lauantai 27. syyskuuta 2014

27.9.2014 Luontokuvausta hautajaisten välissä


Oli lauantaipäivä ja tiedossa kahdet hautajaiskuvaukset Kontiolahdessa. Ekat klo 10 ja toiset klo 15. Laiska ja osin pihi kun olen, niin ajattelin hyödyntää väliajan kuvaamalla luontoa Kontiolahden ympäristössä - Höytiäisen rannalla satamassa ja vanhan varuskunnan rannoilla. Ennen ekaa keikkaa kävin kuitenkin kuvaamassa luovan valokuvauksen jatkokurssin tehtävää varten heijastuksia kaupungin ikkunoista.


Hautajaiskuvauksen jälkeen ristiin rastiin ajellessani sattui silmiini mukavan oloinen koivikko, jolloin ajattelin kokeilla pitkää valotusta samaan aikaan kameraa ylös alas liikuttaen. Monta otosta meni ihan pers...ksi, mutta muutama onnistui mielestäni kuta kuinkin - alla yksi versio niistä.


Höytiäisen rannalla tuuli melkoisesti ja aika kylmästi. Perinteiset räpsyt tuntuivat pliisuilta, niinpä taas kokeilua pitkällä valotusajalla. Valoa vaan oli niin paljon, että piti laittaa tonninen harmaasuodin väliin, jotta sain aaltojen liikkeen järkevän näköisinä kuviin.



Rantapuustosta piti yrittää samaa temppua kuin aiemmin - heh - ihan mukavan näköinenhän tästä tuli.


Löysin myös vanhan hirsimökin, jonka ikkunasta kokeilin taas kurssitehtävääni varten heijastuskuvia, joihin sommittelin yhteen ikkunaruutuun heijastuksen tuoreemmasta talosta. Viimeisenä otoksena ennen toista hautajaiskuvausta napsasin yksityiskohdan haavan rungosta - tekstuuria - pintarakennetta - saataishan tuo jonkin powerpoint -esityksen taustakuvana mennä.



Samana iltana se sytytti - kuvaustehtävän lopputulos valkeni aivoissani: kuva mökin ikkunasta yhdistettynä aiemmin ottamaani kuvaan Myyn ikkunaheijastuksesta -jes, siinä se on! Lopputuloksena seuraavanlainen ajatus yhdistettynä kuvapariin: hämäristä hirsimökeistä siirryttiin asumaan peltikattoisiin taloihin. Vähitellen porukka siirtyi orpona kädet taskussa kaupunkeihin, jossa päätön kiire valtasi mielen kunnes joku havahtui ja haluaa palata takaisin maalle. Myyn kuva vain piti kääntää toisinpäin - sopi paremmin ko ajatukseen. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti