torstai 17. syyskuuta 2015

7-12.9.2015 Yökyöpeli


Olipahan ajanjakso kun meni yöt valvoessa oikein kunnon yökyöpelin lailla. Lähes joka ilta lupaili reposlukemat taivaanvalojen tuloa. Noo miksei vaikka aika hentoja välillä olivat ja pääasiassa vihreää kaarta. Tässä viikon saalista akselilla Joensuu-Eno-Juuka.






Joensuu by night 8.9.2015


Enossa 10.9.2015 odottelin yön pimenemistä Pielisjoen rannalla.





Yöllä nousi paikoitellen usva, joka antoi oman säväyksensä kuviin.

Vanha veneen raato ei asettunut kuviin siten kuin olisin halunnut. Yritin jopa nostaa sitä toiseen asentoon, mutta oli kehvetti liian painava :)




Usvan leijuessa joen yllä ja Joensuun valojen kajossa Linnunrata ikäänkuin kasvoi esiin valosta.
Kotiin palatessa ajoin Joensuun Penttilään tarkistaakseni reposten näkymisen kaupungissa. Hyvin oli hento kaari.

11.9. perjantaina piti tulla kunnon tulet - oikein telkkarissa mainostivat, joten ajelin Pielisen rannalle suht valottomaan paikkaan odottelemaan.




Öinen taivas ja Linnunrata saivat kokeilemaan veneen yhdistämistä kuvaan ledvalon avulla.



Malttamaton ei jaksanut odotella värikkäitä revontulia - tai oikeastaan kyllästytti pelkkä istuskelu ja hennon reposkaaren katselu, niin maalailin ledvalolla taivasta :)
Vasta puoli yhden tietämissä ilmestyi kunnon kirkkaat tulet, mutta vain 5-10 minsan ajaksi.

Vielä mökkirannassakin napsin kuvia heikkenevästä revontulikaaresta.

Aamun sarastus himmensi taivaan valot.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti