Varmoin siivin ja harjoitellen

Askellan pitkospuita myöten kohti Noljakan lintutornia. Vauhtini on rauhallinen, sillä haluan nautiskella töiden jälkeisestä hetkestä hiljaisessa luonnossa. Kesäinen linnunlaulu on jo vaiennut lähes kokonaan. Harvakseltaan kuuluu vain peipposen tirskahdus ja tiaisen säksätystä. Itikoita on vain muutamia. Onneksi, sillä nautin luonnosta paljon enemmän, kun ei yhtenään tarvitse hätistellä hyttysiä. Kamera olalla ja kiikarit kaulalla katselen, kun orava yrittää kätkeytyä lepän oksiston suojaan. Se pysyttelee liikkumatta paikallaan. Sinut on jo huomattu, turha enää piilotella, tuumailen mielessäni. Vaihdan asentoa nähdäkseni paremmin, ja pitkospuut narahtavat allani yllättävän kovaäänisesti. Orava kipaisee välittömästi lepän latvaan.

Luonnon olemuksessa on jo syksyn tuntua vaikka eletään elokuuta. Polun varressa sudenmarjat ovat isoja ja sinisiä. Kielon ja puiden lehdissä on paljon keltaista ja ruskeaa. Pihlajanmarjat punertavat jo oranssisena. Osa lehdistä on jo tippunut maahan. Kumpiko lie suurempi syy niiden keltaisuuteen, pidenneet yöt vai tämän kesän pitkä kuiva kausi. Hyvä, että saatiin jo sadetta.

Linnuista kertovan opastaulun päällä istuu sudenkorento. Se keikuttelee päätään veikeästi. Välillä se lehahtaa hyvin nopeasti ylös ja nappaa jonkin pienen lentävän hyönteisen leukoihinsa. Sitten se laskeutuu ruokailemaan ja lepäilemään harmaan laudan pinnalle. Sen siivet kiiltävät upeasti auringon valossa. Kun korento vaihtaa asentoa tulevat siipien suonikuviot selvästi esiin. Kaksi paria siipiä pitkulaisessa ruumiissa muistuttaa pienoiskokoista helikopteria. Mekaaninen kone ei pärjää lähimainkaan tälle lentäjälle. Korennon liikkeet ovat hyvin nopeat, varmat ja täsmälliset, kun se taas pyrähtää hyönteisten perään. Huh huh, jos sudenkorennot hyökkäisivät ihmisen kimppuun yhtä ärhäkästi kuin itikat.

Saavun lintutornille ja kiipeän sen ylemmälle tasanteelle kiikaroimaan. Suiston yllä kaartelee muutama tiira ja rantaruovikossa astelee pari töyhtöhyyppää. Hetteikössä ruokailee muutama suokukko. Auringonvalo heijastuu hienosti Pyhäselän pinnasta. Auringon kiloa vasten näen kuuden linnun parven lentelevän nopeasti edestakaisin. Niillä on lentotaito hallussa, sillä lentosuunta vaihtuu silmän räpäyksessä kaikilla linnuilla yhtaikaa. Siellä täällä näkyy myös  muutamia perhosia. Pajupuskien välissä lentelee yksinäinen suruvaippa. Valkoinen lanttuperhonen ajaa toista takaa ruovikon yläpuolella. Ketterästi lentäen ne kieppuvat milloin mihinkin suuntaan.

Mikäs tuo on? Pitkien rantaheinien juuressa on jokin tumma hahmo, joka liikahtaa hiukan. Pään silhuetin perusteella se taitaa olla jokin lintu. Samassa lintu lehahtaa siivilleen ja parin sekunnin kuluttua toinen samanlainen nousee  ruovikosta. Nämä ovat haukkoja, mutta mitä haukkoja? Sävyltään ne ovat ruskeita, siivissä tummaa raidoitusta. Pyrstön selkeiden poikkiraitojen perusteella eivät ainakaan ruskosuohaukkoja. Muutaman kymmenen metrin päässä toinen linnuista laskeutuu niitetylle ranta-alueelle. Toinen tekee syöksyn kohti maassa olevaa yksilöä. Aivan kuin härnätäkseen se lentää kohti maassa olevaa haukkaa. Tämä levittää siipensä ja nostaa hontelon näköiset jalkansa kuin varautuakseen toverinsa iskuun. Syöksyjä laskeutuu vain muutaman kymmenen sentin päähän. Jonkin sortin kisailua siis. Taitavat olla nuoria tämän kesän haukkoja, joiden väritys ei ole niin selkeää kuin aikuisella linnulla. Härnäämällä ja kisaamalla ne harjoittavat toistensa lento- ja saalistustaitoja. Hetkinen, pyrstön tyvi on valkoinen. Siis sini- vai niittysuohaukkoja? Jälkimmäiset ovat kyllä aika harvalukuisia.

Haukat jatkavat toistensa härnäämistä. Ne lentävät pienen pätkän ja toisen laskeutuessa toinen viuhahtaa vierestä ohi. Välillä ne lentävät järven yllä kierroksen hienosti rinnakkain, kuin hävittäjät lentonäytöksessä. Onpas niillä jännä väritys kasvoissa, vaaleat alueet silmien ylä- ja alapuolella. Kuin haamumaskit naamiaisissa. Luonto on järjestänyt nuorille linnuille muutoinkin hyvät suojavärit. Sopivalla korkeudella lentäessään niitä on hyvin vaikea erottaa ruskean rantaruovikon seasta.

Edelleen kisaillen siirtyvät haukat vähitellen kauemmas Siilaisen suuntaan. Seuraan perässä, mutta en näe niistä enää vilaustakaan. Vahinko, sillä tuollaista aitoa luontoelokuvaa olisin katsellut mieluusti pidempäänkin. Se oli hieno hetki luonnossa. Sinne vei tuuli mennessään ajatukset työstä. Mieli taas virkeänä kuuntelen pitkospuiden narahtelua.