perjantai 9. syyskuuta 2016

9.9.2016 Pikavisiitti mökillä

Tuli tuikonen käydä mökillä. Itse asiassa lomaviikolle olin elätellyt toivetta lähteä käymään pohjoisessa, mutta säät olivat niin pilviset ja sateisen oloiset siellä, että tyydyin Pohjois-Karjalaan. Harmaata vaikkakin suht poutaa. No mutta - lohdutukseksi siis mökille - samalla värjäilin tyttärelle tulevia hyllylevyjä kuivumaan ennen asennusta.

Mökille päästyäni tutkailin syksyn värejä ja nappasin kanootin vesille. Meloin sähköperämoottorin avustamana Rauanjärven eteläosaan. Ei sieltä kyllä oikein kuvattavaa löytynyt.




Yöksi virittelin perhosvalon - aika vähän tuli perhosia. Suurin osa oli syysvarpumittareita, mutta oli myös pari tummapuuyökköstä (yllä) ja vihermittari (alla).



Tunturimittareita (yllä) taisi olla kolme ja aamulla tapasin myös kirvakorennon (alla) seinältä.



Jotenkin huonon oloinen ruska taitaa tulla tänä vuonna - eräältä työkaverilta kuulin jonkin metsäalan ammattilaisen sanoneen, että koivuissa olisi kaksikin eri tautia, jotka ruskistavat koivun lehdet ja tiputtavat ne ennen aikojaan puusta. Haavan lehdet sentään punertavat entiseen malliin.


Kolin lähettyviltä löytyi metsän kätköistä puro, jonka kuvaamista kokeilin pitkillä valotusajoilla.




Heti seuraavana päivänä kotiinpaluumatkalla tutkailin Hattusaaren läheltä Kaiskunniemen. Mainio paikka, jota täytynee yrittää hyödyntää reposkuvauksissa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti