Vuosi 2023 oli varsin mainio kuvausvuosi. Todella pitkän, noin kahden vuoden harkinnan jälkeen päätin maaliskuussa ostaa peilittömän rungon R6M2. Canonin, koska kaikki linssit ovat samaa merkkiä. Olisi muuten tullut kukkarolleni liian kallis paukku, jos olisin kaiken vaihtanut. Sovittimiin kun en oikein luota. Rungon vaihto sytytti jollain tapaa kuvauskipinän uudelleen. Tässä 12 kuvaa vuodelta 2023 lyhyiden taustaselostusten kera. Klikkaa kuvaa, jos haluat katsoa sen oikein isona.
Huhtikuussa oli vielä uuden rungon opetteluvaihe menossa, kun lähdin vielä osin lumiseen lähimetsään harjoittelemaan. Reittini kulki lyhyen pätkää junaradan viertä ja huomasin, että ilmeisesti juna ja sen ilmavirta olivat runnelleet nokkosperhosia, joita löysin useampia radan varrelta. Mieleeni juolahti, että vienpäs yhden perhosen raadon muurahaispesälle, jonka olin edellisenä päivänä löytänyt. Eipä aikaakaan kun yksi muurahainen löysi saaliin ja alkoi kuljettaa sitä kohti pesää kiven päällä. Kuva sai nimekseen Daavid ja Goljat.
Keväiset kotkansiipisaniaiset ovat kiehtoneet mieltäni aina - niissä on jotain ihmismäistä hahmoa ja "ryhmähenkeä". Tämän ryhmän ympärillä menikin sitten pidemmän aikaa kun yritin sommitella sopivaa kuvakulmaa ja asetelmaa, jossa näyttäisi kuin muun ryhmän huomio olisi keskittynyt pienimpään keskellä olevaan hahmoon. Onko menossa "synttärit" vai "joukkomoittiminen", mitä mieltä olet?
Uudessa rungossa on mahdollista myös ns pinokuvaus eli kamera ottaa annettujen esiasetusten mukaan tietyn määrän kuvia aloittaen automaattisen tarkennuksen läheltä kauemmas pieni "siivu" kerrallaan. Kyllä, myönnän, alussahan se oli melkoista sähläystä kun ei osannut, vaan menihän tuo oppi vähitellen perille ja pinokuvatkin alkoivat onnistua. Kuvat kootaan eli pinotaan eli stackataan esim. Photoshopilla, joka ei paras mahdollinen pinoamissofta ole. Tämä jäärä oli kevään lämmössä juuri kuoriutunut ja odotteli rauhassa kannon päällä kuorensa kovettumista. Siis mainio kuvauskohde pinokuville, joita otin jäärästä 15 kpl. Pienetkin yksityiskohdat saadaan näin esille.
Kesäkuussa teimme parin ystäväni kanssa reissun Norjaan. Vardö, Hamningberg, Kongsfjord ja Berlevåg tuli kierrettyä. Matkalta löytyi paljon hienoa kuvattavaa, mahtavia maisemia ja erikoisia yksityiskohtia. Yllä olevat värikalliot löytyvät Hamningbergin tien varresta ja paikan nimi on Store Frökenhålla. Kummallista miten erivärisiä (terrakotta, sinertävä, vihreä, keltainen...) kiviä ja kalliota on samassa paikassa niin pienellä alueella. Erittäin kuvauksellinen kohde, suosittelen lämpimästi.
Vardössä on Steilnesetin noitavainojen muistomerkki, joka on vaikuttava kokonaisuus. Hyvin ison puurakenteen varaan on vaijereilla ripustettu pressu"putki", jonka mustalle sisäpuolelle on rakennettu kulkusillat. Putki on täynnä lyhyitä kertomuksia noitien oikeudenkäynneistä, heidän noitateoista ja tuomioista. Yleensä tuomio oli roviolla polttaminen ja vain siitä syystä, että uskalsit sanoa kirosanojen kera vastaan vallanpitäjille. Roviota symboloimaan on paikalle rakennettu myös kaasulla toimiva tuoli, jossa palavat liekit ja ympärillä on peilit, jotka muodostavat kukin hiukan erilaisen kuvan itse polttopaikasta.
Pohjois-Norjassa yleisin petolintu vaikuttaa olevan merikotka. Vai johtuuko yleisyys siitä, että sen näkee niin helposti. Tämä nuorehko kotka oli varsin peloton, istui rauhallisesti kiven nokalla vaikka pysäytimme auton vain noin 15 metrin päähän ja kuvasimme sitä avoimista ikkunoista. Lentoon se lähti vasta kun kuski nousi auton viereen seisomaan. Silloin kuvaajien kamerat lauloivat sarjatulella.
Tämä lude loisineen ei ole pinokuva, vaan kirkkaana kesäpäivänä ladon seinältä napattu. Pienen aukon avulla syväterävyys oli mahdollista asettaa suureksi kun valoa oli tarpeeksi. Lude ei sinällään mitenkään houkutteleva kuvauskohde ole, mutta tämän yksilön loiset kiinnittivät huomioni. Ja kun se liikkui varsin hitaasti jääden aika ajoin paikoilleen, niin nappasin makron.
Kuhasalon Kalmonniemen kärki, monelle joensuulaiselle tuttu ja kuvastakin tunnistettava paikka. Ilta-auringossa innostuin kokeilemaan icm-tekniikkaa eli kuvan ottamista hiukan normaalia pidemmällä valotusajalla ja samaan aikaan kameraa heilauttamalla. Tämä tekniikka vaatii harjoittelua ja kuvauskohteesta riippuen heilautuksen suunta määrää paljon onnistuuko kuva vai onko se pelkkää suttua. Monta ja monta ruutua jouti roskakoppaan, jotkin onnistuivat kelvollisesti, tässä yksi niistä.
Pitkä on pistin ja sen tuppi. Kyseessä ilmeisesti jokin ahmaspistiäinen. Kuva on otettu kesämökillä ja kuvan alaosan puupalikka on osa pullonavaajaa. Sitä vaan ihmettelen, että ovat nuo pienet mustat tuossa puun pinnalla pistiäisen munia vai jotain hometta, jolta se kyllä näytti. Erikoinen oli tilanne ja pistiäinen pörräsi palikan ympärillä pidemmän aikaa ja antoi mahdollisuuden kaivaa kameran ja tähtäillä sopivaa hetkeä.
Asuntoni lähellä on vanha kansakoulu, jossa kävin neljä alinta luokkaa lähes 60 vuotta sitten. Ränsistynyt rakennus tuo mieleen monta muistoa sen aikaisesta koulunkäynnistä ja kasvatuksesta. Varsinkin koulun johtaja, joka opetti ylempiä luokkia, oli hyvin autoritaarinen mies. Pienestäkin opetuksen häiritsemisestä joutui koululainen nurkkaan häpeämään tai sai karttakepistä sormilleen. On ajat muuttuneet, hyvä niin. Ei sinällään, saattaisi tehdä hyvää monelle koululaiselle nykyisinkin käydä syksyisin keräämässä koululle muutama litra puolukkaa. Osaisi paremmin arvostaa ruokaa.
Tekniikka: R6M2, 180mm makro, lisälinssinä Raynor 4x, taustana lampulla valaistua väripaperia ja kohteesta, joka on jäätä, on otettu 15 kuvaa ISO 100 F32 1/4 sek, kuvat säädetty ensin Lightroomilla, jonka jälkeen ne on pinottu Photoshopilla yhdeksi kuvaksi. Kaikenlaisia muotoja se luonto keksii.
Kotini lähellä on vanha paju, Terijoen salava, jota kutsun Tällipajuksi Harry Potter elokuvan mukaan. Kyseisessä pajussa on jotain kuvauksellista ja olen kuvannut sitä monta kertaa, niin kesäisin kuin talvisin. Joulukuussa lumi muotoili puun tällaiseksi.
