Sieltä se jälleen kuuluu - hu-hu-huuuuh - lehtopöllön kutsuhuuto. Soinnikas ääni tulee peltojen laidalla olevan koivikon läheltä. Huhuilu alkaa lähes aina pimeän tullen samasta paikasta. Iltayön mittaan ääni siirtyy lähelle järven rantaa, muutaman ison kuusen rykelmään. Viimeiset huhuilut kuuluvat yleensä lahden toiselta puolen - niemestä, jossa pöllön pöntöt ovat. Koiraspöllö houkuttelee naarasta katsastamaan asuntovaihtoehdot. Tulevana kesänä näen toivottavasti yhden kolmesta pöntöstä kelvanneen pesäkoloksi. Kuuntelen vielä hetken pöllön ääntä ja asetun sitten yöpuulle.
Paluumatkalla Kesäpesältä Mantsista tarkkailen maisemia tavallista kiinnostuneemmin. Mieleni halajaisi kevään merkkejä enemmän kuin niitä vielä on. Raskas taaperrus lumikengillä upottavassa vesipitoisessa hangessa ei enää innosta. Tänä keväänä ei tullut edes hankiaisia. Saisivat jo loputkin lumet sulaa pois. Olisi helpompaa tallustella metsien uumenissa nauttien luonnonläheisyydestä.
Keskijärven kohdalla huomaan joen sulapaikassa valkoiset hahmot - joutsenia. Jarrutan vauhtia ja pysäköin autoni tienlaitaan. Vaihdan päälle haalarit ja niiden päälle lumipuvun takin. Ovet lukkoon ja askeleet tien yli. Hiljakseen kävelen pitkin huonosti aurattua tienpohjaa lähemmäs jokea ennen kuin siirryn kahlaamaan hangessa. Tämäpäs upottaa melkoisesti, polveen asti. Lumikengillä olisi upottanut vähemmän, mutta niiden kanssa on hiljaa hiipiminen hankalaa. Pienen kumpareen takaa näen lahden poukaman. Siellä virtapaikan lähellä uiskentelee autosta näkemäni joutsenpari.
Puiden runkoja hyväksi käyttäen pääsen etenemään pienen matkaa suht helposti joutsenten katseilta. Sitten alkaa avonaisempi osuus. On edettävä hyvin hitaasti, jotta isot linnut eivät häiriintyisi. Upottavan lumikerroksen takia joudun nostelemaan paljon jalkojani ja sellainen liike näkyy helposti. Jokaisella askeleella on vielä kokeiltava, että pohja varmasti kantaa ennen kuin asetan painoni sen jalan varaan. Niinpä etenen vain viisi tai kuusi askelta minuutissa. Pari kertaa meinaan tuiskahtaa nenälleni kun jalka tarttuu lumen alla olevien risujen väliin.
Joutsenet nousevat jäälle ja taapertelevat isoilla räpylöillään lähes paikoillaan. Välillä niiden huomio kiinnittyy telkkäparin urokseen, joka terhakkaasti ajaa toisen uroksen etemmäs naaraansa luota. Niin, kevät on parinmuodostuksen ja reviirien puolustamisen kiihkeintä aikaa. Joutsenien takana näkyy myös sorsapari. Värikäs uros seuraa tarkkaan ruskean naaraan liikkeitä. Niillä tuntuu olevan rauhalliset oltavat. Hetken sorsat vaappuvat jäällä siirtyen sitten pulikoimaan sulassa vedessä.
Pikku hiljaa lähestyn joutsenia, jotka katsovat varsin epäilevän näköisesti suuntaani. Ne ojentelevat kaulaansa ja kääntelevät päätään puolelta toiselle. Olen tullut huomatuksi, mutta lumipuku hämää sen verran, että linnut eivät ole varmoja mistä on kysymys. Huomaan, että toinen linnuista, ilmeisesti uros, on erityisen valpas. Samassa linnut asettuvat rinnakkain, ojentavat kaulansa minua kohti ja levittävät siipensä aloittaen mahdottoman kailotuksen.
Mielenkiintoista, vaikuttaa kuin joutsenet ilmoittaisivat reviiristään. Saako lumipukuni ne luulemaan, että täällä on kilpailevia yksilöitä? Katson puun rungon takaa joutsenten uljasta olemusta. Kaksi valkoista lintua rintarinnan ojentautuvat niin näyttäviksi ja isoiksi kuin vähänkin mahdollista. Samalla ne polkevat räpylöillään jäätä. Reviirin kailotus on mahtava näky niin kauan kun sitä kestää. Vähitellen siivet laskeutuvat, kovaääninen kaakatus vaimenee ja joutsenten olemus palaa tavanomaiseksi. Kyykötän hiljakseen paikoillani ja joutsenetkin kääntävät minulle selkänsä. Ilmeisesti ne katsovat puolustuksensa tehonneen.
Hetken aikaa joutsenet sukivat höyheniään. Sitten ne käyvät makuulle. Muutama ympäristöä tarkistava silmäys kunnes ne laskevat kaulansa taitoksiin kehonsa päälle. Olemus on rauhallinen, mutta silmät ovat avoimet. Tarkkaavaisuus ei siis herpaannu hetkeksikään. Katselen kahta isoa valkoista jäällä makaavaa möykkyä. Melkoinen muodonmuutos äskeiseen äänekkääseen kailotukseen verrattuna. Kuuntelen hetken luonnon hiljaisuutta ja katselen telkkäparin pulikointia. Päätän poistua paikalta vaivihkaa. Niinpä hipsin omia jälkiäni takaisin lähelle kumparetta ennen kuin katson takaisin lahdelle. Joutsenet jatkavat siellä lepoaan. Kiitos hienosta hetkestä tässä elämän hullunmyllyssä.
”Kiitos”, sanon ääneen.
Paluumatkalla Kesäpesältä Mantsista tarkkailen maisemia tavallista kiinnostuneemmin. Mieleni halajaisi kevään merkkejä enemmän kuin niitä vielä on. Raskas taaperrus lumikengillä upottavassa vesipitoisessa hangessa ei enää innosta. Tänä keväänä ei tullut edes hankiaisia. Saisivat jo loputkin lumet sulaa pois. Olisi helpompaa tallustella metsien uumenissa nauttien luonnonläheisyydestä.
Keskijärven kohdalla huomaan joen sulapaikassa valkoiset hahmot - joutsenia. Jarrutan vauhtia ja pysäköin autoni tienlaitaan. Vaihdan päälle haalarit ja niiden päälle lumipuvun takin. Ovet lukkoon ja askeleet tien yli. Hiljakseen kävelen pitkin huonosti aurattua tienpohjaa lähemmäs jokea ennen kuin siirryn kahlaamaan hangessa. Tämäpäs upottaa melkoisesti, polveen asti. Lumikengillä olisi upottanut vähemmän, mutta niiden kanssa on hiljaa hiipiminen hankalaa. Pienen kumpareen takaa näen lahden poukaman. Siellä virtapaikan lähellä uiskentelee autosta näkemäni joutsenpari.
Puiden runkoja hyväksi käyttäen pääsen etenemään pienen matkaa suht helposti joutsenten katseilta. Sitten alkaa avonaisempi osuus. On edettävä hyvin hitaasti, jotta isot linnut eivät häiriintyisi. Upottavan lumikerroksen takia joudun nostelemaan paljon jalkojani ja sellainen liike näkyy helposti. Jokaisella askeleella on vielä kokeiltava, että pohja varmasti kantaa ennen kuin asetan painoni sen jalan varaan. Niinpä etenen vain viisi tai kuusi askelta minuutissa. Pari kertaa meinaan tuiskahtaa nenälleni kun jalka tarttuu lumen alla olevien risujen väliin.
Joutsenet nousevat jäälle ja taapertelevat isoilla räpylöillään lähes paikoillaan. Välillä niiden huomio kiinnittyy telkkäparin urokseen, joka terhakkaasti ajaa toisen uroksen etemmäs naaraansa luota. Niin, kevät on parinmuodostuksen ja reviirien puolustamisen kiihkeintä aikaa. Joutsenien takana näkyy myös sorsapari. Värikäs uros seuraa tarkkaan ruskean naaraan liikkeitä. Niillä tuntuu olevan rauhalliset oltavat. Hetken sorsat vaappuvat jäällä siirtyen sitten pulikoimaan sulassa vedessä.
Pikku hiljaa lähestyn joutsenia, jotka katsovat varsin epäilevän näköisesti suuntaani. Ne ojentelevat kaulaansa ja kääntelevät päätään puolelta toiselle. Olen tullut huomatuksi, mutta lumipuku hämää sen verran, että linnut eivät ole varmoja mistä on kysymys. Huomaan, että toinen linnuista, ilmeisesti uros, on erityisen valpas. Samassa linnut asettuvat rinnakkain, ojentavat kaulansa minua kohti ja levittävät siipensä aloittaen mahdottoman kailotuksen.
Mielenkiintoista, vaikuttaa kuin joutsenet ilmoittaisivat reviiristään. Saako lumipukuni ne luulemaan, että täällä on kilpailevia yksilöitä? Katson puun rungon takaa joutsenten uljasta olemusta. Kaksi valkoista lintua rintarinnan ojentautuvat niin näyttäviksi ja isoiksi kuin vähänkin mahdollista. Samalla ne polkevat räpylöillään jäätä. Reviirin kailotus on mahtava näky niin kauan kun sitä kestää. Vähitellen siivet laskeutuvat, kovaääninen kaakatus vaimenee ja joutsenten olemus palaa tavanomaiseksi. Kyykötän hiljakseen paikoillani ja joutsenetkin kääntävät minulle selkänsä. Ilmeisesti ne katsovat puolustuksensa tehonneen.
Hetken aikaa joutsenet sukivat höyheniään. Sitten ne käyvät makuulle. Muutama ympäristöä tarkistava silmäys kunnes ne laskevat kaulansa taitoksiin kehonsa päälle. Olemus on rauhallinen, mutta silmät ovat avoimet. Tarkkaavaisuus ei siis herpaannu hetkeksikään. Katselen kahta isoa valkoista jäällä makaavaa möykkyä. Melkoinen muodonmuutos äskeiseen äänekkääseen kailotukseen verrattuna. Kuuntelen hetken luonnon hiljaisuutta ja katselen telkkäparin pulikointia. Päätän poistua paikalta vaivihkaa. Niinpä hipsin omia jälkiäni takaisin lähelle kumparetta ennen kuin katson takaisin lahdelle. Joutsenet jatkavat siellä lepoaan. Kiitos hienosta hetkestä tässä elämän hullunmyllyssä.
”Kiitos”, sanon ääneen.
