Pöllöttelyä

Hyvää huomenta Untamo, sanon aamuneljältä viirupöllön poikaselle, joka istuu männyn oksalla. Se katselee minua mustilla silmillään tutkien, ilman pelkoa. Untamolla oli mahtavat kynnet jo aiemmin kun sen tapasin tiellä - nyt ne puristavat oksaa varmalla otteella. Parissa viikossa se on kasvanut melkoisesti. Vartalo on edelleen untuvaisten höyhenten peitossa. Mutta maastopoikasajan avuttomuus ja epävarmuus on vaihtunut kokeilun haluun. Se leyhyttelee hiukan siipiään ja ponnahtaa lentoon. Kuin osoittaakseen taitojaan Untamo lentää tien yllä kierroksen. Sitten se katoaa metsän siimekseen.

Vain muutaman sadan metrin päässä kuulen hiiripöllön poikasten kerjuuvinkunan. Ne lentävät jo varsin hyvin. Niitä taitaa olla kaikkiaan kolme.

Yksi poikasista jää tarkkailemaan minua. Se pyörittää päätään hassusti. Ylös, vasemmalle, alas, oikealle, katse tiukasti suuntaani. Heh, olet kuin keltasilmäinen klovni noine elkeinesi. Välillä poikanen kiljaisee varoitushuudon. Ja jatkaa taas pään pyöritystä.

Mieleeni juohtuu tarkistaa paikka, jossa eilen illalla näin lapinpöllön poikasen kuusen oksalla. Lähes samoilla sijoilla se nytkin istuu. Poikanen tuijottaa keltaisilla silmillään minua julman näköisesti. Oletpas tosiaan häijyn näköinen, tuumailen mielessäni. Nuoresta iästäsi huolimatta. Samassa kuulen tien toiselta puolelta poikasen kerjuuäänen. Kas, tämä lapinpöllön poikanen on pienempi. Eikä sillä ole läheskään niin ilkiömäinen katse kuin isommalla sisaruksella. Tuijotus on silti terävä.

Pienen hiljaisuuden jälkeen se aloittaa kerjäämisen. Nälkä on voimakkaampi kuin hiljaa olemisen tahto. Se kerjää varsin kovalla äänellä. Nokka ammollaan niin että kieli näkyy. Vilkaisen suuntaan, johon poikanen katsoo ja näen aikuisen lapinpöllön sähkölangalla. Vau, onpas iso ja mahtava lintu. Hetken pöllö istuu paikallaan katsellen ojanpientareen heinikkoa. Sitten se vilkaisee minua, levittää isot siipensä ja lentää kauemmas saalistamaan kuusen oksalta.

Vaaran rinteen alla olevalla heinäpellolla on pitkäsiipinen suopöllö saalistuslennollaan. Se kiertelee peltoa läpi matalalla lentäen. Yllättävän verkkaisilla siiveniskuilla pöllö pitää korkeutensa sopivana. Se väistelee taidokkaasti heinäseipäät, joita on muutamia pellon toisessa laidassa. Yhtäkkiä se syöksyy heinikkoon, ilmeisesti myyrän kimppuun. Tuli huti, sillä saalistus jatkuu. Heinäseipään takaa nappaan kuvan tästä hiljaisesta lentäjästä.

Tuntuu uskomattomalta kuinka äänettömästi se osaakin lentää. En erota minkäänlaista ääntä vaikka suopöllö lentää vain muutaman metrin päästä ohi. Pöllö käy läpi koko peltoaukean ennen kuin siirtyy saalistamaan ylemmälle pellolle.

Noin kilometrin päässä näen toisen lapinpöllön. Tämä hakkuuaukion laita on sen vakiopaikka. Männyn oksalta se katselee allaan olevaa heinäistä risukkoa tarkkaavaisesti. Välillä pää pyörähtää hyvin nopeasti puolelta toiselle. ”Pää pyörii kuin pöllöllä” pitää hyvin paikkansa lapinpöllön kohdalla. On aivan tyyntä ja pieninkin rapsahdus kuuluu selkeästi. Pöllö kuulee ne takuulla minua paljon paremmin. Pienen hetken jälkeen pöllö vaihtaa tarkkailuasemia ja lentää vanhaan kuuseen. Kun se laskeutuu oksalle, näen leveän pyrstön hyvin rosoiset sulat. Niistä puuttuu tyypillinen tumma kärkiosa kokonaan. Olisikohan pesä ollut munia hautoessa liian ahdas ja kuluttanut pyrstösulat tuollaisiksi.

Tämä lienee siis naaras ja aiemmin näkemäni yksilö uros. Lapinpöllönaaraan kärsivällinen tarkkailu kuusenoksalta jatkuu herkeämättä, mutta pitkään aikaan ei tapahdu mitään. Myyrien saalistajaa taitaa pitkästyttää. Kuin ihminen se haukottelee pari kertaa aukoen nokkaansa verkkaisesti pistäen samalla silmänsä kiinni. Haukottelu tarttuu minuun. Vai olisiko se aikainen herätys, joka minua väsyttää. Jätän lapinpöllön saalistamaan. Vielä kerkiän ottaa parin tunnin nokoset ennen päivän askareita.