Syöksyjä, hyppelyä ja niiauksia

Olen saanut vihiä, että Pyhäselän pelloilla lentelisi arosuohaukka. Näinköhän sen tavoittaisin vaikka yrittäis? Päätän koettaa - ja löytyyhän sitä luonnosta muuta katseltavaa ja kuvattavaa vaikka itse haukkaa ei näkyisikään. 

Aikamoinen flaksi - melkein heti aukeille pelloille päästyäni, näin kaukana heinikon yläpuolella liitelemässä haukan, joka muistutti erehdyttävästi arosuohaukkaa. En varma ole mutta jokin suohaukka joka tapauksessa pyrstön yläosan valkeasta väristä päätellen. Lintu tekee syöksyn heinikkoon ja yritän saada pitkästä matkasta huolimatta otettua teleobjektiivilla edes jonkinlaisen kuvan haukasta heinikossa.

Jaa'a - nyt pitäisi kyllä olla lintutietoutta paljon paljon enemmän, jotta voisin olla varma havainnostani. Jääköön siis määritys pelkäksi haukaksi  :)

Kaukana apilapellolla liikkuu jokin vaaleanruskea eläin verkkaisesti. Välillä se tekee syöksähtävän liikkeen nopeasti eteenpäin. Taitaa olla läheisen maatalon kissa myyräjahdissa.

Silloin tällöin se katoaa kokonaan korkeiden apilatupsujen taakse. Yhtäkkiä se hypähtää melko korkealle ilmaan. Ja tömäyttää etutassut tomerasti maanpintaan. H e t k i n e n - tuo ei muuten ole kissa, vaan kettu. Pitäisköhän käydä optikolla, harmittelen, kun en heti tajunnut.

Onneksi tuuli käy ketun suunnasta, jottei se haista eikä kuule minua. Siirryn metri metriltä lähemmäksi samalla tarkkaillen kettua. Se astelee kiirettä pitämättä peltoa ristiin rastiin. Silloin tällöin se tekee nopeita syöksyjä. Ilmeisesti repo napsii heinäsirkkoja välipaloiksi. Toisinaan se jähmettyy pitkäksi aikaa aivan liikkumattomaksi. Repolainen tuijottaa korvat pystyssä heinikkoa. Yrittäen paikantaa saaliin mahdollisimman tarkasti. Lieneekö kohteena myyrä tai hiiri. Joka tapauksessa saalis, jota kannattaa vaania pitkään.

Samassa repo ponnistaa ilmaan. Katse nauliintuneena heinikkoon se tekee aikamoisen loikan. Kuten aikaisemmin, se alastullessaan siirtää kaiken painonsa etutassujen varaan. Kuin lyhytaikainen etujaloilla seisonta. Siinä kyllä myyrä litistyy. Tai ainakin saa tällin, joka pökerryttää. Kettu jää makuuasentoon heinikon sekaan, enkä näe tapahtumia. Kun se jonkin ajan kuluttua nousee pystyyn, leuat jauhavat edelleen. Saalistus siis onnistui.

Tyytyväisen oloisena repolainen katselee ympärilleen. Sitten se ottaa muutaman askeleen ja mötkähtää pitkäkseen apiloiden päälle. Se nauttii syksyisestä päivästä. Aurinko paistaa, vaikkakaan ei täydeltä terältä. Ja vuoden aikaan nähden lämmin tuuli puhaltelee. Mikäs on ketun nauttiessa täydellä vatsalla. Lepohetki jää kuitenkin lyhyeksi. Repolainen nousee epäilevän oloisena pystyyn. Tuulen suunta on kääntynyt. Kettu nuuhkii kuono pystyssä ilmaa. Ilmeisesti se on saanut minusta vainun. Muutamalla nopealla askeleella repo katoaa pitempään heinikkoon. Sinne meni, ei vilaustakaan enää.

Ajelen toiselle laidalle aukeita peltoja. Rehuheinikossa näkyy variksia kiinnostavan jokin, mutta mikä? Ajelen hiljakseen lähemmäs, jotta linnut eivät säikähtäisi. Joukossa näkyy olevan muutamia naakkojakin.

Jotakin nuo harmaat siivekkäät näyttävät silloin tällöin nokkivan pellosta. Mitä ihmettä rehuheinikossa on syötäväksi kelpaavaa? Toukkia, matoja, hyönteisiä? Jään kyttäämään erästä harmaatakkia putken läpi, jotta saisin kuvan syöntihetkestä. Samassa lintu nappaa jotain ja annan kameran laulaa sarjatulella. Kameran takanäytöllä suurennan kuvia ja eräässä otoksessa näkyy nokassa punainen marja - TÄ? Nyt en ymmärrä - mitä ihmeen marjoja tuolla voi olla - keskellä heinikkoa? Onko joku käynyt viskelemässä peltoon marjoja lannoikkeeksi - ja mitä marjoja muka - vai mistä nyt on oikein kysymys? Asia kiinnosti jopa niin paljon, että kun varikset olivat lehahtaneet etemmäs, kävin tutkimassa peltoa tarkemmin, mutta en minä mitään löytänyt. Vedinköhän liian hätäisiä johtopäätöksiä kuvan perusteella? Oisko ollut yksittäinen marja pellossa ja muu ruokailevalta näyttänyt käytös vain hyönteisten jahtia? Tämä jää kyllä arvoitukseksi.

Pellon laidassa olevan kivikasan päällä kivitasku tarkkailee ympäristöä. Huomattuaan minut se niiailee ominaiseen tapaansa suuntaani. Se keikauttaa kehoaan jalkojen varassa eteenpäin. Samalla se päästää naksahtavan äänen. Kuin joku löisi kahta pientä kiveä vastakkain. Siitä lintu on saanut nimensäkin, kivitasku.

Laji lienee vähentynyt poikavuosista - silloin niitä näkyi mielestäni paljon enemmän. Vai tuliko sitä vain nuorena tarkkailtua luontoa enemmän? Kohta se alkaa sinulla muuttomatka, muistahan tankata kunnolla, jotta jaksat pitkän matkan etelään.

Nuolihaukat ja hippiäinen

Istun kivellä lammen rannalla silmät kiinni. Olen keskittynyt kuuntelemaan tuulen ääniä puissa. Kuivan männyn oksissa suhisee hiljaa ja haavan lehdet havisevat. Avaan silmäni siristellen. Valo tunkeutuu liian voimakkaana verkkokalvoille. Vähitellen silmät tottuvat valoon ja katselen tuulen aiheuttamia liikkeitä lammen pinnassa. Vastapäinen keltavihreä ranta kylpee auringon valossa. Sen kuvajainen heijastuu sekavana sinisestä vedestä. On elokuun lopun kuulas päivä. Jostain kaukaa metsästä kuuluu moottorisahan ääni. Onneksi niin hiljaa ettei se häiritse.

Selkäni takaa kuulen haukan kimeän äänen. Taitaa poikanen kerjätä emoltaan ruokaa. Nousen ylös ja hipsin rinnettä varovasti äänen suuntaan. Samassa huomaan sinistä taivasta vasten haukan hahmon. Nuolihaukka näköjään. Se vetää siivet suppuun ja syöksyy kovaa vauhtia alaspäin lähes veden pinnan tasolle. Syöksyn loppuvaiheessa se kurottaa jalkansa eteenpäin ja nappaa jotain ilmasta. Todennäköisesti sudenkorennon, se kun on nuolihaukan lempiruokaa. Lintu nousee takaisin puiden latvojen yläpuolelle. Sen seuraan liittyy toinen hiukan pienempi haukka.

Ylhäältä kuuluu kimeää kiljuntaa. Poikanen kerjää emolta tämän pyydystämää saalista. Emo haluaa opettaa poikasta, eikä annakaan tälle saalista ilman harjoitusta. Se pakottaa poikasen seuraamaan itseään. Se tekee pari lyhyttä syöksyä alaspäin. Ja poikanen seuraa aivan kannassa. Nälkä saa poikasen opettelemaan samoja temppuja kuin emo. Siinä se saa samalla lentoharjoitusta omia saalistustaitoja ajatellen. Emolintu nousee hiukan ylöspäin ja poikanen seuraa vaivalloisesti. Se taitaa jo olla hiukan väsyksissä. Nyt emo hidastaa lentoaan ja liitelee lähes paikallaan tuulen virtauksia hyväksi käyttäen. Poikanen lentää aivan emon alle, jolloin emo ojentaa jalkojaan poikasta kohti.

Saaliina on sudenkorento, kuten arvelinkin. Yhtäkkiä linnut kiepsahtavat ilmassa ikään kuin toistensa ympäri. Nyt sudenkorento on poikasen kynsien tiukassa puristuksessa. Hieno temppu tuo saaliinvaihto. Se on hyvää saalistusharjoitusta nuorelle linnulle. Poikanenkin osaa jo hyödyntää rinteen aikaansaamia ilmavirtauksia. On sen vuoro leijailla paikallaan. Samalla se repii kynsissään olevaa saalista. Ruokailua ilmassa, aivan sananmukaisesti.

Saatuaan ilma-aterian päätökseen, poikanen laskeutuu kelon latvaoksille. Taisi äskeinen harjoitus käydä voimille. Ja nälkä on edelleen. Kimeällä äänellä se vaatii emoltaan lisää ruokaa. Yläpuolellani leijailee kaksi nuolihaukkaa. Niin, yhteispeliähän se poikasen ruokkiminen on. Vanhemmat liitävät kumpikin omalle taholleen saalistamaan. Seuraan poikasen taiteilua oksistossa. Reipas tuuli vaikeuttaa kääntymistä vanhempien suuntaan. Poikanen on kuitenkin päättänyt nähdä vanhempiensa jokaisen liikkeen. Siipiensä avulla tasapainoillen se vaihtaa rintamasuuntaa.

Toinen vanhemmista on jo taas napannut saalista. Se saapuu viereiselle oksalle sudenkorento suussaan. Välimatkaa poikaseen on liikaa ja niinpä vanhempi hypähtää lähemmäs. Poikanen kurottaa jo ahnaasti nokkaansa kohti ateriaa. Se nappaa saaliin nokkaansa, mutta siirtää sen heti kynsiinsä ja painaa oksaa vasten. Siitä nuori lintu repii ateriaa pala palalta kurkkuunsa. Aikuinen seuraa muutaman sekunnin ruokailua ja lehahtaa sitten siivilleen. Vanhemmat tuovat lyhyessä ajassa poikaselle vielä pari muutakin korentoa. Vasta sitten poikanen hiukan rauhoittuu.

Jonkin ajan kuluttua poikanenkin nousee siivilleen. Saan seurata uudestaan saaliinvaihdon ilmassa. Taivaan taitureilta se käy näppärästi. Ei varmaan mene kauaa, kun poikanen jo osaa itse saalistaa. Seuraan haukkojen saalistusta ja liitelyä kunnes ne katoavat lammen taakse. Hyvä niin, sillä muutoin tuskin malttaisin lopettaa lentonäytöksen katselua.

Siirryn tarpomaan läheiseen korpeen, joka on suojelualuetta. Vanhat kuuset ja sammaloituneet kannot luovat mielikuvan menninkäisten maailmasta. No just, menninkäinen ja mesikämmen, mietiskelen, kun näen karhun repimän muurahaispesän. Pesä on ollut vanhan kuusen juurella, kaatunutta keloa vasten. Nyt ovat pesän jäänteet levällään. Kelossa näkyy muutamia kynnen jälkiä ja kelon kappaleita on siellä täällä. Ovat tainneet muurahaiset hyödyntää kelon sisuksia muniensa kätkentään. Sepä ei kuitenkaan ole ollut tarpeeksi hyvä suoja. Otso on julmasti tyhjentänyt kätköt.

Paluumatkalla korvesta huomaan nuoren männikön oksistossa pienen linnun. Se napsii havunneulasista hyönteisiä suuhunsa. Onpa se pieni, tuskin ison havunneulan kokoinen. Ruokaillessaan lintu siirtyy minua kohti ja yritän olla mahdollisimman liikkumatta. Muutaman metrin päästä tunnistan linnun. Se on hippiäinen, Euroopan pienin lintu. Hippiäinen huomaa hahmoni yrittäen tunnistaa olenko jotain mitä on syytä varoa. Lintu kallistelee jännästi päätään, jossa on keltainen raita päälaella.

Hippiäisellä ei tunnu olevan mihinkään kiire, eikä se minuakaan säikähdä. Se jatkaa ruokailuaan hypellen männystä toiseen. Aivan kuin tervehtiäkseen viimeisen kerran, se lehahtaa viereiseen mäntyyn, kurkistaa minua suoraan silmiin ja livertää jotain hyvin korkealla sävelellä. Sitten hippiäinen katoaa tiheikköön. Hei vain sinullekin, tuumailen mielessäni. Turvallista muuttomatkaa minne saakka sitten menetkin.