Korppien klukluttelua

Siipien viuhuna kuuluu selkeänä korvissani korppien liitäessä pääni yli tarkistuslentojaan. Seison kuvauspiilossani äänettömästi. Juuri tässä vaiheessa pieninkin ylimääräinen ääni saa korpit erittäin epäluuloisiksi. Edellisellä kerralla en malttanut pysyä liikkumatta hiiren hiljaa ja niinpä korpit tajusivat että pressun alla oli jotain ylimääräistä. Ne aloittivat raakkumisen, viestittivät toisilleen, että kaikki ei ollut kohdallaan. Yliliitäjät aloittivat piiloni päällä raakkuen ottamaan korkeutta kaartaen samalla poispäin pressusta. Ne viestittivät parvensa muille yksilöille missä tarkalleen vaara piilee. Yksikään korppi ei silloin viikko sitten tullut järkevän kuvausmatkan päähän.

Nyt korpit tuntuvat hyväksyvän jo pari viikkoa paikoillaan olleen pressun osaksi ympäristöä. Viitisentoista yksilöä istuu noin viidenkymmenen metrin päässä lumisen penkan päällä aamupalaverissa. Hyvin pienestä puukolla pressuun tekemästäni reiästä näen pari tarkkaavaista sysimustaa lintua lähempänäkin. Jokohan vihdoin saisin pari hyväksyttävää kuvaa? Jokohan nyt pitkät odotukseni palkittaisiin? Unenpöpperössä kerkesin jo manailla, että onko tässä mitään järkeä. Herätä aamuyöstä ja marssia pimeässä kuvauspiiloon odottamaan aamun valkenemista ja korppien tuloa. Pitkät tunnit paikallaan talvisen kylmässä piilossa koettelevat kärsimättömän luonteeni äärirajoja. Nyt tuo kaikki unohtuu. Elän hetkessä. Kuuntelen kun korpit päästävät tyypillisiä kovia krahisevia ääniä kurkustaan. Mutta mikäs ääni tuo on? Kluk kluk knaks kluk. Aivan kuin ihminen kloksuttelisi hiljaa kieltä kurkussa ja kitalaessa. Onko tuo muka korppien ääntä? Kuuntelen monelta suunnalta kuuluvaa klukluttelua useita minuutteja tarkkaillen samalla pikku reiästä ympäristöä niin laajalti kuin se on mahdollista. Kyllä, korppien keskustelua se on. Aivan kuin ne viestisivät hiljaisten äänien avulla, että kaikki on hyvin. Vai varmistavatko korpit kuuluvuustason, erottaakseen lähistön pienetkin ylimääräiset äänet? Vähitellen tuntuvat korpit aloittavan päivittäiset rutiinit. Ne lentelevät siellä täällä välillä laskeutuen tutkimaan lumessa olevia jälkiä, heinätupsuja sekä näkyvissä olevia kivenkoloja. Muutamat korppiparit esittävät melkoista taitolentoa pyrähtelemällä ylös ja alas toisiaan takaa ajaen. Onkohan tuo mahtailua vai keväistä kosiolentoharjoittelua?

Yläilmoista kuuluu haukan kimeä huuto ja korpit raakkuvat pitkän aikaa toisilleen varoitushuutoja. Ne lentelevät hermostuneesti ja istahtavat vain hyvin lyhyeksi aikaa paikalleen. Näinkö menee tämäkin kyttäysreissu pieleen? Yhtäkään korppia ei vielä ole tullut kameran näkökenttään. Vaikka jätin noin kymmenen metrin päähän niille sapuskaakin houkuttimeksi. Niin, viisas ja epäluuloinen lintu, totta vie. Vihdoin näen kameran etsimestä, että yksi ylilentäjä tarkistaa tilannetta piiloni lähellä. Nyt hiljaa, nyt hyvin, hyvin hiljaa. Tuntuu kuin kuulisin oman hengitykseni höyryveturin puuskutuksena ja sydämeni lyönnit pajavasaran paukkeena. Ilmeisesti tarkastaja oli näkemäänsä tyytyväinen, sillä se istahtaa hangelle. Nyt testataan kamerani peilin äänitaso. KNAKS, minusta se tuntuu liian voimakkaalta. Korppia ääni ei tunnu häiritsevän, joten otan pari kuvaa lisää. Teleobjektiivi syö aamun vähäistä valoa ja etsimessä ledi ilmoittaa, että kuvat alivalottuvat. Harmi että pilvet pimensivät nousevan auringon. Äh, säädän herkkyyttä isommalle vaikka samalla kuvista tuleekin rakeisempia. Nyt on pääasia, että saan edes jonkinlaisia kuvia. Malttamaton mieleni halajaa jo tuloksia, huonotkin kelpaavat. Myönnän itselleni, että kuvauskohde on varsin hankala: musta lintu valkoisella lumella. Kaiken lisäksi sataa hiukan lunta. On aivan turha odottaa hyviä kuvia. Sellaisia, joissa korpin mustien sulkien kiilto olisi nähtävissä. Tällä kertaa olen pakotettu olemaan tyytyväinen vähempään. Kuvauskeilaan lentää pari korppia lisää ja niinpä painelen laukaisinta varsin tiheään tahtiin. Saan monta välttävää kuvaa. Jonkin ajan kuluttua yksi korpeista katsoo aivan suoraan kamerani linssiin hyvin epäluuloisesti.

Näen silmäluomen välähdyksen heikosta valosta huolimatta. En uskalla ottaa kuvaa peläten varoitushuudon kajahtavan ilmoille hetkenä minä hyvänsä. Epäluuloinen korppi kaikkoaa paikalta hiljaa. Otan muutaman kuvan kunnes loputkin korpit lehahtavat etemmäs. Jokin niitä nyt vaivaa, sillä pitkään toviin ei yhtään lintua tule lähelle. Näinkö olin taas paljastanut olinpaikkani? Malttamaton mieleni tuumaa, että nyt saa riittää. Pakkaan tavarat reppuun lukuun ottamatta kameraa, sillä aion ottaa vielä kuvia korpeista lennossa. Astuessani ulos piilosta kajahtaa välittömästi varoitushuuto ja korpit nousevat siivilleen. Jotkut niistä tulevat kiertelemään vähäksi aikaa yläpuolelleni ilmoittaen samalla raakkumalla muille ”tässä alapuolella se vaara on”. Parin yksilön ääni on selkeästi erilainen, soinnukkaampi ja kauas kuuluva klong. Nappaan muutaman kuvan lentävistä linnuista vaikka hiljalleen leijuvat lumihiutaleet todennäköisesti pilaavat otokset. Katselen mietteissäni korppien lentoa kun ne vähitellen kaikkoavat läheisen metsän latvustoihin. Jospa seuraavalla kerralla sää on suosiollisempi ja valo riittää paremmin.

Ehkä vielä koittaa se aamu, jolloin onnistun paremmin kun nouseva aurinko värjää korpin mustat sulat punaisella kiillolla. Ehkä silloin näen kauniit suomalaiset talvimaisemat lentävän korpin silmin. Kuvittelen, että minullakin olisi siivet.