin matkaa varten.
Aamusta asti eilen ajettiin tänne - välillä huonojakin teitä myöten - ja loppumatkasta satoi lunta, ei paljoa, mutta rasitti se silmiä. Olin aivan ventti kun päästiin murun kanssa perille Haltinmajan kämppään nro 1. Uni tuli kyllä keljuilematta, vaikka vuode ei ollut paras mahdollinen - liian retvakka ja ääntä pitävä.
Mutta mitäs tänään tehtäisiin? Kysymys oli sellainen, johon vastausta tuskin kukaan odottaa. Luontoon rehveltämään tietysti - tavalla tai toisella ja kameran kanssa. Joten ajettiin peräti kilometrin verran autolla Luontokeskuskuksen parkkipaikalle :) tarkoituksena kivuta jonkin matkaa Ailakkavaaran rinteille. Sitten virittämään suksia jalkaan. Murulle sellaiset vanhat eräsukset mäystinsiteillä, joihin olin lisännyt hihnalenkit kantapään taakse. Omiin jalkoihin virittelin myös leveät eräsukset, joihin olin tehnyt leveitä kanadabootseja varten erikoiskiinnityksen jotta lämpimät kengät mahtuisivat siteisiin. Mutta joo - hiihdinkönhän peräti30-40 metriä kun tajusin, että eihän näillä pääse ylämäkeen yhtään. Niin olivat luikkaat, että kaikki voima ylöspäin olisi pitänyt ottaa käsistä (sauvoilla), joten takas autolle ja lumikengät jalkaan. Niillä sentään ei rasitu ihan niin paljoa.
Mukavat oli näkymät Ailakkavaaran rinteiltä - tosin kovin ylös ei edes kavuttu, kun oli pehmoista ettei lumikengät eikä metsäsuksetkaan kantanu. Olis pitänyt olla vaikka moottorikelkan jälki alla jonkin matkaa tunturiin, jotta ylempänä oleva kova rinne olisi sitten kantanut. Vaan laiska on laiska - vai pitäisikö sanoa, että huonokuntoinen ;)
Iltapäivällä kiivettiin Leutsuvaaran laelle Suomen teiden korkeimmalta kohdalta. Auringonlaskun värit olivat mielessä vaikka taivas oli varsin harmaa. Vaan kun ei sitä koskaan etukäteen tiedä - Kilpisjärvellä kelit vaihtuvat niin nopeasti ja ennustamattomasti.
Välillä aurinko yritti vilahdella, pääosin oli sinisenharmaat sävyt.
Tämän "seitapahtaan" luona ei vielä olla vaaran laella - olkoonkin, että Kilpisjärven pinta näkyy jo paljon alempana. Taustalla häämöttää Saana pilvien peittämänä.
Alhaalla jyrisivät rekat - kesärenkailla kuten uutisissa kerrottiin. Hurjia poikia ovat kuskit kapealla mutkaisella ja monttuisella sekä jäisellä tiellä. Joillakin taitaa sentään olla vetäviin pyöriin ketjut rajuja nousuja ajatellen. Rekan mutkittelevaa menoa katsoessaan muistui mieleen Karesuvannon ja Muonion välillä ojaan ajanut virolainen rekka, josta oli uutisissakin.
Leutsuvaaran laelta näkyy hienosti Ruotsin puolelle.
Ei auennut taivas, meni lähes kokonaan umpeen joten auringonlaskun värejä oli turha odottaa. Kun vielä alkoi hipsimään hiukan lunta, katsoimme parhaaksi lähteä laskeutumaan alas.
Tulomatkalla huomattiin, että ilmeisesti kettu tai naali oli käynyt jättämässä merkit "seitapahtaan" juureen.
Aamusta asti eilen ajettiin tänne - välillä huonojakin teitä myöten - ja loppumatkasta satoi lunta, ei paljoa, mutta rasitti se silmiä. Olin aivan ventti kun päästiin murun kanssa perille Haltinmajan kämppään nro 1. Uni tuli kyllä keljuilematta, vaikka vuode ei ollut paras mahdollinen - liian retvakka ja ääntä pitävä.
Mutta mitäs tänään tehtäisiin? Kysymys oli sellainen, johon vastausta tuskin kukaan odottaa. Luontoon rehveltämään tietysti - tavalla tai toisella ja kameran kanssa. Joten ajettiin peräti kilometrin verran autolla Luontokeskuskuksen parkkipaikalle :) tarkoituksena kivuta jonkin matkaa Ailakkavaaran rinteille. Sitten virittämään suksia jalkaan. Murulle sellaiset vanhat eräsukset mäystinsiteillä, joihin olin lisännyt hihnalenkit kantapään taakse. Omiin jalkoihin virittelin myös leveät eräsukset, joihin olin tehnyt leveitä kanadabootseja varten erikoiskiinnityksen jotta lämpimät kengät mahtuisivat siteisiin. Mutta joo - hiihdinkönhän peräti30-40 metriä kun tajusin, että eihän näillä pääse ylämäkeen yhtään. Niin olivat luikkaat, että kaikki voima ylöspäin olisi pitänyt ottaa käsistä (sauvoilla), joten takas autolle ja lumikengät jalkaan. Niillä sentään ei rasitu ihan niin paljoa.
Mukavat oli näkymät Ailakkavaaran rinteiltä - tosin kovin ylös ei edes kavuttu, kun oli pehmoista ettei lumikengät eikä metsäsuksetkaan kantanu. Olis pitänyt olla vaikka moottorikelkan jälki alla jonkin matkaa tunturiin, jotta ylempänä oleva kova rinne olisi sitten kantanut. Vaan laiska on laiska - vai pitäisikö sanoa, että huonokuntoinen ;)
Iltapäivällä kiivettiin Leutsuvaaran laelle Suomen teiden korkeimmalta kohdalta. Auringonlaskun värit olivat mielessä vaikka taivas oli varsin harmaa. Vaan kun ei sitä koskaan etukäteen tiedä - Kilpisjärvellä kelit vaihtuvat niin nopeasti ja ennustamattomasti.
Välillä aurinko yritti vilahdella, pääosin oli sinisenharmaat sävyt.
Tämän "seitapahtaan" luona ei vielä olla vaaran laella - olkoonkin, että Kilpisjärven pinta näkyy jo paljon alempana. Taustalla häämöttää Saana pilvien peittämänä.
Alhaalla jyrisivät rekat - kesärenkailla kuten uutisissa kerrottiin. Hurjia poikia ovat kuskit kapealla mutkaisella ja monttuisella sekä jäisellä tiellä. Joillakin taitaa sentään olla vetäviin pyöriin ketjut rajuja nousuja ajatellen. Rekan mutkittelevaa menoa katsoessaan muistui mieleen Karesuvannon ja Muonion välillä ojaan ajanut virolainen rekka, josta oli uutisissakin.
Leutsuvaaran laelta näkyy hienosti Ruotsin puolelle.
Ei auennut taivas, meni lähes kokonaan umpeen joten auringonlaskun värejä oli turha odottaa. Kun vielä alkoi hipsimään hiukan lunta, katsoimme parhaaksi lähteä laskeutumaan alas.
Tulomatkalla huomattiin, että ilmeisesti kettu tai naali oli käynyt jättämässä merkit "seitapahtaan" juureen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti