Jäiset kuviot

Alustavien sääennusteiden mukaan Pääsiäisenä piti olla aurinkoisia kelejä, mutta mitä lähemmäksi Pääsiäistä päästiin, siiirtyivät aurinkoiset päivät aina vain edemmäs. No olkoon sitten, mie lähen mökille joka tapauksessa. Niin kurvailin Rauanjärvelle Kesäpesälle lauantaina, isäukko oli mennyt jo torstaina lämmittelemään. Oli kuulemma olleet pitkät illat kun ei telkkarikaan toiminut. 

Enhän mie kauaa malttanut mökissä istua kun jo piti lähteä hiihtelemään Rauanjärven rantamia. Sää oli pilvinen ja suvisen märkä, joten sävyt jäivät harmaiksi. Yhden jänön sentään tavoitin istuksimasta piilopaikkansa edustalta. Yritin kiertää jäniksen ympärille lenkin, mutta ei antautunut - arvasi aatokseni ja jo kierroksen alkumetreillä se pinkaisi pitkillä loikilla karkuun.

Olin tutkinut karttoja jo ennen lähtöä etsien rinteitä, joilta saattaisi löytyä jääseinämiä. Ja löytyihän sellainen - Kemienvaaralta - oikein komea olikin, vaikka sen taakse ei päässyt kuvaamaan. Vain yhdestä kohdasta sain työnnettyä pelkän kameran puikkorivistön taakse.

Makrolla kokeilin vangita jään pinnan kuvioita - no joo.

Seuraavana päivänä oli yllättävän aurinkoinen keli. Tavoite oli sama kuin edellisenä päivänä eli jääseinämien löytäminen. Suuntasin Luulammelle, jossa tiesin olevan aika jyrkkää rinnettä. Sukset jalkaan ja moottorikelkkojen uria myöten suksin Luulammen jäälle. Siellä otin omat omat polut jyrkänteiden luo. Rinteet olivat valitettavasti kuivat, ilmeisesti näitä myöten ei vettä valu vähääkään.

Luulammen jäätä myöten oli juoksennellut jättijänö - takatassun koko oli melkein käsineeni kokoinen. Ilmanko ei pupua upota pehmeälläkään hangella. Samoin oli lammen jäätä myöten hipsinyt ahma. Ensin luulin, että onko nämä pienen karhun jäljet, mutta varsin pian huomasin juoksuloikkien kohdalla, että jäljet olivat ahman tyypilliseen tapaan pareittain vinossa - ahma siis.

Suunnistin vanhalle tutulle paikalle - metsän keskellä olevalle jyrkänteelle. Siellä oli kallio niin kylmissään, että pinta oli aivan kuurainen vaikka avoimemmilla paikoilla lämpötila oli plussan puolella. Mutta ei näiltäkään rinteiltä löytynyt kunnon jääseinämiä.

Vanhan haavan kupeesta löysin tällaiset roikottimet :)

Kotimatkalla koukkasin eräällä purolla kuvaamassa heijastukset, jotka huomasin auton ikkunasta ohiajaessani. Ei ne sitten kuitenkaan oikein asettuneet kennolle haluamallani tavalla.

Yöksi odottelin revontulia, jotta saisin kuvattua ne linnunradan kanssa samassa kulmassa. No , linnunrata kyllä näyttäytyi, osin tosin pilvien peittämänä, mutta revontulet olivat pelkkää valonkajastusta pohjoisella taivaanrannalla.

Pitkään olin aikonut käydä kuvaamassa Räsävaaran jääseinämän auringonnousun aikaan. Nyt päätin sen toteuttaa. Kello siis soimaan jo puol viisi - juu - olihan se vaikeaa, mutta kampesin silti ylös - otetaan sitten pikkutirsat vaikka päivällä.

Aurinko viivytteli läheisten vaarojen takana ja ohuen pilviverhon heikentämänä, joten sellaiset mielessäni kuvitellut sädejuovakuvat jäivät saamatta. No - tyydyin sitten muutamaan jääkuvio-otokseen makrolinssillä ja muutamiin puikkorivistön takaa otettuihin laajakulmakuviin.

Viimeinen päivä lähes tasaisella

Viimeinen päivä Kilpisellä, jonnekin oli lähdettävä taapertamaan. Persaukset ja reidet oli jotenkin jumissa, joten päätimme lähteä talsimaan tasaisella - pitkin Kilpisjärven jäätä. Oli kyllä hieno ja selkeä keli, kävelyura oli kuin baana, kun latukone oli ajanut molempiin suuntiin kohti kolmen valtakunnan rajaa. Ei tarvinnut jäällä lumikenkiä vaikka ne kannettavakseni otin. Jos välillä käy kuvailemassa koivikoita pehmeissä paikoissa, joissa ei ole kelkkauraakaan kuljettavana.

Saanan alla oleva iso parkkipaikka oli varattu armeijan ajoneuvoille ja siellä napotti pieni helikopteri. Sen näimme pyrräävän myöhemmin Mallan päällä.

Rantakoivut olivat olleet riekkojen ruokailupaikkoja ja lentoonlähtö jäljet näkyivät lumessa mainiosti.

Kitsin putous siinsi rinteessä sinisenä. Siellä olisi varmasti mukavaa kuvattavaa, mutta nyt ei tehnyt mieli sinne asti itseään rääkkäämään. Varsinkaan kun ei ollut edes juomista eikä eväitä mukana. Olisi pitänyt älytä lähteä aikaisemmin aamulla eväiden kanssa. No joo - olisi se silti ollut ehkä turhan raskas reissu koska lumi oli yllättävän upottavaa latu-uran ulkopuolella saati koivikossa.

Tallustelimme kaikkiaan viitisen kilometriä kolmen valtakunnan pyykkiä kohti Ellanniemeen. Siellä oli satumetsä, puissa lumimuodostelmia, valoja ja varjoa monenlaista.

Oli jos jonkinlaista lumitoukkaa kiipeilemässä puunrungoissa.

Muumikin oli kiivennyt puuhun :)

Ellanniemen huipulta näkyi hienosti Paras-tunturin huippu Ruotsin puolella. Alapuolellamme jäällä matkasi viiden hengen retkue kohti turistikohdetta.

Paluumatkalla taivalle ilmestyi pilvijuotteja. Yllä järkkärillä otettu kuva, alla kännyllä otettu. Joo'o joo'o - hyvässä valossa nykyiset kännykamerat tekevät todella hyvää jälkeä. Ainut huono puoli niissä vain on, että kuvaa ottaessa on aina ärsyttävä puolen sekunnin viive. Samoin kuin se, että ainakaan kirkkaalla kelillä et näe kuvaa ottaessa kohdetta ruudulta. Ja koetapa ottaa kuva nopeasti liikkuvasta kohteesta ;) ei helkutti - pärehän siinä palaa kun tilanne meni jo.

Pari vanhaa norjalaisäijää otti meidät suksilla kiinni. Siinä sitä riitti norjalaisilla ihmettelemistä vanhoissa leveissä metsäsuksissa. Kehvetti kun muru ei sanonut ääneen mielessään väikkynyttä ajatusta: "tästä sen näette, meillä suomalaisilla nämä välineet ovat tällaiset, siksi me emme pärjää teille kisoissa"  ;)

Loppumatkasta muru otti hiihtospurtteja ja kunnon hiet ennen saunaa. Juuri ennen autoon nousua oli taivaalla hienot pilvijuotit. Että tälleen - nyt saunaan ja huomenna aamulla alkaa pitkä kotimatka.

Usvaa, kirkasta paistetta ja revontulia

Heti aamusta alkaen oli muualla kirkasta mutta Kilpisjärven päällä leijui usva. Hmmm??? Mistä se mahtaa johtua? Olisiko Kilpisjärven pinta ikään kuin kulhon pohja, jonne kylmä ilma laskeutuu vai tuottaako muka järvi itse kosteutta 60 senttisen jään läpi? Jos arvata pitää niin jälkimmäiseen en usko.

Matkin murua allaolevan kuvan otossa - matalalla oleva aurinko luo pitkät varjot.

Matkamme kävi Saanan rinteille. Otin mukaani lumikengät, jos vaikka kiertelis polun ulkopuolellakin tunturikoivikon seassa. Muru lähti painelemaan talvikengissä Saanan laelle.

Nousin vähitellen ylöspäin Saanan rinnettä kuvaillen valoja ja varjoja, pupun ja riekon jälkiä, avaraa maisemaa sekä komeaa auringon haloa.

Pääsin vain portaiden yläpäähän (noin 800 niitä on) - en edes yrittänyt ylemmäs, jotenkin oli vetämätön olo - laiskuus vai huono kunto? Vaiko molemmat  :)

Oli ihmeen tyyntä ja rauhaisan hiljaista, kunnes rannasta pärähtivät ulvoen moottorikelkat suhaamaan pitkin järven jäätä hitonmoista vauhtia. Portaiden lähellä iitraillessa ja murua ootellessa tapasin sveitsiläisen pariskunnan. He tuntuivat olevan innoissaan ekasta retkestään Suomeen ja tällaisesta valkeasta maisemasta. Samoin revontulet olivat kuulemma edellisenä yönä olleet heistä lumoavia. Sitä en älynnyt kysyä, että mistä he olivat saaneet kimmokkeen lähteä juuri Suomen Lappiin. Hiukan jo alkoi murun odottelu pitkästyttämään vaan vihdoin ilmestyi valkoinen tuttu hahmo viipottamaan rinnettä alaspäin.

Iltapäivällä oli ruokailun aika, mutta ennen sitä muru halusi vielä nähdä Salmivaaran puolen Kilpisjärvestä. Ja pitihän se ottaa varsin perinteisestä kulmasta kuva Saanasta.

Ruokailun jälkeen oli pieni lepohetki kunnes mieli halaji nousemaan Salmivaaran rinteille kuvaamaan auringonlaskun hetkiä. Josko saisi Saanan kyljen hehkumaan punaisena sinisessä maisemassa. Vaan ei se toive toteutunut. Oli juuri sen verran pilviverhoa auringon edessä, että punerrus jäi puuttumaan. Onhan se - jylhä tunturi, jonka juurella Kilpisjärven alueen mökit ovat.

Salmivaaran laki on 595 metrin korkeudessa meren pinnasta ja siellä on samanlainen vierailijalaatikko vihkoineen kuin Saanankin laella. Kilpisjärven pinta on merenpinnasta 475 m, joten nousua Salmivaaran laelle tulee vain 120 m. Mutta mukavat maisemat sieltä on.

Auringon jo laskettua kuvailin pidemmillä valotusajoilla ja pitkällä putkella. Välillä Ruotsin puolelle Paras-tunturin terävää huippua, välillä etelän suuntaan laskevan valon värejä taivaalla.

Salmivaaran laelta sain kuvattua majapaikamme - siis Haltinmaan. Huoneisto, jossa majoituimme tuli juuri päärakennuksen taakse.

Laskeva aurinko värjäsi taivaan pohjoisessa sinisen violetiksi ja auringon puolella keltaisen punaiseksi. Riekko oli käynyt Salmivaaran laella pyrähtäen lentoon niin, että siipien kärjet olivat tehneet kuviot hankeen metrien matkalle.

Vähitellen maisema muuttui entistä sinisemmäksi - oli aika laskeutua alas ennen pimeyttä. Kylän valot erottuivat jo varsin selkeästi muusta maisemasta.

Kun ilta koitti tuli puhelimeen reposhälyjä. Ja juu - taivas oli tosiaan kirkaana taivaan tulista, majapaikan rappusilta sai yllättävän hyvän kuvan pihavaloista huolimatta. Olihan se lähdettävä - Pohjan taivaan loistoa kuvaamaan siis.

Poroerotusaitaus erottui tunturimaisemassa ja taivaan tulten loisteessa mukavasti.

Muutamina hetkinä vihreä väri oli niin kirkasta, että alkuperäisestä kuvasta piti jopa vähentää sen voimaa, jotta violetinpurppura tulisi paremmin esiin. Edelliseen yöhön verrattuna olivat revontulet selkeämpiä, koronamaisempia. Pari kertaa korona oli itse asiassa aivan päällä.

Näppäilin harvakseltaan kuvia reposista, kunnes puolen yön jälkeen tuli tunne, että nyt riittää. Mutta vielä piti pysähtyä ottamaan muutama kuva Saanan päällä olevista säihkeistä. Komiaa oli reposten setti Kilpisellä. Vielä unta herkutellessakin näkyivät mielessä pohjantulet.