Pakko saada mielelle muuta mietittävää kuin työt. Pitkilleen en ole kuvannut kuin satunnaisesti - joten kamera käteen, makroputki loittoineen kiinni runkoon ja menoksi. Menisköhän suolle, joko siellä ois kuvattavaa. Olin jo nousemassa autoon kun silmät sattui ruohikossa möngertävään toukohärkään. Siitä kyllä on jo kuvia vaikka kuinka, mutta jospa vielä muutaman ottais.
Kas kas - tämän yksilön kimpussa pyörivät mäkärät, nuo helvetilliset herhiläiset, joista en tykkää kesäisin yhtään - niin kuin en itikoistakaan. Ampuvat aina kiinni arimpiin paikkoihin, korvan taakse, silmänurkkaan ja ohimooon. "Ottaa siis ohimoon" monella tapaa. Miten ne löytääkin sellaiset paikat, joista varmasti saa "näytteen ja tuntuu namulta". Toukohärkääkin purivat välillä niskanivelestä, välillä tuntosarven niveleen ja polvitaipeesta. Ilmeisesti kuoriaisen herkimmät paikat.
Sitten auto käyntiin - äh - känny on sisällä mökissä, pitää se käydä taskuun ihan varmuuden vuoksi. Mökin nurkalla napotti ilmeisesti kevätharmomittari seinällä, kamera autosta ja ottamaan kuva.
No mikäs tuossa on seinällä - kas, joku ravukkihämis, tunnistaiskohan ne ammattilaiset lajin Facebookin hämiksetryhmässä, todennäköisesti.
Vihdoin suon lähi kulkevan hiekkatien levennyksellä. Enkä kerkiä kuin tulle autosta ulos, kun peltovirnaperhonen leijailee korvan ohi ojan kosteaan penkaan imeksimään kivennäsiä sorasta.
Koivun rungolta löysin vaaksiaiset suvunjatkopuuhista ja ojanpenkan ruohikosta metsäperhosuroksen.
Suota lähestyessä monta rämemittaria lähtee karkuun kun kahlaan varvikossa.
Villakiiltokoita oli suolla runsaslukuisesti ja tuntuivat nauttivan lakan kukkien siitepölystä.
Parhaimmillaan isommassa lakan kukassa saattoi olla kolmekin villakiiltokoita.
Tämä perhoslaji on vielä selvityksessä, vaikuttaa joltain lattakoilta mutta mutta... Ensin leikittiin kuurupiilosta pitkän aikaa, lehahti muutaman kymmenen senttiä paikasta toiseen enkä meinannut millään saada perhosta kokonaan kuvaan. Vaan antautuihan se lopulta un oikein varovasti ja hitaasti lähestyi. Jotkut näistä pienistä lajeista ovat yllättävän arkoja ja lennähtävät karkuun pienestäkin ritskahduksesta.
Laji on prolita sexpunctella eli kangasneulakoi.
Ohhoh - ei mennyt tämän niittyaamukääriäisen laskeutuminen suht kovassa tuulessa oikein putkeen - siivet sotkeentui heinän varteen ja irrottautumisräpistely oli aikamoista kunnes voimat varmaan väsähti. Hiukan aikaa levättyään se ponnisteli uudestaan ja onnistui saamaan itsensä irti - tuulen mukana vapauteen.
Toinen saman lajin yksilö istuksi suopursujen keskellä uivan heinän korrella kaikessa rauhassa ja antoi kuvata itsensä hätääntymättä.
Ja eräs niittyaamukääriäinen istuskeli suopursun kuivahteneella lehdellä.
Aika hauskasti on sattunut jonkin kasvin lehdet kuvan ylänurkkaan - ikään kuin jokin eläin lähestyisi perhosta suu auki napatakseen sen.
(Ehkä) Herttakangasyökkösen siipilihasten lämmittelyä ennen lentoon lähtöä.
Lakan kukat olivat suosittuja levähdyspaikkoja pienille ötököille, mikähän lie tämäkin pienen pieni kuoriainen.
Tämä rämemittari oli yllättävn rauhallinen ja antoi kuvata itsensä kummemmin temppuilematta.
Sammalikon päällä vilisi kaikkialla pieniä hämähäkkejä - samannäköisiä olivat kuin isot rantahämähäkit, mutta en kyllä ole lajista varma.
No sillai - siinähän se meni muutama tunti hiipiessä, kyykistellessä ja kontatessa öttiäisten perässä. Saivat ainakin jalkalihakset harjoitusta kun välillä piti lähestyä arimpia yksilöitä niin varovasti liikkuen. Nyt saunan löylyyn ja hiki pois nahkalta :)
