Tuskailen kuusen juuressa itikoiden ja mäkärien määrää seuraten samalla palokärjen poikasten kurkkimista pesäkolon suulla. Mielestäni saisivat itikat ja mäkärät kuolla sukupuuttoon. Mieleni tekisi huitoa iniseviä önniäisiä etemmäs, mutta pelkään poikasten ja emolintujen huomaavan minut. Poikasten sapuskan kerjääminen on todella äänekästä. Se paljasti pesän sijainnin vanhassa kaulatussa haavassa. Noin seitsemän metrin korkeudella olevasta pesästä on poikasten helppo tarkkailla ympäristöä.
Yläpuoleltani kuuluu uroksen tarkistusäännähdys sen saapuessa pesän lähelle. Poikaset vastaavat välittömästi aloittamalla vaativan säksätyksen. Uros lentää pesäaukolle ja naaraspoikanen survoo päänsä väkisin ohi urospoikasen. Ilmeisesti sillä on niin kova nälkä, että nyt on isomman poikasen vuoro väistyä. Se työntää nokkansa syvälle uroksen kitaan saaden nälkäänsä tyydytystä.
Parin annoksen jälkeen urospoikanen päättää, että nyt on sen vuoro. Punainen päälaki työntyy ohi naaraspoikasen. Varsin aggressiivisesti urospoikanen nokkaisee isäänsä rintaan. Nuoren nälkäisen linnun vaateet vanhemmilleen ovat kovat. Vanhempien osa ei aina ole helppo, ei ihmisillä eikä linnuilla. Lähes lentokykyinen urospoikanen saa mustapukuiselta isältään vain yhden annoksen sapuskaa. Sitten punalakkinen isukki lehahtaa läheiseen kuusikkoon etsimään lisää ruokaa.
Seuraavana aamuna olen liikkeellä heti auringon noustua. Tarkoituksena on seurata läheisen vaaran laella asustavien pöllöjen aamusaalistusta. Ehdin ajaa vain pari sataa metriä Kesäpesältä kun mutkan takana on pyypoikue keskellä tietä. Onneksi pienet pehmoisen palleroiset ovat tiiviissä rykelmässä. Jarrutus olisi myöhäistä, joten pienellä väistöliikkeellä ohjaan auton kulkemaan poikasten yli. Sitten jarrutus ja tarkistus kuinka kävi. Pelästyneet poikaset ovat vieläkin aivan kasassa keskellä tietä. Emo kutsuu kanervikosta poikasiaan ja nämä taapertavat ääntä kohti.
Eipä ollut kaukana nuorten jälkeläisten elämän päätepiste. Huokaisen helpotuksesta. Monella linnunpojalla ei ole yhtä hyvä tuuri. Syksyyn mentäessä poikueita verottavat autot, pedot ja petolinnut. Vesilintujen poikasilla vaarana ovat myös isot hauet. Niin, vaikka vanhemmat tekisivät kaikkensa, ovat vastoinkäymiset joskus liikaa.
Läheisellä lammella on aamu-usva kauneimmillaan. Joutsenperhe on uskaltautunut lammen peräosista aivan tien varteen ruokailemaan. Kas vain, poikasia on tänä vuonna peräti neljä. Naaras napsii vesikasveja uroksen vahtiessa tarkkaavaisesti ympäristöä. Yksi poikasista aikoo erota muista, mutta uros ui heti eteen. Aivan kuin lammaskoira vartioisi katrastaan. Ihastelen lintuperheen verkkaista ruokailua. Tällainen kansallisromanttinen näky, joutsenperhe peilityynen kesäaamun usvassa, on nauttimisen arvoinen hetki. Joutsenten poikasista kaksi viihtyy naaraan tiiviissä läheisyydessä.
Kolmas poikanen seilaa äidin ja isän väliä. Neljäs taitaakin olla varsinainen villikko. Liekö sama, joka äsken yritti omille teilleen. Nyt se pyörii kuin väkkärä paikoillaan nokkien samalla vettä. Sitten se yrittää kiivetä isänsä selkään. Kun nousu ei onnistu, se vaihtaa kohdetta. Rantamätäs ei ole yhtään helpompi pala ja poikanen putoaa vesi loiskahtaen takaisin lampeen. Liekö enin energia purettu, sillä poikanen rauhoittuu. Vähitellen vanhemmat ohjailevat poikasiaan lammen peräosiin. Siellä ruohikko on tiheämpää ja suojaisampaa. Minäkin päätän jatkaa matkaani.
Siirryn paikkaan, jossa eilen näin kumppanini kanssa viirupöllön poikasen. Se oli niin avuttoman oloinen, että sai Liisalta nimen Untamo. Se oli laskeutunut keskelle hiekkatietä. Untamo on oikeastaan vielä maastopoikanen, vaikka muutaman metrin jo osaakin lentää. Eilen hätistelin sen takilla tien vieressä olevaan koivuun. Pois autojen tieltä ja mahdollisilta saalistajilta. Vaikka rengastetulla Untamolla on jaloissaan komeat kynnet, en tiedä olisiko siitä kummoista vastusta lähistön hiiri- tai sinisuohaukoille.
Valitettavasti en tällä kertaa näe vilaustakaan Untamosta enkä sen jo lentävästä sisaruksesta. Poikasten sijaan näen emon, joka istuu sähkölangalla lähellä pylvästä. Se tutkailee allaan olevaa peltoa. Sitten pöllö huomaa minut, lehahtaa siivilleen ja katoaa vaaran rinteen kuusien suojaan. Enimmäkseen yöllä liikkuva petolintu ei kaipaa saalistukselleen todistajia. Vai liekö se päättänyt painua päivälevolle. Minullekin parin tunnin nokoset ennen päivän askareita tekisi varmaan terää. Äänekäs haukottelu saa minut muuttamaan ajatukseni teoiksi.
Yläpuoleltani kuuluu uroksen tarkistusäännähdys sen saapuessa pesän lähelle. Poikaset vastaavat välittömästi aloittamalla vaativan säksätyksen. Uros lentää pesäaukolle ja naaraspoikanen survoo päänsä väkisin ohi urospoikasen. Ilmeisesti sillä on niin kova nälkä, että nyt on isomman poikasen vuoro väistyä. Se työntää nokkansa syvälle uroksen kitaan saaden nälkäänsä tyydytystä.
Parin annoksen jälkeen urospoikanen päättää, että nyt on sen vuoro. Punainen päälaki työntyy ohi naaraspoikasen. Varsin aggressiivisesti urospoikanen nokkaisee isäänsä rintaan. Nuoren nälkäisen linnun vaateet vanhemmilleen ovat kovat. Vanhempien osa ei aina ole helppo, ei ihmisillä eikä linnuilla. Lähes lentokykyinen urospoikanen saa mustapukuiselta isältään vain yhden annoksen sapuskaa. Sitten punalakkinen isukki lehahtaa läheiseen kuusikkoon etsimään lisää ruokaa.
Seuraavana aamuna olen liikkeellä heti auringon noustua. Tarkoituksena on seurata läheisen vaaran laella asustavien pöllöjen aamusaalistusta. Ehdin ajaa vain pari sataa metriä Kesäpesältä kun mutkan takana on pyypoikue keskellä tietä. Onneksi pienet pehmoisen palleroiset ovat tiiviissä rykelmässä. Jarrutus olisi myöhäistä, joten pienellä väistöliikkeellä ohjaan auton kulkemaan poikasten yli. Sitten jarrutus ja tarkistus kuinka kävi. Pelästyneet poikaset ovat vieläkin aivan kasassa keskellä tietä. Emo kutsuu kanervikosta poikasiaan ja nämä taapertavat ääntä kohti.
Eipä ollut kaukana nuorten jälkeläisten elämän päätepiste. Huokaisen helpotuksesta. Monella linnunpojalla ei ole yhtä hyvä tuuri. Syksyyn mentäessä poikueita verottavat autot, pedot ja petolinnut. Vesilintujen poikasilla vaarana ovat myös isot hauet. Niin, vaikka vanhemmat tekisivät kaikkensa, ovat vastoinkäymiset joskus liikaa.
Läheisellä lammella on aamu-usva kauneimmillaan. Joutsenperhe on uskaltautunut lammen peräosista aivan tien varteen ruokailemaan. Kas vain, poikasia on tänä vuonna peräti neljä. Naaras napsii vesikasveja uroksen vahtiessa tarkkaavaisesti ympäristöä. Yksi poikasista aikoo erota muista, mutta uros ui heti eteen. Aivan kuin lammaskoira vartioisi katrastaan. Ihastelen lintuperheen verkkaista ruokailua. Tällainen kansallisromanttinen näky, joutsenperhe peilityynen kesäaamun usvassa, on nauttimisen arvoinen hetki. Joutsenten poikasista kaksi viihtyy naaraan tiiviissä läheisyydessä.
Kolmas poikanen seilaa äidin ja isän väliä. Neljäs taitaakin olla varsinainen villikko. Liekö sama, joka äsken yritti omille teilleen. Nyt se pyörii kuin väkkärä paikoillaan nokkien samalla vettä. Sitten se yrittää kiivetä isänsä selkään. Kun nousu ei onnistu, se vaihtaa kohdetta. Rantamätäs ei ole yhtään helpompi pala ja poikanen putoaa vesi loiskahtaen takaisin lampeen. Liekö enin energia purettu, sillä poikanen rauhoittuu. Vähitellen vanhemmat ohjailevat poikasiaan lammen peräosiin. Siellä ruohikko on tiheämpää ja suojaisampaa. Minäkin päätän jatkaa matkaani.
Siirryn paikkaan, jossa eilen näin kumppanini kanssa viirupöllön poikasen. Se oli niin avuttoman oloinen, että sai Liisalta nimen Untamo. Se oli laskeutunut keskelle hiekkatietä. Untamo on oikeastaan vielä maastopoikanen, vaikka muutaman metrin jo osaakin lentää. Eilen hätistelin sen takilla tien vieressä olevaan koivuun. Pois autojen tieltä ja mahdollisilta saalistajilta. Vaikka rengastetulla Untamolla on jaloissaan komeat kynnet, en tiedä olisiko siitä kummoista vastusta lähistön hiiri- tai sinisuohaukoille.
Valitettavasti en tällä kertaa näe vilaustakaan Untamosta enkä sen jo lentävästä sisaruksesta. Poikasten sijaan näen emon, joka istuu sähkölangalla lähellä pylvästä. Se tutkailee allaan olevaa peltoa. Sitten pöllö huomaa minut, lehahtaa siivilleen ja katoaa vaaran rinteen kuusien suojaan. Enimmäkseen yöllä liikkuva petolintu ei kaipaa saalistukselleen todistajia. Vai liekö se päättänyt painua päivälevolle. Minullekin parin tunnin nokoset ennen päivän askareita tekisi varmaan terää. Äänekäs haukottelu saa minut muuttamaan ajatukseni teoiksi.
