Lemmenleikit

On raukean rauhallinen aurinkoinen sunnuntaiaamu. Vatsa aamupalasta kylläisenä katselen naapuritalon pihamäntyjä, jotka kylpevät keväisessä valossa. Pienen pieni liike oksistossa kiinnittää huomioni. Orava vilauttaa häntäänsä. Samassa huomaan toisenkin kurren, joka vilkuttaa pitkää pörröistä häntää. Silloin alkaa vilinä: oravat juoksevat puun runkoa ylös ja alas moneen kertaan, sitten ne hyppäävät peräkkäin läheiseen pihlajaan. Muutamassa sekunnissa mahdottomalta vaikuttava kiire on ohi. Nyt oravat ovat taas jäykistyneitä paikalleen. Aika ajoin ne heilauttavat toisilleen häntäänsä. Ja etenevät nykäyksittäin parikymmentä senttiä kerrallaan kuin Michael Jackson videotanssissa. Vähitellen kurret siirtyvät takaisin mäntyyn, jonka runkoa ne laskeutuvat vastakkaisilla puolilla. Aivan kuin ne leikkisivät kuurupiiloa.Heti kun toinen vaihtaa paikkaa yrittäen nähdä kaverin, tämä siirtyy täsmälleen piilossa olevalle puolelle näkymättömiin.

Silloin tällöin pörröhännät ovat aivan liikkumatta kuin kaarnalla roikkuvat kivettyneet suolapatsaat. Kunnes ne taas hypähtävät eteenpäin nykimällä. Jossain välissä toinen oravista ryntää monta metriä ylöspäin ja jää kököttämään aivan liikkumatta lyhyelle oksantyngälle. Haluaako se testata toisen etsimistaitoja? Mielenkiintoista seurattavaa tämä oravien lemmenleikki: vuorotellen vilinää, nopeita pyrähdyksiä puun runkoa ylös ja alas tai hyppyjä toisiin puihin ja sitten jälleen liikkumatta tai piilotellen. Kevät saa luonnon uudistumaan ja eläimet käyttäytymään erikoisesti. Niinhän se on ihmisenkin laita, monet meistä rakastuvat hullun lailla juuri keväällä.

Myöhemmin samana aamuna seuraan Höytiäisen kanavalla telkkäparvea. Ne uiskentelevat kaislikon laidassa tiiviinä ryppäänä. Puolenkymmentä uroslintua piirittää herkeämättä kahta naarasta. Valkorintaiset urokset tekevät kaikkensa saadakseen jommankumman naaraan jakamattoman huomion. Ne joko kurkottavat kaulansa eteen tai ylöspäin suoraksi tai sitten nakkaavat päänsä nopsasti taakse kiinni selkäänsä. Muutamat urokset purskauttavat samalla räpylöillään vettä.

Ja vähän väliä ne päästävät narisevan äänen kurkustaan. Ruskeaväriset naaraat vaikuttavat enemmänkin hämmentyneiltä kuin otetuilta. Ne sukivat itseään varsin välinpitämättömän oloisina. Näyttäkääpäs urokset nyt parhaimmat kikkanne, jotta parinmuodostus pääsisi kunnolla käyntiin. Jätän telkät temppuilemaan ja ajan Mönniin Pielisjokivarteen.

Siellä tapaan kaksi joutsenta jäällä. Valkopukuiset isot linnut käyskentelevät rauhallisesti rannan heinätyppäiden lähellä. Niiden olemus on hauskan ristiriitainen. Ne ovat ylväitä, puhtaan valkoisia lintuja, joilla on muuhun habitukseen sopimattomat isot mustat räpylät. Jostain kauempaa kuuluu joutsenen kailotusta, johon nämä kaksi vastaavat. Vähän ajan kuluttua ilmestyy metsän takaa kolmas pitkäkaula lentäen ja huutaen. Se kurvaa kohti kahta jäällä olijaa ja aloittaa laskeutumisen. Taitavan sulavasti tämä räpyläjalka viipottaa jäälle siipisulat auringonvalossa hehkuen. Parivaljakko ottaa laskeutujan vastaan leyhyttelemällä uljaasti siipiään. Kaikki kolme kailottavat jotain keskenään kunnes vähitellen rauhoittuvat ja aloittavat käyskentelyn. Muutaman minuutin kuluttua joutsenpari lähestyy toisiaan kohotellen samalla siipiään. Ne työntävät rintaansa eteen ja taivuttavat kaulaansa taaksepäin. Sitten ne kohottautuvat painaen rintansa vastakkain samalla koskettaen toisiaan nokalla. Pitkät kaulat muodostavat ikään kuin sydämen kuvan niiden väliin.

Oudolta vaikuttava rituaali vai kuuluuko tämäkin käytös kevään lemmenleikkeihin? Muutaman sekunnin ajan ovat joutsenet kohottautuneina toisiaan vasten. Irtauduttuaan ne kävelevät kymmenkunta askelta aivan rinnakkain. Lujittavatko joutsenet tuolla tavoin parisidettään? Niin tai näin, se oli hieno kohtaus katseltavaksi. Joutsenpari taapertaa muutaman kerran ison ympyrän. Sitten linnut ottavat nopeita askeleita ja nousevat siivilleen jättäen kolmannen linnun rantaheinikon luo.

Katselen ihaillen niiden sulavia siiven liikkeitä, kun pitkäkaulat katoavat niemen männikön taa. Olkoon kesä teille aurinkoinen ja suokoon monta jälkeläistä ihailtavaksi.

Kukkona pellolla

Katselen uudehkolta Jakokosken sillalta alas jäistä osin vapautuneeseen jokeen. Muutamia jäälauttoja lipuu virran mukana kohti Pyhäselkää. Mikäs musta tuolla vilahti? Kas, minkki tutkii rannan pajupuskia yrittäen löytää syötävää. Vikkelästi se tökkii kuonollaan useamman pensaan tyvet ja siirtyy loikkien eteenpäin. Valkoista lunta ja jäätä vasten minkin liikkeet on helppo huomata, ainakin näin ylhäältä katsottuna. Minkki suunnistaa rantaviivaa myöten kohti vanhaa lossipaikkaa. Päätän siirtyä sinne odottamaan pedon lähestymistä. Niinpä hyppään autoon ja ajan entiselle joen ylityspaikalle. Hipsin lähelle jään reunaa tarkkaillen samalla suuntaan, josta minkin pitäisi lähestyä.

Hetken kuluttua näen vilauksen tummasta hahmosta noin sadan metrin päässä. Sen suunta on suoraan minua kohti. Asetun makuulle rannassa olevan lumipenkan taakse. Märkä lumi ei tunnu mukavalta persauksissa ja lonkassa. Minkki on vielä kaukana, mutta nappaan silti pari kuvaa. Mistäpä sen voi etukäteen tietää, minkä reitin minkki valitsee. Onneksi heikko tuulen vire on minuun päin. Hiljakseen vesilintujen kauhu lähestyy minua. Se puikkelehtii pensaiden ja kivien lomassa tutkien reittinsä kaikki kolot.

 

Kun peto on noin kymmenen metrin päässä otan lyhyen kuvasarjan. Minkki pysähtyy ja katsoo kohti. Nappaan vielä pari kuvaa ja annan sitten tummaturkkisen eläimen rauhoittua. Olen aivan liikkumatta kinoksen takana ja katson minkkiä ainoastaan etsimen läpi. Nappinenä katselee uteliaan näköisenä suoraan kohti. Välillä se laittaa silmänsä aivan viiruiksi, kuin yrittäen tarkentaa katsettaan. Varsin pelottomasti minkki lähestyy vielä muutaman metrin. Niinpä annan kameran laulaa.

Eläin pysähtyy uudelleen, muttei vieläkään kunnolla tajua mikä mytty kinoksessa oikein kraksuttaa. Sen turkki on märkä ja karvat sojottavat pystyssä. Ruskea kuononpää nuuskii ilmaa. Ilmeisesti minkki saa minusta hajun, sillä se ottaa jalat alleen ja loikkii pikaisesti rannalla olevan vanhan rakennuksen kivijalan alle. Ristiriitaisin ajatuksin poistun paikalta. Näkemäni eläin on kaunis pieni peto. Vesilintujen armoton hävittäjä, joka ei oikeastaan edes kuuluisi suomalaiseen luontoon.

Seuraavana aamuna päätän tarkistaa teerien soidinpaikan, josta sain vihiä työkaverilta. Saapuessani paikalle näen yksinäisen teerikukon pörhistelemässä vähälumisella sänkipellolla. Se on kiihottanut itsensä soidinmenoihin ja pulputtaa yhtenäisen äänisarjan päättäen sen mahtavaan kohinaan. Soidinpukuinen musta lintu toistaa eleet ja äänet useampaan kertaan. Sen kaula hytkyy pulputuksen tahdissa kun lintu painaa alas päätään, jota koristavat kirkkaan punaiset ja paisuneet silmäkulmat. Siivet levällään ja pyrstö pystyssä se tepastelee uhmakkaasti yrittäen todistaa erinomaisuuttaan.

Paikalle laskeutuu useita uroksia, jotka myös aloittavat omat terhistelynsä. Muutamat teerikukoista päästävät suhahtavan tsuuiih-äänen. Kukin linnuista tuntuu vartioivan omaa epämääräistä aluettaan. Jos viereisten neliöiden uros erehtyy liian lähelle, se on ikään kuin haaste ja silloin alkaa tarkempi kilpailijan mittailu. Vuoroin ovat linnut matalana, vuoroin ylväästi rinta rottingilla nokat vastakkain. Pää painuksissa syöksähdetään toista kohti, joskus useampaan kertaan. Mikäli kumpikaan linnuista ei peräänny, alkaa kunnon ottelu.

Ilmahypyillään hormonien valloittamat kukot yrittävät saada yliotteen kilpailijasta. Siivet paukkuvat vastakkain ja välillä hypähdetään kynnet ojossa toisiaan vasten samalla yrittäen kopauttaa nokalla kilpataistelijaa. Pariin kertaan näyttää jopa siltä kuin hyökkääjä ennen varsinaista syöksyä potkaisisi lunta vastustajan silmille. Ottelun ollessa kiivaimmillaan ei ihmissilmä pysy mukana, näkyy vain mustanpuhuva siivekäs mytty, jonka ympärillä pöllyää lumi. Äänimaailma on mahtava: kihinää, kohinaa, pulputusta, kaakatusta, siiven iskuja ja sähähdyksiä milloin missäkin tahdissa. Naaraille on osoitettava kuka on tämän tantereen kovin kuningas. Nuoremmilta näyttävät linnut pysyttelevät taistelualueen laitamilla. Ne lienevät vasta ottamassa oppia soidinmenoista ja väistävät kunnioituksella isommat urokset.

Harmittaa vietävästi, kun vilkaisen kelloa, nyt on jo kiire töihin. Jätän soidintouhuihinsa uppoutuneet teeret jatkamaan turnajaisia pellon herruudesta. Seuraavaksi kerraksi varaan paljon paljon enemmän aikaa.