Kirjosieppokoiras on laulanut muutaman päivän ajan hyvin aktiivisesti huopakattoisen linnunpöntön ympäristössä. Laulu on tehonnut ja koiras on saanut seurakseen naaraan. Se houkuttelee naaraan pöntön lähelle ja käy pöntön suulla. Ikään kuin näyttämässä, että täällä olisi tarjolla hyvä asunto. Pienen hetken kuluttua naaras käy pyrähtämässä pönttöaukolla, mutta ei mene vielä sisään vaan hypähtää läheiselle oksalle. Koiras laulaa luikauttaa tomerasti ja lennähtää uudelleen pöntön etuseinälle. ”Kyllä tämä on hyvä kämppä” – kuin asuntoesittelijä kuunaan. Jo vain innostuu naaras tutkimaan pönttöä sisäpuolelta. Välillä se käy kurkkaamassa reiällä ja palaa takaisin. ”Ehkäpä tästä pienellä remontilla olisi asunnoksi.”
Tunnin kuluttua huomaan, että kirjosieppojen pesänrakennus on täydessä touhussa. Naaras lentää pöntön ja lähimaaston väliä edestakaisin tiuhaan tahtiin. Milloin sillä on nokassaan kuivaa heinää, milloin koivun pintatuohta. Kaikki muotoiltava materiaali kelpaa – koirankarva varsinkin on hyvä lämmöneriste. Taidokkaasti tehdyssä pesäkupissa pysyvät munat aikanaan hyvin lämpiminä.
Koiras käy tiheään naaraan lähellä ja lurittelee laulunpätkiään – liehitteleekö se naarasta varmistaakseen, että pesänteko sujuu? Vai aikooko se laulullaan houkutella itselleen toisenkin naaraan, kuten viime vuonna? Silloin oli kaksi lähekkäistä pönttöä kirjosieppojen asuttamia. Mutta koiraita oli paikalla vain yksi. Ilmeisesti varsinainen casanova, sillä näin naaraiden ottavan yhteen useamman kerran. Vai oliko se vain naaraiden pesänpuolustusreaktio, jos toinen erehtyi vähänkin liian lähelle omaa pönttöä?
Illan koittaessa uteliaisuus valtaa mieleni ja käyn tarkistamassa läheisen hakkuuaukean, jonka männyssä näin pöllön myöhään edellisenä iltana. Valoa oli jo niin vähän, että en saanut selvyyttä, oliko kyseessä sarvipöllö vai suopöllö. Sarvitöyhdöt olivat kyllä silhuetista havaittavissa, mutta hakkuuaukea ympäristönä viittaisi suopöllöön. Saavuttuani paikalle huomaan jo kaukaa, että siellähän se pöllö istuu, samalla oksalla kuin eilenkin. Nyt valoa on enemmän ja tunnistan lajin suopöllöksi. Naamataulu, tummat silmänympärykset ja puhtaan keltaiset silmät varmistavat lajin.
Pöllö istuu männyn oksalla ja tarkkailee ympäristöään. Silloin tällöin tuuli nostaa sen niskahöyheniä pystyyn, jolloin olemus on tavallista äkäisemmän näköinen. Jostain kauempaa kuuluu suopöllön huhutusta, mikä saa tarkkailijan kääntelemään päätään. Se yrittää paikallistaa kilpailijan. Kun ääni kuuluu toistamiseen, pöllö syöksähtää lentoon ja muutaman siiveniskun jälkeen pistää siivet alas yhteen ja värisyttelee kehoaan. Näyttää kuin lintu tipahtaisi kannokkoon, mutta viime hetkellä se levittää siipensä ja ottaa uudelleen korkeutta. Enpäs ole moista ennen nähnyt – mikähän näytös se tuo oli? Osoitusko siitä, että tämä reviiri on varattu eikä tänne ole tulemista?
Viereisen männyn oksalle putkahtaa jostain toinen suopöllö, ilmeisesti tämän reviirin naaras. Nousiko se pesältään puolustamaan reviiriään, vai olisiko se mahdollisesti kiinnostunut kilpakosijasta? Ikään kuin varmuudeksi haluaa ensin näkemäni yksilö pitää oksalla istujalle esityksen omista kyvyistään ja lennähtää korkein kevein siiveniskuin kierroksen normaalimpaa - silti taidokasta soidinlentoa hakkuaukean päällä. Se laskeutuu aukealle kannon päälle, istuu siinä vähän aikaa, kunnes lentää takaisin männyn oksalle.
Mahdollisen kilpakosijan puuhkutusta ei enää kuulu ja vähitellen pöllöt rauhoittuvat tarkkailemaan ympäristöään kumpikin omassa männyssään. On auringonlaskun aika ja ilta pimenee vähitellen yöksi. Alkaa pöllöjen työpäivä.
Tunnin kuluttua huomaan, että kirjosieppojen pesänrakennus on täydessä touhussa. Naaras lentää pöntön ja lähimaaston väliä edestakaisin tiuhaan tahtiin. Milloin sillä on nokassaan kuivaa heinää, milloin koivun pintatuohta. Kaikki muotoiltava materiaali kelpaa – koirankarva varsinkin on hyvä lämmöneriste. Taidokkaasti tehdyssä pesäkupissa pysyvät munat aikanaan hyvin lämpiminä.
Koiras käy tiheään naaraan lähellä ja lurittelee laulunpätkiään – liehitteleekö se naarasta varmistaakseen, että pesänteko sujuu? Vai aikooko se laulullaan houkutella itselleen toisenkin naaraan, kuten viime vuonna? Silloin oli kaksi lähekkäistä pönttöä kirjosieppojen asuttamia. Mutta koiraita oli paikalla vain yksi. Ilmeisesti varsinainen casanova, sillä näin naaraiden ottavan yhteen useamman kerran. Vai oliko se vain naaraiden pesänpuolustusreaktio, jos toinen erehtyi vähänkin liian lähelle omaa pönttöä?
Illan koittaessa uteliaisuus valtaa mieleni ja käyn tarkistamassa läheisen hakkuuaukean, jonka männyssä näin pöllön myöhään edellisenä iltana. Valoa oli jo niin vähän, että en saanut selvyyttä, oliko kyseessä sarvipöllö vai suopöllö. Sarvitöyhdöt olivat kyllä silhuetista havaittavissa, mutta hakkuuaukea ympäristönä viittaisi suopöllöön. Saavuttuani paikalle huomaan jo kaukaa, että siellähän se pöllö istuu, samalla oksalla kuin eilenkin. Nyt valoa on enemmän ja tunnistan lajin suopöllöksi. Naamataulu, tummat silmänympärykset ja puhtaan keltaiset silmät varmistavat lajin.
Pöllö istuu männyn oksalla ja tarkkailee ympäristöään. Silloin tällöin tuuli nostaa sen niskahöyheniä pystyyn, jolloin olemus on tavallista äkäisemmän näköinen. Jostain kauempaa kuuluu suopöllön huhutusta, mikä saa tarkkailijan kääntelemään päätään. Se yrittää paikallistaa kilpailijan. Kun ääni kuuluu toistamiseen, pöllö syöksähtää lentoon ja muutaman siiveniskun jälkeen pistää siivet alas yhteen ja värisyttelee kehoaan. Näyttää kuin lintu tipahtaisi kannokkoon, mutta viime hetkellä se levittää siipensä ja ottaa uudelleen korkeutta. Enpäs ole moista ennen nähnyt – mikähän näytös se tuo oli? Osoitusko siitä, että tämä reviiri on varattu eikä tänne ole tulemista?
Viereisen männyn oksalle putkahtaa jostain toinen suopöllö, ilmeisesti tämän reviirin naaras. Nousiko se pesältään puolustamaan reviiriään, vai olisiko se mahdollisesti kiinnostunut kilpakosijasta? Ikään kuin varmuudeksi haluaa ensin näkemäni yksilö pitää oksalla istujalle esityksen omista kyvyistään ja lennähtää korkein kevein siiveniskuin kierroksen normaalimpaa - silti taidokasta soidinlentoa hakkuaukean päällä. Se laskeutuu aukealle kannon päälle, istuu siinä vähän aikaa, kunnes lentää takaisin männyn oksalle.
Mahdollisen kilpakosijan puuhkutusta ei enää kuulu ja vähitellen pöllöt rauhoittuvat tarkkailemaan ympäristöään kumpikin omassa männyssään. On auringonlaskun aika ja ilta pimenee vähitellen yöksi. Alkaa pöllöjen työpäivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti