Honeymoonilla Kroatiaan - päätös oli tehty ja lentoliput, majoitus sekä vuokra-auto varattu.
Perinteisen tavan mukaan tutustuin ennakkoon Kroatian elämystarjontaan ja luonnonpuistot nousi selväksi ykköseksi. Oikeastaan majoituspaikka Zadarkin määräytyi sen mukaan, että sieltä olisi suht lyhyet ajomatkat moneen puistoon.
1. matkapäivä
Liisan sisko oli jutellut naapurilleen Pertille matkastamme ja tämä oli tarjoutunut viemään meidät lentokentälle Helsingissä. Aikamoista palveluhenkisyyttä ihmiseltä, jota emme ennakkoon tunteneet - kiitos Pertti. Lento oli perillä ennen puolta päivää Splitissä, josta räyhäkkäällä Porchella (= Volskin Polo) aloitimme kurvailun pikkuteitä myöten kohti majoitusta.
Vaan eihän sitä taaskaan kauas päästy ( 5 km ) kun jo pysähdyttiin - tällä kertaa idylliseen vanhaan kaupunkiin nimeltä Trogir - olihan jo syöntiaikakin.
Rappioromantiikkaa ja värikäs tori tulivat ekana vastaan - ja mitäs täältä löytyykään?
Lähes jokaisen reissun selfie heijastusten kautta otettiin tällä kertaa turisti-infotaulusta.
Historian havinoita, kirkkoja, uskontoa, hautapaikkoja, hiekkakiveä, kohokuvioita sekä pikkuputiikkeja - niitähän tälläiset kaupungit ovat pullollaan.
Ja sit syömään - hintataso oli aivan Suomen luokkaa (jopa hiukan kalliimpi = vanhan kaupungin turistilisä), tälle aterialle taisi tulla hintaa noin 45 egeä.
Maha täynnä oli hyvä jatkaa matkaa rannikkotietä myöten. Suomen teillä näkee ao merkkiä harvemmin.
Primostenin edustalla oleva niemi on rakennettu melkoisen täyteen :)
Zadariin saavuimme myöhään illan suussa majapaikkaamme Lara&Lukaan - apartmentsiin, joka oli siisti sekä hyvin hoidettu. Takapihalla oli kukkaistutuksia ja uima-allas, jossa pulikoimme useampana iltana.
Iltakävelyllä kävimme läheisen Puntamikan satama-alueella.
Aidatulla piha-alueella oli meneillään jokin jalkapalloa muistuttava muistoturnaus - pallo näytti pienemmältä ja maalit ainakin olivat tosi pienet - pelaajia oli kolme puolellaan.
Puukalastajalta oli katkennut käsi :)
Puntamikasta näkyy Zadarin kaupungin keskustan alueelle.
Murulle löytyi majakkakin.
2. matkapäivä, Zadar
Tutustuimme Zadarin kaupunkiin tai siis oikeammin keskusta-alueen vanhaan kaupunkiin.
Vanhat muurit olivat paksut ja korkeat - aikamoinen este entisaikoina.
Pienellä satama-alueella roikkui kalanpyrstöjä - mikähän lie käyttötarkoitus?
Jopahan oli historialliselle paikalle laitettu aikamoiset aitaviritelmät ravintolan ympärille - karmeet.
Kukkulalla sijaitsevassa puistossa oli hienoja kukkaistutuksia.
Liisa oopperoi :)
Postiloota on Kroatiassa keltainen.
Kävimme Chagallin näyttelyssä, joka sattui olemaan Zadarissa juuri silloin.
Merimuseon edessä oli monenlaisia ankkureita - tässä yksi niistä.
Par kirnuu saat jos maksat ....
Onkohan tuollainen haara-asento kroatialaisissa hääpotreteissa kuinkakin tyypillinen maskuliinisuuden osoitus? Vai onko pallit niin täynnä hääyötä varten? :D
Illuusionäyttelyssä oli mm. päätä tarjolla.
Kuvaajat seinällä - eräässä huoneessa meinas Liisa kaatua välittömästi pyllylleen astuessaan sisään. Oli aika mainiosti värjätty kaltevalattiaiseen huoneeseen seiniin raidat niin, että näkö- ja tasapainoaisti tappelivat raa'asti keskenään.
Osa paikallisesta maitovalikoimasta.
Vanhan kirkon tornista oli varsin upeat näkymät Zadarin kaupungin ylle. Ao kuvassa näkyy ylhäällä vasemmalla Puntamikan satama-alue, jossa edellisenä iltana olimme käyskennelleet.
Sen verran vähän korkealla olimme, että minnuu pelotti - juu'u - tarpeeksi vähän korkealla, ylempänä ei sitten enää pelotakaan.
Paikallista valuuttaa - 20 kunaa on noin 3 euroa.
Riksakuski kattoi aika pahasti kun otin nopsaan yhden kuvan - ois tietysti halunnut rahaa - vaan enpä antanut :)
Zadarin vanhan kaupungin kolkassa on meriurut ja planeetat aurinkokennojen ja valojen muodossa. Kuvan etualalla Mars ja iso alue kuvaa aurinkoa.
"Semisukellusvene" eli lasipohjainen vene, jossa katto, vei turisteja katselemaan kirkkaitten vesien merenaluselämää. Näin jälkikäteen hiukan harmittaa kun ei tullut käytä moisella paatilla.
Auringonlaskun aikoihin porukka kerääntyi meriurkujen äärelle. Kuuntele urkujen ääntä.
Greeting to the Sun on aurinkopaneeleista ja valoista koostettu iso tilataideteos. Hämärän laskeutuessa valot alkoivat satunnaisesti välkkyä milloin milläkin väreillä - tai siis joo - punainen, sininen ja vihreä ne vain taisivat olla. Erityisesti pienet lapset olivat haltioissaan väreistä.
Romantiikkaa auringon jo laskeuduttua. Kyllä mekin pusuteltiin - olihan hanimoon :)
Paljon on tallattu Zadarin vanhoja katuja, niin paljon, että kivet ovat kuivinakin kiiltäviä.
3. matkapäivä, pienet kylät
Seuraavana aamuna oli murulla sairaan ja kuumeisen tuntuinen olo. Oliskohan ollut liiasta auringosta, koska olimme olleet koko edellisen pilvettömän aurinkoisen päivän ulkona Zadarissa. Niinpä jäimme kuulostelemaan tilanteen kehittymistä kämpille. Iltapäivällä olo korjaantui, joten päätimme lähteä pienelle ajokierrokselle lähistön kyliin Nin, Vir, Vrsi, Razanac, Posedarje ja Starigrad. Viime mainittu on Paklenican kansallispuiston lähellä, joten samalla tutustuimme reittiin, koska suunnitelmissa oli käydä kyseisessä paikassa.
Kuuleman mukaan maailman pienin kirkko Sv Nikole on lähellä Niniä esihistoriallisen hautakummun päällä ja ainoa romaanisen arkkitehtuurin esimerkki Dalmatiassa.
Saksalainen turisti nosti poikansa ja tyttärensä kurkkimaan sisälle kirkkoon. Minäkin nostin murun, mutta seinät olivat niin paksut, että ei kuulemma näkynyt kuin vastapäinen ikkuna.
Virin saarelle menevän sillan kupeessa pysähdyimme kuvailemaan maisemia ja pieniä sieviä kalastuspaatteja.
Rannoilla kivet ovat hyvä esimerkki alueen huokoisesta karstimaasta.
Ninin lähellä ovat myös kuuluisat suola-altaat, joista nostetaan laadukasta suolaa perinteisellä kuivatusmenetelmällä merivedestä.
Razanacin kylään laskeudutaan varsin jyrkkää rinnettä, jossa metsä kasvaa "vinossa".
Hyvin mahtuvat vierekkäin pub, grilli, kappeli ja kirkko. Vanha yleisöpuhelinkin löytyi pubin edustalta. Milloin lie viimeksi soitettu ko vehkeellä?
Razanacista näkyy merenlahden toisella puolella oleva vuoristo ja Paklenican kansallispuiston kanjoni.
Tribanjessa iski kuvainformaatio: nopeusrajoitus 1300 km/h + korttien postitus Suomeen.
Illan hämärissä nousimme vuorenrinteelle (autolla) katselemaan auringonlaskua ja maisemia.
Pagiin menevä silta.
4. matkapäivä, Paklenican kansallispuisto
Päivä koitti jälleen aurinkoisena. Edellisenä iltana oli syntynyt päätös ajella Paklenican kansallispuistoon Maslenicin uljaan sillan kautta.
Kyseiseltä sillalta, jonka ali kulkee lyhyt Novigradskon järven mereen yhdistävä joenpätkä, näkyy mainiosti myös läheinen moottoritiesilta.
Paklenica on kiipelijöiden paratiisi - yli 590 reittiä korkeuksiin, Anica Kuk -nousu noin 350 m. Me jätimme köysillä kiipeilyt väliin.
Kanjonissa on joskus virrannut paljon vettä ja virtausten aiheuttamia koloja kivineen on siellä ja täällä. Me suunnistimme Manita Pec -luolalle, jonka suu on 570 m merenpinnasta.
Kuuma päivä, suora auringonpaiste, kova mutkitteleva nousu - huh huh - vihdoin perillä kolmiosaisen ison tippukiviluolan suulla. Pääsyä piti hieman odotella (opas oli edellisen porukan kanssa vielä luolassa), hyvä niin koska ainaskin mie olin ihan puhki ja hiestä märkä. Kerkispähän hiki edes hiukan kuivahtamaan ennen noin 9-asteiseen luolaan menoa.
Luola oli valtava (no valtava ja valtava - kyllä - luolaksi). Hienoja tippukivipaaseja oli paljon, suurimmat ja korkeimmat kuulemma kaksi miljoonaa vuotta vanhoja.
Manita Pec -luolan piru.
Luolansuun hiukan alapuolella on mainio näköalapaikka, josta näkee rintee ja kanjonin.
Kanjonissa kasvaa viikunoita.
Kasvot kalliossa.
Pieni on ihminen näiden rinteiden juurella.
5. matkapäivä, Plitvicen kansallispuisto
Tiistai oli varattu maailmankuuluun Plitvicen kansallispuistoon tutustumiseen.
Maksullista (n. 7 €/suunta) moottoritietä myöten ajelimme vuoriston läpi - pisin tunneli oli lähes 6 km pitkä Sveti Rok. Auto parkkiin (maksullinen) ja sitten lippuluukun ( 110 kunaa/hlö eli n. 15 €/hlö) kautta itse puistoon muutama sata metriä kävellen. Päätimme ottaa reitin siten, että menimme ns jatkobussilla (kuuluu lipun hintaan) puiston takimmaiseen pisteeseen ja sieltä sitten jalkaisin vähitellen polkuja myöten takaisin.
Puisto on paratiisi: erittäin kirkasvetinen joki jatkuu laaksossa vesiputous putoukselta monta kilometriä eteenpäin. Välillä putoukset ovat pieniä, välillä isoja, paikoin leveitä, toisaalla taas kapeita virtoja. Rajoitukset puistossa ovat tiukat: saat kävellä vain merkattuja polkuja, istuksia, katsella ja valokuvata sekä syödä eväitä. Vedessä ei saa uida, ei kalastaa, ei peseytyä. Rajoitukset ovat enemmän kuin ymmärrettäviä, sillä jos päivässä puistossa käy jopa 16 000 ihmistä, niin paikat olisivat hyvin äkkiä piloilla, vedet saastuneita ihovoiteista, aurinkorasvoista ja hajuvesistä jos uida saisi.
Joissakin kohden vesi on niin kirkasta, että näyttää kuin vettä ei olisi ollenkaan vaan "kalat uivat ilmassa".
Vesi putoaa ylä- ja alajärvien välillä vähitellen kaikkiaan 150 m noin 7 kilometrin matkalla. Järviä tai lampia on matkalla paljon - isoimpia veden korkeustasoja on 14 kpl, joten voitte arvata, veden solina on loputon.
Niinpä niin - mitähän tähän sanois - ehkä on parempi etten sano mitä ajattelen.
Kalat tuntuvat viihtyvän erityisesti kohdissa, joissa veden virtaus tuo jatkuvasti syötävää mukanaam.
Veliprstava -putous, korkeus 28 m.
Vedenalaiset "hirviöt" näkyvät aika selvästi puisilta kävelysilloilta ja poluilta käsin.
Koska tiesimme, että kävelyä tulee tälle päivälle paljon, valitsimme puiston osasta toiseen siirtymiseen sähkökäyttöisen (=saasteettoman) veneen, joita näytti järvellä liikkuvan kaikkiaan neljä. Kanssamatkustajiksemme pääsymaksuun kuuluvaan veneilyyn saimme melkoisen lauman kiinalaisia naisia, jotka olivat uineet hajuvesipurkeissa :) ja varmaan ostaneet suurimman osan maailman huulipunapuikoista.
Kuten kuvista näkyy paikoin vesi oli turkoosia.
Alajärviltä löytyvä Supljara -luola on aikamoinen, sen läpi pääsee ylös kanjonin jykänteen reunalle. Vesi lie aikoinaan tämänkin kovertanut.
Ihmisiä kävelee kulkusilloilla lähes taukoamattomina jonoina paikasta toiseen. Sydänkesällä porukkaa on kuulemma liikaakin. Eniten nähtävää lie keväällä kukkeimpaan aikaan, syksyllä lie puissa puolestaan värejä.
Toinen jokihaara putoaa Korana-jokeen lähes kertarysäyksellä puiston korkeimman Great Waterfall putouksen (78 m) kautta.
Täällä italialainen turistipariskunta hermostui minulle kun kehotin miestä nousemaan heti pois vedestä, jonne hän oli hypännyt pesemään kasvojaan. Puistovahti kertoi jo huomauttaneensa pariskuntaa, että rajoituksen noudattamatta jättäminen saattaa tulla varsin kalliiksi - sakot saattavat nousta tuhansiin dollareihin riippuen rikkeestä. Kuulostaa rankalta, mutta mielestäni rajoitukset ja sakot ovat aivan oikein, jos tässä paratiisissa pöljäilee, on Plitvice niin ainutlaatuisen kaunis ja kaikin keinoin nykyisessä muodossaan säilytettävä paikka.
Huomaa ihmiset sillalla kuvan keskivaiheilla vasemmassa laidassa - luovat hyvin mittakaavaa näiden putousten korkeudesta. Ao kuva "on viimeinen vilkaisu" ylärinteiltä laaksoon ennen kuin siirryimme bussille, joka kuljetti meidät takaisin lähtöpisteeseen. Liisan urheilukellon mukaan matkaa kertyi lähes koko päivän kestäneelle kävelylle n. 13 km, tosin hidasta maleksintaahan se kaikkien kuvauspysähdyksien kanssa oli.
6. matkapäivä, Krkan kansallispuisto
Toiseksi viimeinen kokonainen reissupäivä oli varattu vierailuun Krakan kansallispuistoon, jonka alimmainen ja tunnetuin osa Skradinski Buk on hyvin samantyyppinen kuin Plitvice, ei vaan ihan niin tunnettu ja pienempi. Täällä rajoitukset eivät ole niin tiukat ja valitettavasti se heti näkyy. Vesi on hiukan sameampaa, harvakseltaan roskia siellä ja täällä, puut polkujen vierillä koverrettuja nimin ja sydämin. Turisteja kuskataan moottoriveneillä Skradinin kaupungista alimman putouksen alla olevalle altaalle uimaan. Puiston tunnetuimman putousosan lisäksi alueelta löytyviä muita katsomisen arvoisia kohteita ovat luostarit Krka ja Visovac (saarella), Roski Slapin putoukset sekä Burnumin argeologinen "alue", jonka läheltä löytyy myös Bilusica Buk putous. Yhden päivän lippu, joka sisältää pääsyn kaikkiin maakohteisiin, maksaa 110 kunaa eli n. 15 €. Siirtymiset puiston osasta toiseen on tehtävä itse ja/tai kuten laivamatkoista Skradiniin ja Visovaciin maksettava lisämaksua.
Me saavuimme puistoon Lozovacin puolelta. Portilta on ilmainen bussikuljetus alas laaksoon, tosin alamäkeen kävellen matkaan kuluisi polkua myöten vain reilut kymmenen minuuttia, sen todisti malttamaton suomalainen pariskunta, jotka hyppäsivät bussista ulos kyllästyttyään odottamaan kuskia, joka vaan poltteli norttia jututtaen naispuolista puistotyöntekijää.
Lozovacin puolella reitin alussa on vanha mylly näyttelyineen, matkamuistomyymälä ja ravintola.
Skradinski Buk -alueen kokonaisuudesta saa varsin hyvän kuvan valetusta "kohokuvasta".
Krka-joki valuu putouksittain lopulta mereen.
Alimman putouksen alapuolella olevalla altaalla saa uida.
Pieniä putousnoroja löytyy paljon.
Putouspaikat kartalla ilmaistuina.
Puuta monessa muodossa.
Kolmireikäinen puu - kaks vain kuvassa :)
Viikunan lehdellä peittäisi mies strategiset alueensa kuten raamattuaiheisissa kuvissa :)
Paluunousun aikana kuvasin bussin ikkunasta laivat, jotka tuovat Skradinista turisteja putouksille.
Skradinski Bukilta ajelimme kuivan ylänköalueen kautta Roski Slapille.
Kuivaa ja kuumaa - eipä ihme, että kuukausi reissumme jälkeen Kroatiassa oli melkoiset metsäpalot.
Roski Slap on Krka-joen yläjuoksulla ja kansallispuiston alueella oleva toinen putousalue. Yläosassa aluetta ovat porrasmaiset pikkuputoukset ja alaosassa korkeammat. Ennen kuin lähdimme yläalueen ympäri kiertävälle polulle, nousi Liisa infopisteeltä ylös näköalatasanteelle - saipahan haluamansa jumpan :) Itse nousin vain puoleen väliin, ei siinä kuumuudessa halunnut jaksaa enempää.
Täällä oli veden äärellä tosi paljon immenkorentoja.
Polulta voi halutessaan nousta portaita myöten luolaan, jossa on näyttely. Alakautta luolaan on 517 porrasta - arvaa lepäsinkö siinä kuumuudessa välillä. Yläkautta (jos olisi ajellut autolla pitkän kiertotien päähän) olisi portaita ollut vain 99 kpl.
Luolan suulta oli varsin mainio näkymä alas Roski Slapille.
Näkemisen arvoinen oli tämäkin luola vaikka ei lähellekään niin iso ja juhlava kuin Paklenican tippukiviluola. Pieni ulkoilmaa viileämpi hetki jäähdytti hiukan kuuman päivän olotilaa.
Seuraavaksi pörryytimme noin 20 km Krkan luostariin. Noin kilometriä ennen luostaria puistonvartija tarkisti pääsylipun ja saimme ajaa autolla alas jokikanjoniin, jonka laidalla luostari sijaitsee.
Opas kertoi, että häntä ja munkkeja ei saa kuvata ja ortodoksisia ikonimaalauksiakin vain ilman salamaa, muutoin sai kuvata mitä haluaa.
Luostarin alla on katakombit ja siellä läjä ihmisten luita.
Päivän päätteeksi ja ennen kuin ajelimme majapaikkaamme kuorimaan isäntien lahjoittamaa ananasta (oli muuten hyvää), tutustuimme hyvin lyhyesti Burnumin argeologiseen areenaan, joka oli ollut aikoinaan roomalaisten sotilaiden taisteluharjoitusareena. Liisa innostui leikkimään roomalaista sotilasta :)
7. matkapäivä, oleilua - tuskin
Loman loppuun oli järkätty yksi päivä ilman ohjelmaa, ajatuksella että oleillaan vaan. Mutta mutta - eipä sitä malttanut - katselin karttaa ja "jos pikku lenkki autolla tehdään". Löysimme itsemme Sveti Rok -tunnelin läheltä vuoren rinteiltä, jonne ajelimme pikkuteitä myöten, loppupätkän jopa aikamoista hiekkaista haitaria myöten. "Reunalla, liian reunalla", sanoi Liisa :)
Rappioromantiikkaa löytyi myös Obrovacin kylästä - vanha rauniolinnoitus ja hylätyt "joku keskus" sekä linja-autoasema.
Kroatiassa on ilmeisesti kolme myrkyllistä käärmettä, joista yksi kotimaista kyytämme hiukan myrkyllisempi sekä monta myrkytöntä lajia. Mikä niistä lie ollut tämä auton alle jäänyt?
Teiden varsilla oli aika paljon myyntikojuja, joissa kaupattiin ilmeisesti paikallisia tuotteita, juureksia, marjoja ja hedelmiä. Lähes jokaisen ulkopuolella roikkui valkosipulilettejä.
Viimeisenä iltana kävimme vielä kävelyllä majapaikkamme alueen kaduilla. Kuvailimme sitä sun tätä, mm. pihoilla ja piha-aidoilla makailevia katteja sekä kukkia, lapsia ja kiwi-hedelmiä
Illalla ennen unia pakkailimme laukut niin valmiiksi kuin mahdollista vaikka lähtö ei hyvin aikaisin ollutkaan.
8. matkapäivä, kotiin
Lyhyestä virsi kaunis: moottoritietä Splitin kentälle, jonka edustalla ovat erikoiset katokset, auto parkkiin, avaimet tiskille, lähtöselvitys, turvatarkastus ja koneeseen, joka starttasi aikataulun mukaan paikallista aikaa klo 12:00.
Sinne jäi Kroatia - Helsingissä oli jälleen vastassa avulias Pertti, joka "palautti" meidät Liisan siskon kämpille, jossa odotti valmis ruoka. Hyvää apetta kitusiin ja baanalle kohti kotia, jonne saavuimme sopivasti lähellä nukkumaanmenoaikaa. Mukava oli hanimuun - kiitos muru, Tätsy ja Pertti sekä majoittajat Lara&Luka.
