Jälleen kerran täällä - Porttilouhessa, pyhällä uhripaikalla, jossa tarujen mukaan kansanparantajat ja noidat pitivät seremonioita ja kuljettivat sairaita kiviportin lävitse. Ihmisten vaivat ja heitä riivaavat henget jäivät portin taakse, joka käytännössä on vain kahden kallion päällä oleva kivipaasi, jonka ali voi kulkea. Nyt kun muutaman vuoden olen itsekin jo ollut eräänlainen kansanparantaja, kalevalainen jäsenkorjaaja, niin tulin tänne kuulostelemaan tunnelmia. Josko saisin henkistä viritystä ja parempia parannusvoimia.
Paikalle pääsee montaa kautta, helpoimmin kuitenkin löydät perille UKK-reittiä pitkin kulkevaa polkua, joka alkaa Tervavaaran hiekkatien varrella olevalta tuvalta. Karttalinkki portille. Polku tuo sinut rotkolle, maanrepeämään laskeutuvan rinnepolun alkupäähän lähelle nuotiopaikkaa, joka on kallioiden päällä.
Täältä nuotiopaikalta näet alhaalla eräänlaisen aukion, luontoäidin muovaaman amfiteatterin, pyhän uhripaikan, jossa ihmiset entisaikaan uhrasivat niin ruokia kuin eläimiä.
Nuotiopaikan vierestä rinnepolku laskeutuu kallioiden ja kuusien välistä juuri tuolle vanhalle uhripaikalle.
Voin hyvin kuvitella kuinka muinoin parannusta hakeva ihmispolo on ollut peloissaan kun hän on noitien ja shamaanien loitsuessa, savuisessa iltahämärässä tai yöllä laskeutunut tänne isojen kallioiden väliin, outoon paikkaan, maan alle, lähelle vaikeakulkuista porttia ja päästäkseen se läpi. Tulija on varmasti halunnut jättää paikalle uhrilahjan lepytelläkseen pahoja henkiä ja jumalia.
Kallion alaosasta on pudonnut aikojen saatossa isoja lohkareita, kuin palapelin paloja, muodostaen kalliolipan, joka suojaa sateelta.
Nytkin oli joku jättänyt eräälle lohkareelle "uhrilahjoja" Porttilouhen hengille. Saiko jättäjä avun?
Mitähän maahisten ja peikkojen merkkejä nuokin lienevät?
Matka uhripaikalle kohti porttia lie ollut peloissaan olevalle vaivalloinen, kuinka kaukana portti on, eivätkö henget leppyneetkään lahjastani, eikö se ollut riittävä, enkö pääsekään täältä pois?
Siinä se portti on - mutta sitä vartioi suuri kivipeto - avaako se kitansa ja syö minut?
Ja lopulta, kun vaivoistaan kärsinyt on noussut alhaalta maan uumenista, pelottavasta pimeästä paikasta, shamaanin suojeluksessa pedon ohi jälleen maan päälle, valoon, on varmasti helpotus ollut suuri ja vaivat ovat unohtuneet. Kunnioitus noitia kohtaan on kasvanut entisestään, nehän asustelevat jatkuvasti tuollaisessa paikassa, niillä on pakko olla vahvoja voimia kun pärjäävät siellä.
Jokohan riittäisi tarinat - katsellaan kuvia. Kukin meistä aistii (jos aistii) Porttilouhen omalla tavallaan. Tervemenoa paikan päälle, katsele, kuuntele ja yritä tuntea, mitä henget sinulle viestivät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti