21.-23.8.2015  Mökille aivoja lepuuttamaan.

Oli niin tympivä olo, että ei malttanut olla menemättä mökille tuulettumaan. Kyllä ovat nämä ajat vaikeita, aina vain pahenevaa niukkuutta. Töissäkin ennustetaan (ja niin varmaan myös käy), että seuraavina vuosina yt:t jatkuvat. Ei ole koulutusalakaan entisensä - tulevaisuus huolettaa. Onneksi on harrastus, joka vie ajatukset pois töistä ja antaa edes hiukan voimia jatkaa harmaata arkea.

Alla viikonlopun kuvasaalista.

Vietyäni ruokaostokset mökin jääkaappiin, ajelin Larinsaaren suuntaan. Ei meinannut löytyä Pielisen rantaa kuvattavaksi, kunnes ajoin vahingossa erään mökin portille, jossa oli mummo kukkiaan kastelemassa. Hyppäsin autosta ja kerroin huoleni, johon mummo: "kävele tästä rantaan kuvaamaan, mutta varo huonoa laituria".

Yöksi virittelin jälleen perhosvalon vaikka olin lähes varma, että tuskin se uusia lajeja houkuttelee paikalle - onhan sentään jo syksyn alkua. Mutta kyllä vaan - mulle uusi laji tuli: vaippayökkönen.

Ja taitaa olla uusi laji tämäkin: pajukäärömittari.

Sekä tämä ihmeellisen niminen: vaihtelevasoukkokääriäinen  :)  - kai se se on?

Yö oli katkonainen - heräsin perhosten kuvaamisen lisäksi hyvin aikaisin aamulla, jotta saisin kuvattua syksyisiä usvia. Ajelin Kolille, mutta siellä tuuli ja usvista ei tietoakaan. Jäin kuitenkin odottamaan auringonnousua. Sen verran oli taivaanrannassa pilviä tai kuiteskin usvaa, että hiukan oli värejä.

Tyynemmissä paikoissa oli aamun kylminä tunteina syntynyt jonkin verran usvaverhoa.

Suolla oli paljon hämähäkinseittejä kasvien seassa ja taimien päässä. Jotkut paikat - erityisesti suot olivat täynnä seittitonttu-ukkoja.

Päivällä jostain putkahti päähän ajatus mustikoista ja puolukoista samassa kuvassa ja sydämenmuotoisina (oisinkohan nähnyt jossain vastaavan). Niinpä pari tyhjää rasiaa mukaan ja keräämään marjoja. Asettelin marjat jäkälikköön ja naps - valmista tuli.

Veljeltäni Markukselta olin käynyt hakemassa vedenpitävän kameran, jota halusin kokeilla. On muuten paljon helpompi käsitellä kuin järkkäri vedenpitävän pussin kanssa. Laiturin viereen viskasin särjille hiutaleita ja ahvenelle pujotin madon koukkuun. Aika pelkäämättömiä olivat ja sain muutaman ihan mukiin menevän kuvan. Hankalaa tosin oli tähtääminen käsivaralta ja etsimeen katsomatta kuvan ottaminen.

Tässä muuten aiemmassa blogikirjoituksessa mainittu täplätupsukas - tällä kertaa uros. Naarashan on sellainen, joka ei edes lennä ("liian paksu perhoseksi"). Otin erikoislinssillä oikein kunnon lähikuvan. 

Yöllä pihalla havahduin siihen, että pohjoinen taivas hohtaa jotenkin oudosti. Ei kait vaan reposet? Paljain silmin reposia ei oikeastaan edes näkynyt, mutta pitkän valotuksen kumuloituva valomäärä saa ne tallentumaan kameran kennolle.

Linnunrata oli kuvattava ja kas - satelliititkin tulivat kuvaan.

Nämä alla olevat reposet näkyivät paljain silmin - hennosti mutta kuitenkin.

Päivä alkoi vähitellen sarastaa ja ikään kuin työntää reposia pois.

Aamun edetessä ja ilman kylmetessä nousi usva paremmin esiin. Aika mennä jatkamaan kesken jääneitä unia.